Mä joka päivä töitä teen

No en nyt sentään - eilen taisi olla ensimmäinen päivä pitkiin aikoihin kun pystyi vain olemaan. Tosin tulihan sitä sitten kuukahdettuakin aika nopeasti. Asiaan varmasti vaikutti myös perjantainen saunailta kavereiden kanssa, jonka takia yöunet jäivät sellaisiksi nelituntisiksi. Mutta eilen tosiaan kolmen jälkeen menin päikkäreille vain herätäkseni aamuyöstä kahden maissa. Samalla vaivalla sitä sitten nukkui aamuun asti. Nyt olo on tietysti hieman kuin talviunilta nousseena (miinus kevät), mutta vahvasti elävien kirjoissa.

Olen kyllä hieman miettinyt nykyisen elämäni järjellisyyttä. Olen kuitenkin sielultani jossain määrin sellainen vasemmistolainen travellerihippi, että päteminen työelämässä ei koskaan ole näytellyt merkittävää roolia omassa tulevaisuudensuunnittelussa. Toisaalta se päänsisäinen kapitalistioikeistolainen, joka hallinnoi mm. rahankäyttöä ja sitä myöten myös työhön liittyviä asioita, on vahvasti sitä mieltä että raha on tietyissä rajoissa edellytys hyvään elämään Suomessa. Tämä ristiriita on nyt puhuttanut itseäni, sillä otin tuossa kesällä vastaan omasta mielestäni erittäin kohtuullisesti palkatun, mukavan ja mielekkään työn. Ainoa, mikä tuossa mättää on töiden määrä: keskimääräistä parempipalkkaisia ja vastuullisempia duuneja harvoin pystyy hoitamaan normaalin työajan puitteissa. Osaltaan siis tuossa kompensoidaan myös vapaa-ajan menetystä pelkän työpanoksen lisäksi. Lyhyellä aikavälillä tuota tekee ihan mielellään ja jos tätä tekisi vaikka vuoden niin voisi sitten lähteä vaikka pariksi vuodeksi Intiaan vastapainoksi... Huomannette, miten tämä väittely saattaa asettaa nuo pirstoutuneen mieleni kaksi osaa vastakkain.

Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta kun makaa Hästensin sängyssä ja taustalla soi Juice Amphionin kaiuttimista (joita varten piti sitten ostaa parempi vahvistinkin), on olo hetkellisesti ainakin asteen verran mukavampaa. Todellinen onnellisuus kuitenkin on jossain aivan muualla.