tiistaina, maaliskuuta 15, 2011

Duunileijailua

On se duuni-ihastus vaan ihana. Asumme kohtalaisen lähekkäin ja meillä oli tänään yksi projekti Espoossa, joten luonnollisestikin poimin neidin aamusta kyytiin kotiovelta. Tässä puolentoista kuukauden aikana ei ole varsinaisesti tapahtunut yhtikäs mitään, mutta fiilis on sopivan kutkuttava. Juttu luistaa välillämme varsin hyvin ja jotenkin tänään hississä kahdestaan ollessamme tuli mieleen Ethan Hawke ja Julie Delpy Before Sunrisen musiikkikopissa. Saattaa olla, että vain kuvittelen asioita, mutta olen silti kohtalaisen hymyisä tämän ihmisen ansiosta.

Oman mutkansa asiaan tosiaan tuo se, että työskentelemme samassa yrityksessä. Duunien tekeminen tyttöystävän kanssa kun ei paperilla ainakaan vaikuta kovinkaan hyvältä vaihtoehdolta. Sitä on vaan niin helppo tuudittautua siihen, että jos jotain on tapahtuakseen niin se tapahtuu. Muussa tapauksessa ei taasen kannata pilata mahkuja firman muihin naisiin. ;)

Ja oletteko huomanneet: ulkonahan on jo valoisaa!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mun työpäivää ei piristä ihastus vaan sen tekee blogisi lukeminen. Tai siis on tehnyt. Blogi on viikosta toiseen jäissä. Onko syynä ennenaikainen kesäloma vai mikä?

T: Kaisa

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Kyllä täällä hengissä vielä ollaan ja kyseessä on enemmänkin kesälomaa edeltävä rutistus kuin ennenaikainen loma.

Lisäksi läheisellä ystävällä on ollut aika rankkoja mielenterveydellisiä ongelmia, joten siihen on tuhraantunut luvattoman paljon omaakin aikaa ja energiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Selvä. En ihan tosissani tuota lomahommaa kysynytkään. Jos olisin vaikka laittanut hymynaaman kysymysmerkin jälkeen, viesti olisi ollut selvempi. Aiheutan välillä pikkusia väärinkäsityksiä, koska en käytä hymiöitä. Äikänopena yritän ainakin vielä taistella tätä viimeisen kymmenen vuoden aikana yleistynyttä ilmiötä vastaan.

Huolehdi vaan itsestäsi ja muista. Joskus sitten voit bittiavaruudessa kertoa tekemisistäsi. Järjettömät työmäärät ovat vailla järkeä. Kokemuksesta tiedän ainakin, miltä tuntuu, kun homma ei lopu koskaan ellei itse laita stoppia. Ja aina ei työstä kiitostakaan saa, vaan lähinnä päinvastoin.