perjantaina, syyskuuta 13, 2013

Aika aikaansa kutakin

Tahtoisin esittää tässä kohtaa kiitokset teille kaikille.

Minulla on ollut uskomattoman hienoja ja mieleenpainuvia hetkiä tämän blogin parissa ja uskallan jopa väittää, että tämä oli huomattavan merkittävä osa elämääni aktiivisina blogausaikoinani. Tapasin paljon ihmisiä, joista osan kanssa olen edelleen yhteyksissä. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja tuntemattomien kanssa ja opin paljon itsestäni ja muista. Kehitin itselleni pienen päiväkirjan elämästäni, joka dokumentoi hyvin ajatuksiani ja mietteitäni ja jolle pystyn nyttemmin nauramaan tai johon pystyn nostalgiamielessä tarvittaessa palaamaan. Muistelen kaiholla aikaa, jolloin tämä oli suuri osa elämääni. Ja olen onnellinen, että olette olleet mukana elämässä sitä. Ihan oikeasti kiitos kaikille, jotka olette kommentoineet, trollanneet, tavanneet tai muulla tavalla minua koskettaneet.

Elämä kulkee vaiheissa ja tämä blogi aikanaan alkoi erosta ja itsenäiseen itseen tutustumisesta. Se kehittyi kokemusten, kyynelten, kutkuttavien kohokohtien, koetun kauneuden ja kylmäävien kohtaamisten kautta kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. En jälkikäteen osaisi toivoa mitään parempaa näiltä blogiin kirjatuilta vuosilta. Mutta lienee kaikille selvää, että tarina siinä muodossaan missä se alkoi ja kehittyi on tiensä päässä. Ja niille, jotka tarinan lopetusta miettivät sanottakoon, että tuo pari vuotta sitten tekemäni panostus osui oikeaan ja jaamme nykyään onnellisina asunnon.

Blogin lopettaminen tuntuu haikealta, mutta oikealta. Matka on ollut upea, mutta nyt olen jo seuraavassa reissussa.

Kiitos, että olet ollut mukana elämässäni.

Toivon teille kaikille suunnattomasti rakkautta ja lämpöä.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012

Eipähän tarvi jossitella

Kirjoittaminen todella on jäänyt taka-alalle kun on paljon muutakin tekemistä. Merkittävimpänä tosiaan tuo ulkomaanvieras, jonka tosin viime viikolla saatoin kotimatkalle. Vajaat kolme kuukautta hujahti hetkessä ja nyt kuun vaihteessa olen lähdössä vastaavaksi ajaksi Australiaan. Duunin puolesta sai helposti sovittua parin kuukauden etätyöjakson ja heinäkuussa ehtii sitten vielä lomailemaankin muutaman viikon siellä.

Kaikesta ylläolevasta johtuen voin sanoa olevani kohtalaisen tyytyväinen tilanteeseen. :)

lauantaina, marraskuuta 12, 2011

Tammikuun puoliväli

Kuinka pidetään hullua jännityksessä kaksi kuukautta? Ostamalla toiselle parin kuukauden päähän lentoliput Australiasta Suomeen.

Tietysti kaikki investoinnit täytyy perustella ainakin itselleen ja seuraavat asiat ainakin vaikuttivat päätöksentekoon:


  • Tällä tavalla voin välttyä jossittelulta. Meni homma syteen tai saveen niin ainakin asiat etenevät johonkin suuntaan.
  • En halua katua asioita, joita jätin tekemättä.
  • Haluan olla hänen kanssaan.
  • Kustannus on merkittävä, mutta silti sellainen, ettei se vaikuta talouteeni juurikaan(*).
  • "Jos et veikkaa et voi voittaa"
  • Voin päättää tämänkin postauksen sanomalla että sittenhän se nähdään. "Täytyy kattoo" ei vaan ole sama asia.


(*) Olen laittanut esimerkiksi äänen- ja kuvantoistoon moninkertaisen summan joten kaikki on suhteellista. :)

lauantaina, marraskuuta 05, 2011

Lauantai-ilta

Ja näin siis vietin kolme tuntia ehkä koko viikon sosiaalisimmasta aikaslotista Skypessä Aussin kanssa. Sillä mitäpä sitä nyt muuta menevä poikamies tekisi mielummin lauantai-iltana kuin kyyhöttäisi koneella? Tapaaminen ei ollut mitenkään suunniteltu, aikataulut vaan sattuivat kohtaamaan. Asiat vaan tuntuvat loksahtelevan paikoilleen. Aivan kuin liki kaikessa muussakin välillämme.

