maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Mukava nuori herra

"TV-lupatarkastaja, hyvää päivää..."

Mukava nuori kaveri, ihan komeakin. Jos olisin ollut nainen ilman televisiota olisin varmasti kutsunut miehen sisälle (vink vink...), mutta nyt tyydyin vain toteamaan, että on hieman paha tilanne ja että ei sovi tulla. Luuli varmaan minulla olevan naisen täällä odottamassa kun juoksulenkin ja pienimuotoisen lihaskuntotreenauksen jäljiltä tukka hieman sekaisin pelkissä boksereissa ja t-paidassa kävin oven avaamassa. Vähänpä tiesi.

Kaiken kaikkiaan tarkastaja oli todella asiallisen oloinen kaveri, antoi vain brosyyrin siltä varalta, että "jos olet jossain vaiheessa hankkimassa telkkaria". Pokan pitäminen olisi voinut olla hieman hankalampaa jos tuo 32" putki olisi pauhannut taustalla, mutta yleensä en pidä töllöä päällä taustameteliä tuomassa, vaan keskityn oikeasti sen katsomiseen jos tarvetta on.

Kämpilläni on muuten yksi ylimääräinen täysin toimiva, pienenpieni, ikiaikainen Salora. Olen ajatellut aikaisemmin, että se olisi hyvä lykätä televisiolupatarkastajan käteen oven raosta ja todeta vaan, että "pitäkää laatikkonne, ei sieltä mitään katsomisen arvoista koskaan tullutkaan". Ilmeisesti tyydyn jatkossakin sen tyrkyttämiseen kavereille ja tutuille. Ei kukaan lukijoista sattumoisin tarvi telkkaria?

Kerrostalokyttäämisen perusvelvoitteisiin nojautuen mainittakoon, että rappukäytävässä soi useammankin naapurin ovikello minun jälkeeni. Senkin moraalittomat vapaamatkustajat.

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Vip-kohtelua

Jotenkin nuo nykyravintoloiden vip-tilat ovat aika mielenkiintoinen ilmiö. Ainakaan Stockholm Diskotekin vip-venue ei vakuuttanut. Olihan vessat silläkin puolella hienot, mutta miesten kopista oli paperi loppu ja samat oksennukset sieltä loppuillasta löytyi pöntön reunalta kuin mistä tahansa muustakin huussista. Glamouria kerrakseen.

Vip-korteissa mennään harhaan jo siinäkin mielessä, että jos et oikeasti tunne kanta-asiakkaitasi, vaan he tarvivat kortin siitä muistuttamaan, niin voivatko ne oikeasti olla ravintoloitsijalle tärkeitä? Itse tyydyn hyvään kohteluun, ruuhka-aikana nopeaan palveluun, ilmaisiin alkoholittomiin juomiin ja 10% alennukseen alkoholijuomista ilman minkäänlaista vip-korttia omassa kantapaikassani. Saattavatpa jopa tarjota juoman tai pari jos tuon mukanani porukan maksavia asiakkaita. Tuo sentään tuntuu "vip-kohtelulta" vaikkei välttämättä ulkopuolisen silmin siltä näytäkään. Ehkä joillekin on tärkeämpää se, että näyttää vipiltä kuin että tuntisi olevansa arvostettu. Kanta-asiakkuus syntyy pitkän ajan kuluessa kun ravintolan henkilökuntaan tutustuu, mutta onhan 500e käyttäminen vip-kortin ostamiseenkin yksi vaihtoehto sitouttaa itsensä johonkin ravintolaan.

Miksikö sthlm:n vip-puolella? No kun kollegan synttäreitä siellä juhlittiin. Omassa kämpässäni viihdyn edelleen paljon paremmin ja pystyn tarjoamaan vierailleni todellisen vip-kohtelun. Se on minulle huomattavasti tärkeämpää kuin se, että saan maksaa BB-Mikalle 5e siitä että se laskee minulle tuopillisen olutta.

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Tyylipuhdas aloitus

Elokuvasade!

