lauantaina, maaliskuuta 13, 2010

Saigon, yö #2

Minulla on pari kaveria, joiden kanssa tulee tahtomattaankin tehtyä typeriä asioita, joita on mukava muistella sitten jälkikäteen. Usein niihin kipeisiin muistoihin liittyy rahanmenoa, alkoholia ja ideoita, jotka keksimishetkellä tuntuvat ihan tolkuttoman hyviltä ajatuksilta. Kuten esimerkiksi tänään.

Iltapäivä nimittäin alkoi Saigonissa (tai Ho Chi Minh Cityssä, kuten nykyään tykkäävät kaupunkia kutsua) varsin rauhallisissa merkeissä. Päivitettiin heräämisen jälkeen sukelluskuvia sosiaalisiin medioihin (niin, olen nörtteilyn lisäksi harrastanut laitesukellusta kymmenisen vuotta, mutta ei siitä sen enempää) ja kun sattumoisin vierelle osunut tyttöbaari aukesi vasta neljältä iltapäivällä, jouduimme tappamaan aikaa hotellihuoneessa siihen asti. [ja toimituksen nimellä esiintyvä selvä osa itsestäni haluaisi kovasti sanoa olevansa tyytymätön edeltävän lauseen lauserakenteeseen sekä sanan "lause" runsaaseen käyttöön. Anteeksi]

Mutta niin. Aloittelimme neljän maissa iltapäivällä Voodoo Bar & Restaurant -nimisessä ravitsemusliikkeessä iltaamme ruoka-annoksin. Kuin huomaamatta tosin aperitiiviksi otetut Voodoo Zombie -drinkit muuttuivat loppulaskussa näkyväksi kahdeksikymmeneksineljäksi Voodoo Zombie -drinkiksi. Johon kylkeen sitten oli listattuna vielä muutama olut ja toistakymmentä tequilaa. Toki - ottaen huomioon paikan liiketoimintaidean - kaikkia juomia emme itse nauttineet, vaan osansa sai myös yksi erityisen miellyttävä tarjoilijatar. Mutta ilmeisen selväksi kävi kolmen drinkin ja kolmen tequilashotin jälkeen, että aasialaiset pienikokoiset naiset eivät vaan yksinkertaisesti kestä viinaa. Joten kun neiti oli sammumispisteessä saatettu yläkertaan, jatkoi toinen yötyöläinen hänen viitoittamaa taivalta.

Ja mikäpä siinä. Seura kuitenkin oli ensiluokkaista vaikka mitään vihjailua kummempaa ei tapahtunutkaan. Mutta voipahan näin jälkikäteen sentään sanoa, että on juonut kaksi - pardon my french - vietnamilaista huoraa pöydän alle. Tosin niillä ladydrink-hinnoilla se ei ollut näin jälkikäteen ajateltuna ehkä ihan kaikkein fiksuin mahdollinen veto, mutta tulipahan tehtyä. Ja kohtuupöhnän sai itsellekin.

Pahoitteluni, mutta 125€ baarilaskulla olisi Suomessakin juonut itsensä kohtuulliseen koomaan. Kiitos, anteeksi ja hyvää yötä.

4 kommenttia:

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Puuh. Aamulla taas hävettää kun on kännissä blogaillut. :)

Anonyymi kirjoitti...

Juo vaan enemmän niin tulee blogauksia.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

:)

Kuun lopussa/ensi kuun alussa viimeistään kun alkaa paluu Eurooppaan...

nuunis kirjoitti...

musta on tosi kiva aina lukea, että jollekin muulle käy näitä.