Olemme molemmat jo ääneenkin todenneet tilanteen nurinkurisuuden ja sen, kuinka paljon helpompaa olisi vain antaa olla. Mutta meillä molemmilla on myös tunteet, jotka häiritsevät meidän molempien yltiörationaalisiin ratkaisuihin pyrkiviä aivojamme.

Hämmentävää, sillä ehkä ensimmäistä kertaa sitten blogin aloittamisen minulla on tunne, että tunne-elämässäni vallitsee sekä pinnan alla kuohuvat suuret tunteet että tasapaino, jonka voi saavuttaa vain silloin kun itseen kohdistuu toisen osalta yhtä voimakas vastavoima.

Ja riippumatta lopputulemasta haluaisin - pokerivertauksia käyttääkseni - pelata tämän käden loppuun. Olen tyytyväinen kaikkiin aiemmin tekemiini valintoihin, vaikka tuo tyytyväisyys juontaakin juurensa noiden valintojen jälkeen ilmaantuneista oman vaikutuspiirini ulkopuolisista tapahtumaketjuista. Valinnat eivät ole ehkä aina olleet viisaimmasta päästä, mutta niiden pohjalta olen muovautunut sellaiseksi kuin olen. Ja koska pidän itsestäni nykyisessä kehitysvaiheessani niin en voi senkään takia katua mitään tekemääni. Edelleen ainoat asiat, joita kadun on ne, joita en tehnyt. Ehkä tämä antaa näennäisen vapauden sallia itselleni kriittistä arviointia kestämättömiä toimintamalleja ihmissuhteissa ja ehkä koko elämäni olisi ollut paljon neutraalimpi, tylsempi ja turvallisempi jos olisin tehnyt kaikki elämäni ratkaisut luottamatta intuitiooni ja heittäytymättä.

Olen hieman hämmentynyt. En välttämättä laittaisi hirveästikään rahaa kiinni suhteen onnistumiselle jos aiheesta lyötäisiin vetoa, mutta oman elämänasenteeni vuoksi olisi mielenkiintoista katsoa, että mihin tämä vie voisikaan minut johtaa. Sillä elämä kantaa, siitä ei ole epäilystäkään. Enkä usko että suomalainen perheidylli on kuitenkaan ihan se asia, joka tekisi minut onnelliseksi. Olen jo onnellinen. Onnellisuuden määrä voi kasvaa toki entisestään, mutta todennäköisyys siihen että onnellisuuteni kasvaa dramaattisesti täällä on mielessäni pienempi kuin siihen, että löytäisin enemmän onnellisuutta jostain muualta.

Ei siis sillä, että kaipaisin lisää onnellisuutta, mutta lähtökohtaisesti mielestäni elämässä tulisi pyrkiä olemaan onnellinen. Positiivinen energia kantaa paljon pidemmälle kuin synkkyydet ja syytökset.

Nyt olisin ehkä onnellisimmillani jos voisin kiivetä vuoteeseen ja vetää hänet vasten itseäni kuiskatakseni hänen korvaansa hyvänyöntoivotuksen.

perjantaina, marraskuuta 04, 2011

Would shag for a hug

Olenko jo kertonut siitä, että olen keskimäärin onnellisempi käyttäessäni englantia kuin suomea? Kyse ei ole pelkästään ihastuksiin liittyvistä asioista, vaan kaikki läheisimmät ystäväni asuvat jossain muussa maassa (ja ovat lähes poikkeuksetta muunkielisiä) ja mielenkiintoisemmat työasiat hoidan myös englanniksi.

Työn puolesta sentään projektia riittää. Oikeasti siitä avautumiselle voisi perustaa oman bloginsa. Tai siis nautin suunnattomasti nykyisestä työstäni joten sinällään avautuminen on väärä sana. Töiden määrä on ehkä ainoa negatiivinen asia, mutta niin kauan kuin työpaikalla on kivaa (ja kun ei oikeasti hirveästi sen tähdellisempää tekemistäkään ole) niin kyllähän sitä jaksaa.

Ystävät. Joulukuun vaihteessa Saksaan. Uudeksivuodeksi Espanjaan. Näkeehän niitäkin tässä lähikuukausina.

