Hassu fakta, mutta en ole yhtenäkään vuotena syystä tai toisesta käyttänyt ylioppilaslakkiani vappuna. Milloin se on ollut toisessa kaupungissa, milloin muuttolaatikossa, milloin muuten vaan hukassa, mutta vähiin on käyttö jäänyt. Tästä vuodesta ei tule poikkeusta, sillä vapunpäivä menee Tukholmassa haahuillessa. Keskiviikkoaamuna sitten suoraan laivalta erään päämiehen korruptiokoulutuspäivään. Lovely!
Klara vappen till alla!
maanantaina, huhtikuuta 30, 2007
sunnuntai, huhtikuuta 29, 2007
Update on women
Kevättä on selkeästi rinnassa ainakin ympärillä olevilla ihmisillä. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että pitäisi laittaa itsensä totaalisen säätölakkoon ja tylysti vain ilmoittaa näille muutamille ympärillä pyöriville naisihmisille, että kiitti, mutta ei kiitti.
Olen kuitenkin aina kokenut olevani yhden naisen mies enkä koskaan kuvitellut pyörittäväni useampaa naista samaan aikaan. Tai en minä mitenkään erityisesti ole tähän tilanteeseen hakeutunut eikä kämpillä mitään seksiorgioita ole ollut, mutta varmasti tilanne on kuitenkin se, että on useampi kuin yksi henkilö tälläkin hetkellä jolle olen antanut ymmärtää, mutten kuitenkaan mitään muuta. Tai lähinnä en ole torjunut heitä. Hittolainen, en seurustele eikä meneillä ole kenenkään potentiaalisen naisen kanssa mitään vakavaa (seksiin johtanutta, that is), mutta silti minulla on huono omatunto asiasta. Haluaisin vain, että vastaan tulisi oikeasti joku joka veisi jalat alta ja kolahtaisi, että tietäisi.
Nyt olo on lähinnä epätietoinen ja vaivautunut. Pitäisi varmaan opetella sanomaan ei ja olla antamatta mahdollisuuksia jos henkilössä on jotain, joka jo alussakin hieman häiritsee. Koska harvemmin ainakaan oman kokemukseni mukaan ne rasittavat luonteenpiirteet yms. ainakaan menettävät merkitystään.

torstaina, huhtikuuta 26, 2007
Tein sen!
Usean kuukauden jahkailu on vihdoin ohi! Täytyy olla tietyllä tavalla onnellinen siitä, että minulla ei ole ketään "ihanaa sielunkumppania" puhumassa järkeä päähäni niin voin tehdä idioottimaisia viinihankintoja mieleni mukaan. Uskon silti että tuokin raha on hyvin sijoitettu ja sitten joskus hamaassa tulevaisuudessa tuo tuottaa minulle ja läheisilleni unohtumattomia nautintoja.
keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007
tentti ohi
Lopputulos tenttiin valmistautumiselle: nukuin hyvin ja siksi pärjäsin. Eli eiköhän se nyt läpi mene lukemattakin. Nyt voisi sitten keskittyä kirjoittamaan erinäisiä palautustehtäviä ja ryhmätöitä, mutta olo on taas sellainen, että jos joku edes sivulauseessa ehdottaisi jotain vaihtoehtoista aktiviteettia niin opinnot jäisivät tältä illalta tähän. Lasi punaviiniä kirjoitustyötä siivittämään ja ainoa teksti mitä pääkopasta saan on tyhjänpäiväistä jaarittelua blogiini. Ei näin.
tiistaina, huhtikuuta 24, 2007
Opiskelua
Tentti huomenna, mitä tehdä?
Jälkikäteen ajateltuna tämän illan olisi voinut käyttää paremminkin kuin lähtemällä kuuden maissa kaljalle kun kaveri pyytää. Lopputuloshan oli kuitenkin se, että piti ottaa yhdeksän aikoihin taksi keskustaan, että saa kunnollista pihviä (ravintola Kiven omistajat kun ovat vaihtuneet pari kuukautta sitten). Siellä sitten neljän-viiden oluen päälle pullo punkkua kahteen pekkaan, Pedros blackened steakit ja pari jälkiruokadrinkusa slinkussa. Kotiin "hyvissä ajoin" eli joskus yhden aikoihin ja sitten koneelle ja blogaamaan.
Onhan mulla sentään ne päntättävät powerpoint-diat auki tuolla taustalla, eikö se muka riitä?!?
I guess i'll just have to sleep on it.
[tämän blogauksen taso ei normaalisti läpäisisi kirjoittelemiselle asettamiani laatustandardeja, mutta olen hieman hövelillä päällä juuri nyt.]

