#6

Maailmanennätysyritys pitkäkestoisimman meemivastauksen rustaamisessa jatkuu. Satunnainen fakta numero kuusi olkoon se, että en syö aamupalaa. Kouluun tai töihin lähtiessä ei ole toivoakaan, että saisin mitään alas heti aamusta. Lounasaikaan voi sitten syödä sen lounaan jos nälkä tulee. Toisinaan voin olla ihan huomaamattanikin vaikka vuorokauden syömättä.

Vapaapäivinä tosin monipuolisen aamiaisen/brunssin väsääminen ja antaumuksellinen nautiskelu on silkkaa parhautta. Muutenkin ruuanlaitto on rakas harrastus, mutta itselleen on tylsähköä kokkailla. Toisinaan sitten taas tekee ison satsin jotain ruokaa ja kutsuu lähialueella olevia kavereita syömään, mutta jos kukaan ei tulekaan niin olo on hieman orpo. Että sinällään pelkkä kutsuminen on helppoa, mutta ihmisten saaminen luokseen tunnin varoitusajalla on hieman haastavampaa. :)

Hemmottelua

Miksiköhän missään miestenlehdessä ei koskaan ole vinkkinä sellaista, että siivoa koko huusholli ja palkitse itsesi hyvällä leffalla, suklaaseen dipatuilla mansikoilla ja pikkupullollisella kuohuviiniä(*)? Toimii ainakin itselle ja olo ei juuri paremmaksi voisi muuttua. Paitsi tietenkin jos olisi joku tässä vierellä, jolle voisi syöttää suklaamansikoita. :) [joo joo, vonk vonk, vali vali, oon yksin, so what.]

Ihan oikeasti vaan olisi mukavaa...

(*) Kun Hesarin Alkossa ei ollut puolikkaita samppanjoita ja en viitsi tuolta omasta kaapista kokonaistakaan yksin juoda.

re: HKL-palaute (rait.v.4, ooppera, 9.7.2007, klo 8:47)

Pahoitteluni sille eläkeikää lähestyvälle pyylevälle ratikkakuskille jonka aamun onnistuin ilmeisesti pilaamaan. Onhan se minulta väärin ylittää suojatie punaisia päin kun minulla on kiire töihin ja tahtoisin tulla juuri sinun kulkuneuvosi kyytiin. Mielestäni tosin se juuri pysäkille seisahtuneena torven soittaminen oli kuitenkin hieman tarpeetonta, kuten myös tahallinen etuoven sulkeminen juuri kun olin astumassa sisään. Tahtoisin myös pahoitella sitä, että laitoin jalkani epätodellisen sopivasti oven eteen ja liioitellun sulavasti nousin kyytiisi asettamistasi esteistä huolimatta. Myös ne vihaisen oloiset vilkuilusi huvittivat minua suuresti, joskin niiden tarkoitus lieni pahentaa synnintuskiani. Lupaan olla jatkossa varovaisempi juuri pysähtyvien ja vasta pysähtyneiden, oviansa avaavien raitiovaunujen suhteen.

Eilen oli taas vaihteeksi mahtava duunipäivä, kiireistä, kuumaa ja hikistä, mutta mahtava tunnelma koko ajan. Lisäksi sai myös kaksikin terassikutsua, mutta olin jo sopinut näkeväni exexää duunin jälkeen. Käytiin nauttimassa pullo kohtuullisen maukasta sisilialaista punaviiniä ja vaihdettua taas miltei vuoden aikaiset kuulumiset. Oikeasti mukava kuulla että toisellakin menee hyvin ja mukavasti.

(hmm, jostain syystä duunikone ei anna kirjoittaa tuohon otsikkokenttään mitään. Ei sillä että minulla mitään sopivaa otsikkoakaan olisi, mutta...)

Mutta tosiaan, tulipahan sanottua ääneen se mitä on ajatellut hiljaa päänsä sisällä. Että vaikka on hieman vastoinkäymisiä perheessä, niin olen silti erittäin onnellinen.

Alakerrassa on bileet

Ei, en puhu vertauskuvallisesti vaan alkerran uusi naapuri on uskaltanut alkaa elämään. Ellei olisi huomenna töitä niin menisin varmaankin soittamaan ovikelloa fisupullon ja parin oluen kanssa, mutta jos uusi asukas on juhlivaisempaa sorttia, niin eiköhän noita tilanteita vielä tule.

Pari vapaapäivää ovat menneet varsin mukavasti. Keskiviikkona Jaden kanssa puistossa (feat. Turisti +avec & Just Sopivasti) ja loppuillasta lähikapakassa, torstaina kaverin kanssa lounastreffit ja pari tuntia päämäärätöntä haahuilua lintsillä. Illalla sitten vielä vanhan lukiokaverin kanssa terassille. Tänään sentään olen viitsinyt olla ihan hissuksiin.