Edellisen postauksen aussi... Sinänsä riskaabeli osanen elämässäni, sillä oikeasti tilannetta voisi verrata Puolalaiseen. Tosin sillä erotuksella, että fiilikset ovat molemminpuoleisia, meidän huumorintajumme sattuu yksiin erinomaisesti ja tulemme muutenkin paremmin toimeen keskenämme. Varsin hyvä upgrade siis. :) Mutta onhan se välimatkakin huomattavasti pidempi. :/


Älkää kuitenkaan huolestuko, en ole suin päin pakkaamassa laukkujani. Mutta hieman se kyllä mieltä kaihertaa...

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

Yleisön pyynnöstä

Hei taas!

Ihan ensiksi: anteeksi saamattomuuteni! Olen tässä tämän vuoden puolella todistanut erittäin läheisen ystäväni kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamista (ja sitä kuinka nopeasti siinä rytäkässä voi menettää työn, perheen ja koiran), ihastunut jälleen kerran ulkomaalaiseen(*), tehnyt töitä hullun lailla, stressannut, kokeillut rajojani, saanut uusia upeita ystäviä ja löytänyt sisäistä rauhaa. Kaiken tämän tiimellyksessä on blogaaminen jäänyt hieman vähemmälle, mielestäni ihan ymmärrettävistäkin syistä.

Osaltaanhan tämä blogi oli myös tapa itselleni käsitellä tuota eroa, josta ihan oikeasti on jo viisi vuotta. Puolalainen oli blogin kantavana teemana pari vuotta, mutta sekin loppui jo puolisentoista vuotta sitten. Sen jälkeen on blogin sisältö ollut hieman hakusessa ja luontevaa kirjoitettavaa ei ole niin hirveästi ollut. Mutta välillä sitä kuitenkin huomaa kaipaavansa tätä interaktiivista päiväkirjaa ja satunnaisia sekä säännöllisempiäkin kommentoijia.

Ja jotenkin tämä syksyinen tunnelma sisälle sytytettyine kynttilöineen ja ikkunaan vihmovine sadepisaroineen muistutti minua niistä lukemattomista illoista, joina olen tännekin availlut syvimpiä tuntojani.

On muuten hassua, miten sitä aina tulee tarkastelleensa elämäänsä ja mielipiteitään vaikka parin vuoden takaa. Silloin kuvitteli olevansa aikuinen, kuvitteli tietävänsä asioita ja olevansa valmis vaikka mihin. Mutta kokemuksen karttuessa sitä aina löytää itsensä naureskelemassa omalle naiiviudelleen. Onhan se totta, että joka ikinen hetki sitä on tietäväisempi, enemmän perillä asioista ja ymmärtää asioita paremmin kuin koskaan aiemmin, mutta koska varsinaista elämänkokemusta on vasta alkanut kartuttaa, on edessä vääjäämättä vielä lukemattomia haavoja, rupia ja arpia jotka vähitellen kokoavat ihmistä valmiimmaksi. Mihin? Sitä ei varmasti pysty sanomaan, mutta eletyllä elämällä on varmasti suuri osa siinä vaiheessa kun sitä tietoa ja kokemusta tarvitaan,

Joo, menipähän taas korkealentoiseksi. Halusin vain ilmoittaa olemassaolostani ja kiittää kommenteista, jotka edesauttavat kirjoittamistani. Olen siis edelleen elossa, edelleen Kalliossa. Ja pääsääntöisesti hymyilevä ja onnellinen. Pari epämääräistä säätöä on meneillään pitkän kuivan kauden jälkeen ja kämppä on sisustettu aika pitkälti uudestaan entistä kotoisammaksi tässä viimeisen vuoden aikana. Kämppä on siisti ja sängyssä on puhtaat lakanat. Ja vaikka mitään suurta painetta sen täyttämiseen en tunnekaan, on vieressäni sängyllä edelleen tyhjä kohta.