Ensin kuului pahaenteinen ukkosen jyrähdys ja muutamaa sekuntia myöhemmin alkoi rankka sadekuuro. En tiennyt että näin voi tapahtua oikeassakin elämässä. :)

Nyt pitäisi vielä käydä koululla palauttamassa paperiversio kirjoitetusta raportista opettajan lokeroon. Paperiton toimisto/koulu/mikävaan lienee totta siinä vaiheessa kun maailmasta loppuu paperin raaka-aine eikä päivääkään aiemmin. Voisi varmaankin sanoa, että paperiton toimisto on paperilla - heh - hyvä ajatus, mutta kun pelkkä ajatus ei riitä. Mitäköhän nuo 14% vastaajista, jotka vuonna 2002 uskoivat paperittomaan toimistoon neljän vuoden sisällä tuumivat nyt...

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Katoavaista

Olisipa helppoa, jos olisin katkeroitunut exälle ja haluaisin hänen kärsivän, mutta koska asia ei näin ole, niin en voi kuin surra hänen kanssaan mahtavan anoppikokelaan poismenoa. Vaikkei asia sinänsä suoraan minua enää koske, niin kyllä sitä muutamassa vuodessa ehtii kiintyä ja tutustua toiseen. En voi edes kuvitella kuinka pahalta tuntuu menettää toinen vanhemmistaan, etenkään ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Voimia ja jaksamista kaikille, joita asia koskettaa.

Olkaa oikeasti onnellisia teitä lähellä olevista ihmisistä. Joitain asioita on vain liian helppoa pitää itsestäänselvyytenä.

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Raukeaa

Eilen blogimiitissä oli tosiaan erittäin mukavaa ja ensimmäistä kertaa (hitto soikoon, on siitä niin kauan) vuosiin jaksoin kukkua pilkkuun saakka baarissa. Siitä kiittäminen hyvää seuraa. Olen äärimmäisen huono nimien suhteen, mutta hyvien tapojen mukaisesti mainitsen tässä nyt muutamia mieleen painuneita tuttavuuksia kun kerran kaikki muutkin.

Rahinan kanssa tuli juteltua koko iltana varmaankin eniten (anteeksi oopa jos rohmin häntä liikaa itselleni) ja PA:n kanssa tuli myöskin muutama sana vaihdettua. Marinadi oli myös mukava nähdä livenä. Täysin uusia, mutta mieleen syystä tai toisesta jääneitä tuttavuuksia niin blogi- kuin henkilörintamalla olivat Monimuotoinen, Sedis sekä Hurina. Kaksi jälkimmäistä linkkasivat minuun hyperlinkillä "Kallioon palaaja", joka sai minut miettimään omaa kommentaattorinimeäni. Kieltämättä blogin nimen käyttäminen kommenttilaatikossa on hieman töksähtelevää ja mietteissäni onkin nimenmuutos tuolla saralla. Nyt kun kerran olen todistanut itsellenikin sen, että ei tämä loppujen lopuksi oikeasti mikään anonyymiblogi ole. [Eikä "Takaisin Kallioon" ole vielä niin vahva brändi, että katsoisin blogin kirjoittajan nimenmuutoksen aiheuttavan huomattavia menetyksiä blogilistatilaajistossa, sillä suuren lukijakunnan hankkiminenhan on tunnetusti blogaamisen perimmäinen tarkoitus.]

Aamuherätys töihin oli vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta onnekseni kykenin illalla välttämään yletöntä Laphroaigin ja Crowmoorin litkimistä, joten aamulla oli vain pieni kivistys päässä ja työpaikalla nautittu erittäin tukeva kebabfajitas-annos oli kerrankin sodexholta täysosuma krapulaisille työntekijöille, joten illalla on jäljellä enää unenpuutteesta johtuva väsynyt ja nuutunut olo. Ehkä juuri siksi tämä tekstin tuottaminen tuntuu nyt niin ylivoimaiselta.

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Mink tähre?