Tänään on ollut sellainen päivä, että mikäli ilmastointilaitteella voisi blogata ja katsoa animea, niin en tarvisi elämääni mitään muuta.

Tukea

Nyt alkaa isän sairastaminen raastaa toden teolla myös äidin henkistä kapasiteettia. Äitiin inkarnoituneen omnipotentian illuusio karisee, mutta sitä paremmalta tuntuu, että voi olla tässä hetkessä hänelle tukena ja puolenyön aikaan viettää puhelimessa pitkiä keskustelusessioita ja lähettää hänet nukkumaan hyvillä mielin. Sanoa ääneen ne kolme sanaa, jotka äidin ja lapsen välillä ovat itsestäänselvyys, mutta joita ei normaalioloissa lausuta.

Elämästä ja rahasta

Kuuminta hottia: Prinsessäelämää.

Josta sitten luontainen jatkumo raha-asioihin: raha ei sinällään tuota onnea, mutta kummasti se vaan elämää helpottaa. Itse olen niin onnellisessa asemassa, ettei minun tarvitse kaupassa käydessäni pankkitilini saldoa tarkastella. Perustoimeentulo on turvattu ja aikaa sekä rahaa jää myös elämästä nauttimiseen.

Silti olisin valmis luopumaan siitä turvaa tuovasta luvusta toisella pankkitilillä jos vaikka isä pystyisi taas kävelemään. Puoli vuotta sänkypotilaana on tämän hetken tiedoilla se vähimmäisveikkaus. Asiahan ei tietenkään murehtimalla parane ja lääkärit tekevät voitavansa, mutta silti sitä tulee asioita miettineeksi.

Että mikä se oikeasti elämässä on tärkeää.

#5

Minua on luultu Kristian Meurmaniksi ja pysäytetty kadulla sen takia.

(kuva pöllitty Iltalehden sivuilta)

Maanantai

Eilinen oli taas mukava päivä. Naisihminen, joka asettuu ystävyysakselilla n. bestfriendinthewholewideworld -osastolle tuli käymään kotikaupungista kaukaa ja pääsi taas vaihtamaan kuulumisia muutenkin kuin skypen kautta. Ja tietenkin istumaan sen 5min sylikkäin sohvalla, joka voidaan vielä katsoa ihan vaan ystävälliseksi "voi meitä" - jutuksi kun kummankaan ihmissuhteet eivät oikein ota onnistuakseen.

Olisikohan toteamuksensa, että miehet ja naiset eivät ilmeisesti voi olla pelkästään ystäviä, ollut puolivihjaileva keskustelunohjausyritys? Vai ollaankohan me jo niin hyviä ystäviä, että keskustelukumppanin sukupuoli on jo menettänyt merkityksensä?

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että noin hyvää ystävää ei kannata riskeerata yrittämällä jotain muuta joka saattaisi epäonnistuessaan johtaa välien vieraantumiseen. Kai.

***

Outo/satunnainen asia #4: Olen hiplailuvammainen, eli mahdollisuuden sattuessa en vaan osaa lakata koskettamasta, hivelemästä, tunnustelemasta ja nuuskimasta toisen ihoa.

Rauhallista

Tuli sitten nukuttua pommiin aamulla. Voi luoja miten minä vihaankaan tuota kännykkäni herätyskelloa, joka tähänkin on syypäänä. (Ei kai sitä muutaman oluen jälkeen muista, että sen jälkeen kun olet asettanut herätyksen oikeaan kellonaikaan, painanut Valmis-nappulaa ja puhelin ilmoittaa kaiken olevan hyvin, että se herätys pitää vielä erikseen aktivoida...)

No, ennätysajassa (12 min heräämisestä) Kalliosta keskustaan ja tekemään asiakkaille videota. Taksin päivähinta on kuitenkin varsin kohtuullinen. Duunipäivän loppupuolella kutsu erään asiakkaana olleen polttariseurueen kanssa terassille. Ei sitä tohdi kieltäytyä kun niin hemaiseva kaaso säkenöivin silmin mukaansa pyytää. Varsin mukavaa oli kaikin puolin, mutta seurueen lähtiessä risteilemään suuntasi allekirjoittanut kaverinsa luokse Pasilaan saunomaan. Rentoa oleilua, löylynheittoa ja jutustelua yhteen asti ja sitten kotiin nukkumaan. Huomenna kuitenkin duunia. (Ja ellei olisi ollut, niin olisin todennäköisesti lähtenyt edellämainitun polttariporukan matkaan pidemmäksikin aikaa. Ylimääräinen paikkakin kun sattui vielä hyteissä olemaan.)