(*) Tapasimme heinäkuussa Ruotsissa, sittemmin nähtiin syyskuussa viikonloppu Kööpenhaminassa ja muutama päivä sitten hän lähti takaisin kotimaahansa vietettyään ensin 10 päivää luonani. Ihastuksen pituutta on siis vaikeaa mitata, sillä vasta täällä ollessamme kiinnyimme toisiimme tasolla, jota uskallan ihastukseksi kutsua.

torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Päivitystä

On se kiva kun kommenteissa joku aina välillä vähän potkii niin tulee velvollisuudentuntoiseen suomalaiseenkin vähän vipinää. Mutta katsotaanpas mitä tässä alkuvuoden aikana on tapahtunutkaan:

Duuni-ihastus oli ja meni. Eräissä firman bileissä jo huomasin lisääntyneen kännykännäpräysaktiviteetin ja tulihan sieltä loppuillasta totuus esille. Eli oli tapaillut jo jonkin aikaan jotakuta toista ja oli nyt ihan fiiliksissä siitä että toinen on tulossa autolla hakemaan pois baarista. Erehtyi vielä kysymään ympärillä olevilta ihmisiltä että eikös tuollainen nyt ole aika hienoa - totesin siihen nopeasti, että eri elämänvaiheissa sitä arvostaa eri asioita. Kommentin vastaanottanut 25-vuotias ihastus ei ehkä ihan ymmärtänyt viestin koko sisältöä, mutta vieressä ollut kolmevitonen työtoveritar taasen osasi ilmeensä perusteella lukea rivien välistä. Ei sillä, olenhan useaan otteeseen aiemminkin todennut puoliksi leikilläni että taidan jättää parisuhteen etsimisen siihen kun olen itse tuolla kolmenviiden kieppeillä ja kertaalleen ihmissuhteissa henkisesti turpiinsa ottaneilla naisilla alkaa olla vauvakuume ja aletaan etsiä vähän kiireelä ja tositarkoituksella oikeaa kumppania.

Töissä on muutoin ollut kiire ja osan blogisaamattomuudesta voi helposti laittaa töiden piikkiin. Olen tuossa talven aikana hieman myös hakenut rajojani siinä, että kuinka paljon on järkevää panostaa työhön ja nyt aletaan olla vähän järjellisemmissä työmäärissä.

Kesä on täynnä matkoja taas vaihteeksi. Kesäkuussa pitkät viikonloput Amsterdamissa ja Riiassa, heinäkuussa viikko Kööpenhamina-Helsingborg -akselilla ja elokuussa pari viikkoa lomaa ja viikko duunia jenkeissä. Ja heinäkuussahan tunnetusti koko Suomi lamaantuu, joten duunissakaan ei pitäisi olla mitään hirveää hässäkkää silloin. Kesää odotellessa... Vaikka onhan tuolla jo aika kesäistä, ei siinä mitään.

tiistaina, maaliskuuta 15, 2011

Duunileijailua

On se duuni-ihastus vaan ihana. Asumme kohtalaisen lähekkäin ja meillä oli tänään yksi projekti Espoossa, joten luonnollisestikin poimin neidin aamusta kyytiin kotiovelta. Tässä puolentoista kuukauden aikana ei ole varsinaisesti tapahtunut yhtikäs mitään, mutta fiilis on sopivan kutkuttava. Juttu luistaa välillämme varsin hyvin ja jotenkin tänään hississä kahdestaan ollessamme tuli mieleen Ethan Hawke ja Julie Delpy Before Sunrisen musiikkikopissa. Saattaa olla, että vain kuvittelen asioita, mutta olen silti kohtalaisen hymyisä tämän ihmisen ansiosta.

Oman mutkansa asiaan tosiaan tuo se, että työskentelemme samassa yrityksessä. Duunien tekeminen tyttöystävän kanssa kun ei paperilla ainakaan vaikuta kovinkaan hyvältä vaihtoehdolta. Sitä on vaan niin helppo tuudittautua siihen, että jos jotain on tapahtuakseen niin se tapahtuu. Muussa tapauksessa ei taasen kannata pilata mahkuja firman muihin naisiin. ;)

Ja oletteko huomanneet: ulkonahan on jo valoisaa!

lauantaina, helmikuuta 05, 2011

500 days of Puolalainen

Tavallaan minua harmittaa, että tulin luvanneeksi Puolalaiselle, etten häneen liittyvistä asioista enää kirjoita, mutta koska viimeisestä tapaamisestamme on nyt kulunut yli vuosi, voinen ehkä hieman raottaa ovea kun pöly on jo laskeutunut.

