Tajuttuja asioita

Ehkäpä tässä viimeisen vuoden aikana on tullut enemmänkin ajateltua niitä kaikkia arvoja ja itsestäänselvyyksiä, mitä Suomessa kermaperseillessä on tullut pitäneeksi yllä, osalti omasta tahdostaan, osalti taasen ympäröivän todellisuuden painostuksesta. Ei siis sillä, että keskivertokaupunkilainen hirveästi olisi kosketuksissa siihen, mistä hänen ruokansa tulee tai miten etuoikeutettu hän on voidessaan unelmoida Louis vittu Vuittonin ruskeasta monogrammilaukusta kahdensadan riisigramman sijaan.

Myönnän ihan suoraan olevani poliittiselta kannalta oikeistolainen - ei niinkään kotikasvatuksen takia - vaan lähinnä sen myötä, että olen kasvanut itsenäisen aikuisen elämäni yksin, omillani pärjäten ja aina töitä tehden. (ja vituttaa muuten sekin, ettei suuresta osasta siitäkään kertynyt eläkettä vaikka samalla tavalla seitsentoistavuotiaasta asti veroja maksoikin). Mielestäni puoluekanta ei silti kuitenkaan kerro niinkään siitä, mitä haluaisi maailmassa tapahtuvan kuin siitä, miten kokee todellisuuden olevan. Vaikka ruohojuuri-ituhippi-ideologia aivoihin iskostuikin jo Kallion lukion aikoina, en koskaan ymmärtänyt sitä saatanallista naiiviutta, joka opiskelijatoverivegetaristien päässä tuntui jylläävän. Totta hitossa olisi kivaa, jos kaikki saisi osansa ja kellään ei ois tylsää, niinq. Mutta oikeasti sen toteuttamiseen tarvitaan rahaa. Ja jos rahaa meinaa tehdä, niin keinot siihen löytyy jostain ihan muualta kuin sossun luukulta.

Tässä vaiheessa voisi tietenkin mennä syvällekin siihen, miten ihmiset, joilla on kauneimmat ideologiat maailmassa yleensä kompastuvat omaan nokkeluuteensa siinä, ettei heillä ole pitkäjänteistä munakkuutta hylätä omat kauniit ideologiansa hankkiutuakseen sellaiseen yhteiskunnalliseen asemaan, että heidän sanomisillaan olisi edes jonkinasteista merkitystä. Pelkkä vihreiden jäsenkortti kun ei kuitenkaan riitä edes alennuksen saamiseen paikallisessa uimahallissa. En nyt kuitenkaan aio paneutua siihen sen tarkemmin, sillä tässä maailmassa on ihan oikeasti painavempiakin asioita, vaikka se onkin niin helppo unohtaa kun omat ongelmat liikkuvat Onnelan tanssilattian tahmaisuuden ja opiskelijaruokailun hinnannousun tasoisissa sfääreissä.

En ole koskaan ollut mitenkään saarnaavaa tyyppiä, joten jos olet ihan tyytyväinen koko maailman nykyiseen tilaan niin en aio yrittää sinua käännyttää mitenkään. Jotenkin vaan halusin tuoda esille sen, miten haluaisin omien lapsieni joskus voivan olla kosketuksissa luontoon. Nähdä mistä syömämme ruoka tulee ja antaa heidän kasvattaa ja kastella omia tomaattejaan, joita sitten voi lopulta innolla nauttia. Antaa heidän katsella kanaa, jonka munista leivomme leivonnaisemme ja jonka laitamme ruuaksi kun aika on sovelias. Pistää heidät peltotöihin, jotta he ymmärtäisivät sen, ettei leipä tule kaupasta.

Omasta mielestäni ihmiset ovat aivan liian kaukana siitä todellisuudesta, joka ruokatuotannossa vallitsee. Tietenkin Aasiassa reissatessa on myös tullut ajatelleeksi karppaamisen sulaa mahdottomuutta suurimmalle osalle maailman väestöstä ja muunkinlaisia epäkohtia tässä maailmassa, mutta osaltani toivon, että ainakin omalle jälkikasvulleni voin tarjota laajan ja realistisen maailmankatsomuksen. Omat vanhempani tekivät loistotyötä siinä suhteessa, mutta siitä ei pääse mihinkään, että koko saatanan lama ja muukin mukamas vaikea aika Suomessa on ollut niin vitunmoista yltäkylläisyyttä, ettei suurin osa maailman ihmisistä edes osaa kuvitella.

Maailmankatsomuksellisella tasolla en voi todeta muuta kuin että täällä ihmiset ovat tyytyväisiä siitä, mitä heillä on kun taas länsimaissa ihmiset ovat tyytymättömiä siitä, mitä heillä ei ole. Ja mitä enemmän tätä katselen, sitä enemmän ymmärrän, miten kieroutunut omakin maailmankatsomukseni on ollut.

Nyyh

Hesarikin vittuilee minulle:

Hedelmälepakotkin harrastavat suuseksiä.

Mulle kans. :(

Murphyn laki

Arvatkaapas vaan, asuuko viereisessä huoneistossa itseäni todella miellyttävä, hyvännäköinen ja ensitapaamisen perusteella erittäin fiksu naisihminen, johon ihastuisi tällä luonteella jo ensisilmäyksellä. Ja joka vastasi silmillään katseella, joka ei omani kohdattuaan tahtonut päästää irti. Ja jonka kanssa tullaan muutenkin todella hyvin juttuun jo heti alusta alkaen.

Vittu.

Hei taas

Pari kuukautta intensiivistä matkustelua, huonosti bussissa nukuttuja öitä, parin euron bambumajoja, jumalaisen kauniita hiekkarantoja, shokeeraavia historiallisia paikkoja ja mitä erinäisempiä ja toistaan tunnistamattomampia - mutta poikkeuksetta maukkaita - ruokia myöhemmin on tullut aika asettua hetkeksi aloilleen ja kotikaupunkina toimii Bangkok. Asuintalon edessä on vieri vieressä lähiruokaloita, joiden antimia tulen varmasti nauttimaan useasti, sillä hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan pienissä kadulle pysäköidyissä kärryissä.

En tosiaan tiedä, miten tämän blogin kanssa tulee käymään. Jos ihmisillä on kiinnostusta, niin saatan hyvinkin jatkaa satunnaisia raapusteluja tänne, sillä arki on arkea idässäkin ja täällä voisi olettaa tapahtuvan hieman enemmän kuin Helsinginkadulla. Reissun päällä ei jaksanut tänne kirjoittaa ja nyt kun sisältöönkin on tullut tiettyjä rajoitteita, pitänee kuitenkin jonkinlaista uutta suuntaa harkita koko blogille.

Tavallaan kuitenkin koko kolmivuotinen yhdeksänsataaviisikymmentäneljäpostauksinen kirjoitusrupeama on pyörinyt enemmän tai vähemmän sinkkuuden ympärillä ja kuten edellisessä kommenttilaatikossakin totesin: tämä voisi olla varsin kaunis lopetus.

Mutta eihän sitä kasinollakaan ollessaan osaa lopettaa silloin kun on vielä voitolla.