Yleisön pyynnöstä

Hei taas!

Ihan ensiksi: anteeksi saamattomuuteni! Olen tässä tämän vuoden puolella todistanut erittäin läheisen ystäväni kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamista (ja sitä kuinka nopeasti siinä rytäkässä voi menettää työn, perheen ja koiran), ihastunut jälleen kerran ulkomaalaiseen(*), tehnyt töitä hullun lailla, stressannut, kokeillut rajojani, saanut uusia upeita ystäviä ja löytänyt sisäistä rauhaa. Kaiken tämän tiimellyksessä on blogaaminen jäänyt hieman vähemmälle, mielestäni ihan ymmärrettävistäkin syistä.

Osaltaanhan tämä blogi oli myös tapa itselleni käsitellä tuota eroa, josta ihan oikeasti on jo viisi vuotta. Puolalainen oli blogin kantavana teemana pari vuotta, mutta sekin loppui jo puolisentoista vuotta sitten. Sen jälkeen on blogin sisältö ollut hieman hakusessa ja luontevaa kirjoitettavaa ei ole niin hirveästi ollut. Mutta välillä sitä kuitenkin huomaa kaipaavansa tätä interaktiivista päiväkirjaa ja satunnaisia sekä säännöllisempiäkin kommentoijia.

Ja jotenkin tämä syksyinen tunnelma sisälle sytytettyine kynttilöineen ja ikkunaan vihmovine sadepisaroineen muistutti minua niistä lukemattomista illoista, joina olen tännekin availlut syvimpiä tuntojani.

On muuten hassua, miten sitä aina tulee tarkastelleensa elämäänsä ja mielipiteitään vaikka parin vuoden takaa. Silloin kuvitteli olevansa aikuinen, kuvitteli tietävänsä asioita ja olevansa valmis vaikka mihin. Mutta kokemuksen karttuessa sitä aina löytää itsensä naureskelemassa omalle naiiviudelleen. Onhan se totta, että joka ikinen hetki sitä on tietäväisempi, enemmän perillä asioista ja ymmärtää asioita paremmin kuin koskaan aiemmin, mutta koska varsinaista elämänkokemusta on vasta alkanut kartuttaa, on edessä vääjäämättä vielä lukemattomia haavoja, rupia ja arpia jotka vähitellen kokoavat ihmistä valmiimmaksi. Mihin? Sitä ei varmasti pysty sanomaan, mutta eletyllä elämällä on varmasti suuri osa siinä vaiheessa kun sitä tietoa ja kokemusta tarvitaan,

Joo, menipähän taas korkealentoiseksi. Halusin vain ilmoittaa olemassaolostani ja kiittää kommenteista, jotka edesauttavat kirjoittamistani. Olen siis edelleen elossa, edelleen Kalliossa. Ja pääsääntöisesti hymyilevä ja onnellinen. Pari epämääräistä säätöä on meneillään pitkän kuivan kauden jälkeen ja kämppä on sisustettu aika pitkälti uudestaan entistä kotoisammaksi tässä viimeisen vuoden aikana. Kämppä on siisti ja sängyssä on puhtaat lakanat. Ja vaikka mitään suurta painetta sen täyttämiseen en tunnekaan, on vieressäni sängyllä edelleen tyhjä kohta.

(*) Tapasimme heinäkuussa Ruotsissa, sittemmin nähtiin syyskuussa viikonloppu Kööpenhaminassa ja muutama päivä sitten hän lähti takaisin kotimaahansa vietettyään ensin 10 päivää luonani. Ihastuksen pituutta on siis vaikeaa mitata, sillä vasta täällä ollessamme kiinnyimme toisiimme tasolla, jota uskallan ihastukseksi kutsua.