Hyvästelimme toisemme Taiwanissa. Olin lentänyt sinne viime vuonna tammi-helmikuun vaihteessa puoleksitoista viikoksi. Ne kymmenen päivää ehkä laittoivat viimeisen niitin yhteiselle taipaleellemme ainakin pariskuntana. Blogissa en asiaa puinut muuten kuin yhdellä postauksella, jossa siinäkin asia oli vahvasti rivien välissä.

Mutta haluaisin jakaa kaikkien teidän kanssa yhden hetken tuolta matkalta. Se oli nimittäin hieman sateinen ilta Taichungin kaupungissa, jossa Puolalainen oli opiskelemassa. Kaupungin turisti-infossa oli töissä yksi ainoa henkilö, joka osasi englantia ja hänenkään kielitaidossa ei juuri kehumista ollut. Kadut olivat täynnä länsimaalaisittain koskematonta katukulttuuria, kiinalaisia ruokakojuja ja valkoihoisia kummallisuuksia tuijottavia ihmisiä. Varsin erilaista ja omalla tavallaan viehättävää aluetta, siis.

Pakenimme kuitenkin syksyistä sadekeliä (15° ja tihkua) hänen asunnolleen ja päätimme katsoa jonkin elokuvan aikamme kuluksi. Tietokoneen ruudulle pyörähtikin 500 days of Summer, joka kaikille ko. elokuvan nähneille ja tätä blogia seuranneelle kertonee kaiken oleellisen. Ehkäpä parhaiten mieleen kuitenkin jäi elokuvan viiltävän osuvan juonen lisäksi Puolalaisen kommentti elokuvan jälkeen. "I'm sorry. I had no idea".

Tapaus Puolalainen on nyt kuitenkin aika pitkälti kuollut ja kuopattu (osa ajatusmaailmallisista eroistamme on muuten yllättävän hyvin kuvattu näissä kahdessa TED talkissa: Brene Brown on vulnerability ja Tony Porter: a call to men).

Oikeasti olen onnellinen ja tyytyväinen kaikkeen mitä on tapahtunut. En varmastikaan olisi juuri nyt juuri tässä ellei kaikkea välillämme olisi tapahtunut. Asioita voi kuitenkin elämässä johtaa taaksepäin niinkin pitkälle, että jos en olisi aikanaan hankkiutunut ESN-ympyröihin en todennäköisesti koskaan olisi tavannut Puolalaista ja jos sitä ei taasen olisi tapahtunut, eivät viimeiset kolme vuotta elämästäni olisi varmasti ollut läheskään samanlaisia. Suuri klisee, mutta olen todella tyytyväinen siihen, että olen elämässäni antautunut tunteen vietäväksi ja että se on loppujen lopuksi muokannut elämääni suuntaan, jota en olisi millään osannut suunnitella tai toivoa. Mutta katsellessani itseäni nyt en osaisi kuvitellakaan sitä versiota itsestäni, joka ei olisi vittuuntuneena itseensä lähtenyt intiaan pariksi kuukaudeksi vuoden 2008 lopulla. Tai hankkiutunut töihin Latviaan siksi, että voisi olla bussimatkan päässä Varsovasta (joskin siinä vaiheessa tuo oli jo turhaa). Mutta elämä on kuitenkin heitellyt minua maasta ja paikasta toiseen ja ilman vahvaa tunnesidettä hänenlaiseensa ihmiseen en ehkä koskaan olisi lähtenyt mihinkään. En tiedä mitä elämäni olisi siinä tapauksessa, mutta veikkaan ettei ainakaan ammatillisesti tilanteeni olisi läheskään yhtä hyvä.

Kaiken kaikkiaan olen todella onnellinen tällä hetkellä, vaikka hyvinvointikermaperseosio minussa yrittääkin väittää, että minun pitäisi olla tyytymätön tähän kaikkeen, sillä minulla voisi olla kaikkea enemmän. Mutta onneksi olen elämässä jo oppinut sen, että ihmiset ovat onnellisempia silloin kun ollaan rehellisesti tyytyväisiä siihen, mitä on. Ei tyytymätön siihen, mitä ei ole.

Koko päivän minulla on ollut todella ahdistunut ja huono olo, mutta oikeasti olen onnellinen. Se vaan tahtoo toisinaan unohtua kuinka hyvin omat asiat oikeasti ovatkaan suuressa mittakaavassa.