Täysin hypoteettinen ja keksitty tilanne, tapahtumapaikkana oppilaitos X:

Poika ja tyttö ovat samalla kurssilla. Jo ensimmäisillä luennoilla alkoi pieni silmäpeli ja nämä pääsivät kuin sattuman kautta vielä samaan ryhmäänkin kun piti ryhmätöitä tehdä. He katselivat toisiaan, juttelivat luennon aikana omia asioitaan toisen korvaan niitä kuiskien ja istuivat sen verran lähekkäin, että olkavarressa tunsivat toisen käden lämmön. Välillä toisiaan silmiin tuijottaen sanaakaan sanomatta. Koulun ulkopuolella kävivät sähköpostikeskusteluja, jotka mukamas liittyivät koulujuttuihin mutta käsittelivät kaikkea muuta. Tuntien jälkeen vetäytyivät hieman syrjemmälle juttelemaan puoleksi tunniksi ennen seuraavien luentojen alkua ja saattavatpa asioiden selittämisen lomassa myös hellästi ja merkitsevästi toista koskettaa. Muutaman viikon päästä sitten sähköpostissa, muiden asioiden lomassa tyttö ilmoittaa seurustelevansa.

Onko väärässä
a) mies, joka ehti jo kiinnostua kauniista, mukavasta naisesta luultuaan, että nainenkin olisi kiinnostunut ylläolevan tapahtumaketjun perusteella

vai

b) nainen, joka olisi voinut jo useampaan otteeseen kertoa sosiaalisesta statuksestaan miehen sitä sivulauseessa udellessa?

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

Mission accomplished

Kivuttomasti meni "vainkaveroituminen" ilman sen suurempaa draamaa. Mukava että homman osaa joskus puhaltaa poikki ennen kuin kummallekaan kehkeytyy suuria tunteita toista kohtaan.

Tämän illan luksuksesta vastaavat puhtaat lakanat ja pitkät yöunet. Eilen piti työkavereiden kanssa juhlimaan lähteä ja koska pyykkipäivä oli vasta tänään, piti käydä ostamassa uusi baaripaita. Marinadille kiitos Mentalwear-linkistä. :)


Tänään on ollut pienoinen dagen efter-päivä. :)

tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Juu ei.

Lisätäänpä haluttujen ominaisuutten listaan tietynlainen impulsiivisuus. Saa nainen viihtyä kotona ja ei tarvi tosiaan koko aikaa olla menossa, mutta jos minulla ei olisi muuta tekemistä kuin istua kotona ja katsoa televisiota, niin lähtisin ilman hetkenkään miettimistä kaverin luokse käymään, jos hän tässä lähellä asustaisi ja luokseen pyytäisi. Saati sitten jos joku, jonka kanssa on ollut "jotain pientä kivaa" kysyisi. [Hän on sanonut, ettei halua minua kämpilleen koska "kuolisin jos näkisin sen sotkun"; siksi kotiini kutsuin enkä vierailulupaa kysynyt...]

Tai sitten naisilla on vain joku seitsemäs aisti, jolla ne haistavat jo nettichattailun lomasta orastavan "ollaanko vaan kavereita" -kysymyksen. Olen ehkä siinä mielessä vanhanaikainen, etten osaa vain tekstiviestitse todeta, että tästä ei taida tulla mitään. Kyllä tuollaiset asiat pitää pystyä sanomaan vasten kasvoja, jolloin voi ainakin olla varma siitä, että toinen oikeasti tarkoittaa sitä. Toisaalta jos tulkitsen hänenkään käytöstä yhtään edes sinnepäin oikein, ei hänkään taida hirveän suurilla panoksilla olla jutussa mukana. Mikäli tulkintani on taasen aivan väärä, niin sitten en vain muuten pidä hänen tavastaan kommunikoida, joka sekin on piirre joka minua varmasti häiritsisi aina vaan enemmän ja enemmän.

Loppuviikko on taas ohjelmoitu verrattain täyteen päivä- ja iltaohjelmaa, joten olisin mieluusti hoitanut asian pois päiväjärjestyksestä, mutta nuiva olo asian tiimoilta siis jatkunee vielä tovin.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Hiipivä tunne

Minusta tuntuu, että tästä uusimmasta ei tule loppujen lopuksi mitään. Tyttö ei selkeästikään osaa aikatauluttaa omaa elämäänsä, joka johtaa "tavataanko huomenna" -viestien äkillisen muuttumisen yön yli hauduttuaan "emmä ehdikään tavata sua tänään" -viesteiksi. Tuo on nyt tapahtunut pari kertaa lyhyen ajan sisään, joten ärsyttää hieman jos on itse varannut aikaa toiselle mutta toinen tuntia-paria ennen feidaakin. En oikein pidä tuollaisesta piirteestä ihmisessä ja tekee hän sen sitten tahtomattaan tai tahallaan, on se yhtä kaikki todella rasittavaa.

