torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Päivitystä

On se kiva kun kommenteissa joku aina välillä vähän potkii niin tulee velvollisuudentuntoiseen suomalaiseenkin vähän vipinää. Mutta katsotaanpas mitä tässä alkuvuoden aikana on tapahtunutkaan:

Duuni-ihastus oli ja meni. Eräissä firman bileissä jo huomasin lisääntyneen kännykännäpräysaktiviteetin ja tulihan sieltä loppuillasta totuus esille. Eli oli tapaillut jo jonkin aikaan jotakuta toista ja oli nyt ihan fiiliksissä siitä että toinen on tulossa autolla hakemaan pois baarista. Erehtyi vielä kysymään ympärillä olevilta ihmisiltä että eikös tuollainen nyt ole aika hienoa - totesin siihen nopeasti, että eri elämänvaiheissa sitä arvostaa eri asioita. Kommentin vastaanottanut 25-vuotias ihastus ei ehkä ihan ymmärtänyt viestin koko sisältöä, mutta vieressä ollut kolmevitonen työtoveritar taasen osasi ilmeensä perusteella lukea rivien välistä. Ei sillä, olenhan useaan otteeseen aiemminkin todennut puoliksi leikilläni että taidan jättää parisuhteen etsimisen siihen kun olen itse tuolla kolmenviiden kieppeillä ja kertaalleen ihmissuhteissa henkisesti turpiinsa ottaneilla naisilla alkaa olla vauvakuume ja aletaan etsiä vähän kiireelä ja tositarkoituksella oikeaa kumppania.

Töissä on muutoin ollut kiire ja osan blogisaamattomuudesta voi helposti laittaa töiden piikkiin. Olen tuossa talven aikana hieman myös hakenut rajojani siinä, että kuinka paljon on järkevää panostaa työhön ja nyt aletaan olla vähän järjellisemmissä työmäärissä.

Kesä on täynnä matkoja taas vaihteeksi. Kesäkuussa pitkät viikonloput Amsterdamissa ja Riiassa, heinäkuussa viikko Kööpenhamina-Helsingborg -akselilla ja elokuussa pari viikkoa lomaa ja viikko duunia jenkeissä. Ja heinäkuussahan tunnetusti koko Suomi lamaantuu, joten duunissakaan ei pitäisi olla mitään hirveää hässäkkää silloin. Kesää odotellessa... Vaikka onhan tuolla jo aika kesäistä, ei siinä mitään.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Päivitä enempi!

Maija kirjoitti...

Mihin se näyttelijätär jäi, eikö kirjaviesti purrut?

Lisäksi haluaisin esittää postaustoiveen, kun olet muistaakseni viini-ihminen. Olisi kiva saada suosituslista viineistä, joita voisi nauttia kera ystävien pimenevässä kesäillassa. Tai miksei vaikka rantakalliolla sen herra Oikeankin kanssa, mutta alkuun nyt vaan niitä ystäviä, kun herrat ovat kai jossain muilla mailla vierahilla. Ei mielellään mitään hirveän kalliita juomia, ettei opiskelija joudu syömään pelkkää pastaa koko talvea. Eikä mitään makeaa myöskään, kiitos.

Aurinkoista kesää, eiköhän se neitokin sieltä löydy. Tai saa ainakin neitoja syyttää, jos ei noin fiksu mies kelpaa.

Arokettu kirjoitti...

Kävin pitkästä pitkästä aikaa lukemassa. Terv. luolautunut pentutehtailija

minsi kirjoitti...

No mitä tämä tällainen nyt on olevinaan? Eksyin blogiisi jotain jo unohtamaani reittiä pitkin (huomaatko, miten näppärästi tästä saisi hassunhauskan version vain jättämällä yhden kirjaimen pois. Mutta sehän nyt olisi mukanokkelaa, joten unohda, että koskaan mainitsin asiasta), ja innostuin lukemastani. Ihmissuhteita ja omia fiiliksiään puiva, täysijärkiseltä vaikuttava mies blogosfäärissä, ja vieläpä kirjoitustaitoinen. Tätähän olisi ilo lukea enemmänkin, mutta mitä vielä: viimeinen päivitys kesäkuulta! Mahtaako olla niin, että se unelmien kodinhengetär on löytynyt, eikä bloggaaminen enää kiinnosta? Harmin paikka. No, lisään tämän varmuuden varalta suosikkeihin jos vaikka joskus vielä pienen tekstinpätkän lisäisit...