Ja olenpahan ehtinyt ihastua erääseen työtoveriini tässä kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen. Olisi upeaa pystyä kirjoittamaan hänestä lisää vielä jatkossakin. Kuormasta voi syödä vain kerran, mutta uskoisin tämän kyseisen yksilön olevan sen arvoinen. Onneksi meillä on pari yhteistä projektia, joiden tiimoilta olemme yhteydessä ja näemme kohtalaisen säännöllisesti...

tiistaina, tammikuuta 11, 2011

Rikkinäistä vuoropuhelua

Onpa mukavaa, että kommenttilaatikossakin taas tapahtuu. Motivoi kirjoittamaan ihan toisella tavalla. :)

Eli tässä jatkoa edellisen postauksen kommentteihin:

Lähinnä tuo "kaikki kiinnostavat ovat varattuja" pohjautuu empiirisiin kokemuksiin ja se käy ilmi vasta lyhyen kanssakäymisen jälkeen (ellei sormuksia lasketa). En koe, että se merkittävästi vaikuttaisi siihen, kenelle puhun. Yleensä kuitenkin ne, joiden kanssa tulee hyvin toimeen ovat jo varattuja. Liekö sitten siitä, että he voivat vapaammin ja avoimemmin olla ihan omia itsejään. Saa heti paremman keskusteluyhteyden kun toinen ei arvioi vastakkaisen sukupuolen edustajaa siinä mielessä. :) (itse asiassa tuo voisi olla aika huolestuttavakin pointti ja useammin kuin kerran olen kuullut hyviltä naispuolisilta ystäviltäni harmitteluja siitä, että eivät ole voineet ihastua esimerkiksi minuun. Tästä tuleekin mieleen seuraava sitaatti, jonka varta vasten ongin teille bash.orgista... )

A woman has a close male friend. This means that he is probably interested in her, which is why he hangs around so much. She sees him strictly as a friend. This always starts out with, you're a great guy, but I don't like you in that way. This is roughly the equivalent for the guy of going to a job interview and the company saying, You have a great resume, you have all the qualifications we are looking for, but we're not going to hire you. We will, however, use your resume as the basis for comparison for all other applicants. But, we're going to hire somebody who is far less qualified and is probably an alcoholic. And if he doesn't work out, we'll hire somebody else, but still not you. In fact, we will never hire you. But we will call you from time to time to complain about the person that we hired.

En tiedä mitä tuohon pelimiesosastoon sanoisin. En koe olevani mitenkään erityisesti pelimies ja mielestäni teot, joita joskus harvoin teen vaikutuksen luomiseksi ovat enemmänkin romanttinen hölmö -kategoriaa. :) Jos ei vastapuoli osaa arvostaa niin sitten ei vaan osaa. :)

Sanoisin, että kunnolla on viimeeksi kolahtanut Puolalainen. Se tapahtui 2007-2008 talvena. Sen jälkeiset ovat enemmänkin olleet ihastuksia, jotka omassa sanavarastossani ovat kuitenkin jonkin matkaa vielä siitä, että kunnolla kolahtaisi.

Ja se pikku-prinssi tuli hommattua ja perille toimitettua. Ikävä kyllä vastaanottajan henkilöllisyyttä paljastamatta on hieman vaikea puhua häneen liittyvistä asioista.

Tuohonkin lähdin niin sanotusti takki auki, eli ilman mitään selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia. Katsoo mitä tapahtuu -asenteella. Siinä mielessä en voi puhua jahtaamisesta taikka muustakaan - kunhan ajattelin kääntää tämänkin kortin ja katsoa mitä tapahtuu. Ihmissuhteiden kehittymistä kun on kovin vaikea ennustaa. Useimmiten ne kuitenkin päättyvät verrattain pian alkamisensa jälkeen, joten paras tapa suhtautua ihmissuhteisiin on mielestäni juuri tuollainen "katotaan nyt" -asenne. Sillä muuten ihmissuhteille tulee asetettua liian suurta painoarvoa ja taakkaa.

Viimeisimpään kysymykseen vastaisin suurin piirtein samalla tavalla kuin tuossa yläpuolella. Koskaan ei voi ennustaa, että mihin suuntaan jotkin ihmissuhteet kehittyvät. Pieni ihastus voi muuntua suureksi rakkaudeksi tai hiipua kuin viimeinen koivuhalko takassa. Ei sitä koskaan tiedä kokeilematta. Siksi "kehittelin suurisuuntaisia operaatioita". :) Kun koskaan ei voi tietää.