Aiemmin en pitänyt itseäni kovinkaan pinnallisena ihmisenä, mutta sitä näemmä löytää itsestään aina vaan uusia piirteitä. Tämä kulttuuri on pinnallinen ja sen asettamat kriteerit ovat iskostuneet myös päähäni. Ystävien suhteen ulkonäöllä ei ole merkitystä, mutta vakavampaan suuntaan mentäessä myöskin ulkonäköseikat painavat, ainakin siinä vaiheessa kun pitäisi ihastua toiseen enenevissä määrin. Hän on erittäin mukava ihminen, mutta uskon, että olen onnellisempi pelkästään hänen kaverina/ystävänä.

Nyt lähden kyllä synttärionnittelemaan mukavaa aussityttöä jokseenkin luontevasti Aussie Bariin. Ihan vaan kaverina kun kuitenkin joku kysyy. :)

Aussie Bar on muuten jo jokin aika sitten avannut nettisivut osoitteeseen aussiebar.net.

tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Sinä vai siinä?

Johtuuko tämä onnellisuuden tunne siitä, että sinä olet vierelläni vai onko se vain sitä, että siinä on joku?

Olen melko fyysinen ihminen ja pidän läheisyydestä, halaamisesta ja yleisesti ottaen kaikennäköisistä hellyydenosoituksista. Minusta on mukavaa jos voin pitää kiinni jostakusta ja pujottaa sormiani hänen hiustensa lomassa. Se tuntuu minusta luonnolliselta ja helpolta, mutta käytökseni voidaan kuulemma helposti tulkita perinteiseksi "antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa" -käyttäytymiseksi [mitä en sinällään ihmettelekään]. En ole pihtari, mutta minulle rakasteleminen on ollut aina rakastelemista, ei panemista. Täten en ole suin päin suuntaamassa hekumoissani partnerin lanteille kun vaan ensimmäinen tilaisuus koittaa, vaan oikeasti saan paljon enemmän irti siitä kun tunnen poskellani toisen hitaan ja uneliaan hengityksen ja voin kietoa käteni hänen ympärilleen.

Ystävän kanssa voin hyvin istua sohvalla sylikkäin, jos molemmilla on sellainen olo. Varmasti voisin myös nukkua ystävän kanssa lähekkäin jos molemmista siltä tuntuisi. Miten vaan enää erottaa ihastumisen ystävyydestä jos seksiä lukuunottamatta päästää ihmisen yhtä lähelle?

Ei kai seksin avulla pitäisi omia tunteita kuitenkaan testailla? Toisaalta postkoitaalinen olotila saattaisi paljastaa orastavan morkkiksen, jolloin tietäisi, ettei tämä nyt ollutkaan ihan fiksuin mahdollinen valinta. Kolmannaalta siinä tilassa ei kyllä mies pysty järjellä ajattelemaan mitään, joten se siitä sitten.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Salamia, sisaret!

Minulla on outo fiksaatio kutsua salamoita puolivitsikkäästi salamiksi. Nimestään huolimatta ne ovat avotulen leikin ohella yksi hienoimmista luonnonilmiöistä tuijotella. Jossain kaukana tälläkin hetkellä salamoi ja jyrinä kuuluu voimakkaana muutamien kilometrien päähän. Upeaa.

Parhaimmillaan ukkosen ihaileminen on mökillä tai saaristossa kun aurinko on jo vaipunut mailleen ja hetkelliset valonvälähdykset syrjäyttävät pimeyden tuodakseen mustavalkoisen maiseman esille vain sekunnin murto-osiksi. Syksy on hienoa aikaa.

***

Otsikon denotaatioristiriidan välttämiseksi minun täytynee todeta, että kohtaloni on ilmeisesti viettää elämäni kasvissyöjien kanssa. Saa nähdä mitä uudesta ihmissuhteesta tulee, mutta kyllähän tuohon rajoittuneeseen ruokavalioon on jo Exälle ja ExExälle kokkaillessa tottunut.

[Olenkohan jotenkin luovalla tai taiteellisella päällä tänään? Hienon sivistyssanakin tuonne näköjään onnistuin tuhertamaan.]