Ei sitten tullut ketään puolituttuja eikä tuntemattomia syömään, mutta sain sentään espanjalaisen naapurin roudattua ruokapöytään. Ihan mukavaa oli ja naapuri vetäytyi hetki sitten seinän taakse tekemään loppuun askareitaan, jotka julmasti keskeytin.
Ja nyt minulla on yksinäinen olo. Ne kaikkein lähimmät ystävät asuvat kuitenkin satojen kilometrien päässä kaikki ja siskokin on tekemässä ohjausta toisessa kaupungissa. Sellainen olo, että tahtoisin vain istua iltaa ja jutella jonkun läheisen ihmisen kanssa tai sitten vaihtoehtoisesti juoda omatoimisesti tuo viinipullo tyhjäksi, kuunnella pimeässä huoneessa To/Die/Forin All Eternityä pieneksi keräksi nurkkaan painautuneena ja vaipua sinne minne olotila minut saattelisi. Haluaisin juuri nyt edes hetken olla heikko.
Tällaisessa tilanteessa se, että yksi ei vastaa puhelimeen tuntuu musertavalta. Enkä ihmettelisi vaikkei se toinen, joka sanoi soittavansa hetken päästä soittaisikaan. Taidan olla hieman allapäin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mä olisin ollut ihanjustmelkeen tulossa, mutku mulla on makuaisti niin paskana ryyppyputkesta, et just nyt mikään muu kuin ruisleipä tai kouluruoka on vaan helmiä sialle. And yes, that would be me.
Vaan komppaan täysillä, en tajua mitä tekisin jos mulla ei olisi ihmistä jolle tehdä ruokaa ja jonka kanssa illallistaa...No, ehkä harrastaisin jotain mitä en nyt kerkee :D
Pääpainohan tuossa on se illallisseura, muu on vain (hyvänmakuista) rekvisiittaa. :)
Mutta puolitoista tuntia videoskypettelyä parin sadan kilometrin päähänkin auttaa kummasti. Ja olipahan enemmän ruokaa mulle. :p
Lähetä kommentti