keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Äh

Varasin sitten ensi viikolle lentoliput damiin. Keskiviikosta maanantaihin.

Ja tosiaan, mitä ystäviin tulee niin hän, jonka luokse sinne menen on se ainoa, joka ei ole yli kymmenen vuoden aktiivisen kanssakäymisen aikana ikinä pyörtänyt sanaansa. Jos jotain sovitaan niin se pidetään.

Kaakkois-Aasiassakin reissasimme yhdessä puolisentoista kuukautta 24/7 -meiningillä ja silloinkaan emme ehtineet tylsistyä toistemme seuraan. Harvan naisen kanssa onnistuisi sama.

Olisi oikeasti mahtavaa, jos minulla olisi paska fiilis ja sen takia lähtisin tuonne, mutta motivaatio kumpuaa enemmänkin kaikesta positiivisesta. On kiva lähteä taas pitkästä aikaa reissuun (pari kuukautta sitten tehty Riianmatka kun ei kovin ulkomailta tuntunut ja onhan Suomeen paluustanikin jo ... viitisen kuukautta!) ja hyvän ystävän näkeminen on myös positiivista. Miehisissä mökkiviikonlopuissa kipeän eron jälkeen on myös se oma fiiliksensä, mutta tällä hetkellä täytyy todeta, että olen äärimmäisen tyytyväinen elämääni.

Ja mitäpä tämä elämä muuta juuri olisikaan kuin sitä, että aamulla herätessä ja illalla nukkumaan mennessä on hyvä fiilis kaikesta?

4 kommenttia:

sivukuja kirjoitti...

(Tämä allaoleva siis vailla sarvia ja hampaita sanottuna:)

Ihan tulee tuosta, että on olemassa yksi ihminen, johon et ole pettynyt, mieleen kysymys mikä saa sinut pettymään ihmisiin.

Kaikille ihmissuhteissaan rämpiville ja empiville suosittelisin kyllä vakavaa itsetutkiskelua, itsekin sitä harrastaneena.

Joskus vaan on niin, että ne mitä kokee muiden ihmisten (huonoiksi - tai miksei puoleensavetäviksi) ominaisuuksiksi tai teoiksi, sijaitsevatkin enemmän kokijan päässä. Jos esimerkiksi kokee, että maailma on vihamielinen, onko maailma oikeasti vihamielinen vai onko vihamielisyys kokijan kokemuksessa?

Itse tunnistan pettyväni ja turhautuvani ihmisiin, koska minun toimintamalleihini on rakennettu tiettyjä odotuksia itseäni kohtaan ja heijastan niitä sitten muihin. Mutta muut ihmiset ovat erilaisia, toimivat toisin, eikä heille tee oikeutta arvottamalla heitä omien, henkilökohtaisten mallien mukaisesti.

Olenpa vain huomannut, että suhtautuminen muihin muuttuu joustavammaksi, kun oppii ymmärtämään, ettei oma kokemus ja toiminta ole universaalia. Ei tarvitse pettyä, kun tunnistaa ihmisten luonteiden ja toimintamallien eroja. Ja pystyy näkemään ihmisissä erilaisuuden rikkautta.

Joskus täytyy kuopsuttaa sitä omaakin pintaa, että kasvaa ihmiseksi. Sen sijaan, että sysää vastuun omista kokemuksista ja tunnoista toisten (huonommuuden, epäluotettavuuden jne) piikkiin.

Suosittelen lämpimästi - ja käytän itse.

Marleena kirjoitti...

Onko se niin että on tai ei ole pettynyt vai onko se niin että nähdään harvemmin kuin joka päivä/kuukausikaan?
Kun nähdään harvoin, pidempikin aika on hauskaa yhdessä eikä "kyllästytä". Erimieltäkin ollaan sovussa. Ainakin minun kohdallani ne ystävät ovat säilyneet kymmenien vuosien ajan, joita tapaan harvoin. Ovat silti niitä joiden kanssa viihdyn ja joiden tapaaminen on viihdyttävää. Jälkeen jää hyvä mieli pitkäksi aikaa. Siitä olen samaa mieltä, että "peiliin" on syytä aika-ajoin katsoa ja kysyä missä mennään - minä!

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Lähinnä se, mitä haen takaa on se, että toiselta on mielestäni vain kohtuullista edellyttää samoja asioita joita itseltäänkin edellyttäisi.

Toki se karsii ihmisiä ympäriltä, mutta kultainen sääntö on silti ihan pätevä.

Anonyymi kirjoitti...

"Ja mitäpä tämä elämä muuta juuri olisikaan kuin sitä, että aamulla herätessä ja illalla nukkumaan mennessä on hyvä fiilis kaikesta?"

=alkoholia?