sunnuntai, huhtikuuta 22, 2007
Kodinhoitoa
Kun kerran blogistaniaan kaivataan siivousblogeja, niin ajattelin tässä jakaa yhden varsin perustavanlaatuisen vinkin kannettavan tietokoneen näytön puhdistamiseen: puhdistaminen pölystä käy kaikkein parhaiten ihan tuiki tavallisella mikrokuituliinalla. Mikäli näytön pinnassa on jotain muutakin kuin pelkkää pölyä, voi mikrokuituliinan kastella ihan tavallisella vedellä, puristaa niin kuivaksi kuin pystyy ja tällä tuskin edes nihkeällä liinalla sitten pyyhkiä koneen ruutu.
Mikäli ehdottomasti haluaa jotain kemikaalia käyttää puhdistamiseen, niin esimerkiksi yleiselektroniikasta on saatavilla varsin toimivaa yleispuhdistusainetta, jolla saa niin liedet, kaakelit kuin peili- ja lasipinnatkin säihkyvän puhtaiksi: PRF Booster. Suihkautetaan vaahtoa puhdistettavaan kohtaan, annetaan tarvittaessa vaikuttaa hetki ja pyyhkäistään pois. (Ylimääräisiä maskuliinisuuspisteitä puhdistusaine kerää seitsensivuisesta käyttöturvatiedotteesta).
Tätä ei voi kuitenkaan suositella kaikille näyttötyypeille, sillä joissain on ohut heijastuksia estävä kalvo ja kemikaalit saattavat syövyttää tuota kalvoa. Mikrokuituliina siis tietokoneen puhdistukseen. Jos ihan pakko on, niin todella vähäisellä määrällä vettä pääsee jo hyviin tuloksiin.
Ja vinkkinä niille naisille joiden mies ei siivoa: Kun tekee siivoamisesta jollain tavalla teknisesti mielenkiintoista, niin miehetkin saattavat ihan oma-aloitteisesti siivota. Vaikutus tosin kestää vain hyvin lyhyen aikaa, sillä uudet tekniset laitteet jaksavat kiinnostaa vain hetken. Edellä mainittu aerosolipurkkiin pakattu puhdistusvaahto on loistava esimerkki siitä, miten mies saatta yht'äkkiä ruveta kokeilemaan, että "saisikohan tällä puhdistettua ikkunatkin?" jotta pääsisi taas selittämään vaimolleen kuinka hän onnistui tekemään raastavasta ikkunoiden pesemisestä yksinkertaisen "suihkuta ja pyyhkise" -prosessin. Oikeasti tuo kyseinen aine ja talouspaperinpalanen puhdistaa miltei kaiken (ainakin miehen) kotona.
Helppokäyttöisyys: *****
Tehokkuus: *****
Tuoksu: **
Maskuliinisuus: ****

lauantaina, huhtikuuta 21, 2007
Asiakaspalvelua
Pari ehkä kaksissakymmenissä olevaa naishenkilöä saapuu tiskille ja toinen kaivaa varovaisella liikkeellä vienosti hymyillen laukustaan pienen sinertävän puikon. Tarkempi vilkaisu paljastaa laitteen pieneksi delfiiniksi.
"Moi, mä tarvisin tähän uudet patterit ja miehen, mutta niitä ei taida teiltä saada?"
"No noita pattereita mä voin vilkaista ja se jälkimmäinenhän on vain neuvottelukysymys."
"Saatko sä tän auki" delfiinin omistaja kysyy ja antaa laitteen käteeni. Kierrän päässä olevan korkin auki ja kolme pientä paristoa valahtaa kädelleni. Standardimallisia nappiparistoja, nappaan kolme pakettia piikistä ja kysyn että panenko sisään.
"Laita vaan, mut voidaanko me testata että se toimii varamsti?"
"No tuolla on naistenhuone parin kerroksen pääss..."
"En mä kyllä sinne asti viitti mennä"
"No kyllähän me voidaan tonne meidän takahuoneeseenkin mennä jahka minulla tauko alkaa" Samassa pieni dildo värähtää käyntiin kun saan paristot oikein päin sisälle ja kannen kiinni.
"Oi ihanaa, se toimii!"
"Juu, toivottavasti ei patterit lopu tällä kertaa kesken"
"Hei kiitos tosi paljon!"
"Ei mitään, mutta jos tosiaan tarvitte ihan mitä tahansa muuta niin tulkaa vaan ihan rohkeesti käymään..."

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007
Blogimiitistä
Paikalla oli taas paljon tuttuja ja vähemmän tuttuja naamoja, linkkilista tullee Sun Äitis blogiin tässä hetkenä minä hyvänsä. Itse en kuitenkaan kaikkia muista, joten valitaan sitten joukosta se joka uusista päälimmäisenä jäi mieleen: Laura. Varsin mukava henkilö tosielämässä, eikä bloginsakaan hassummalta vaikuta näin nopean tutustumisen jälkeen.
Ai miksikö jo nyt kotona? No kun pitäisi huomenna taas näyttäytyä työpaikalla. Gotta do something to pay for my lavish lifestyle ja silleen.
(Ja näin postuumisti voisi vielä erikseen mainita Kriisin kanssa käydyt mukavat viinikeskustelut. Mukava henkilö luonnossa hänkin.)

Lepoa
Eli toisin sanottuna olenpa ollut laiska viime päivinä. Tänään voisi aktivoitua hieman tekemään rästissä olevia koulujuttuja pelkän nukkumisen ja vastuun siirtelyn sijaan. (Onko prokrastinaatio sana?)
Tai sitten vaan loikoilla, käydä ehkä kävelyllä töölönlahdella, soittaa kaverille, johon ei ole pitkään aikaan ollut yhteydessä ja rentoutua ennen tämäniltaista blogimiittiä. Jotenkin tämä jälkimmäinen tuntuisi paljon luontevammalta, mutta saapa nähdä.

torstaina, huhtikuuta 19, 2007
Kiinnostava
Hassua, että seurueen ainoa siinä mielessä kiinnostava henkilö sattui musertamaan oman kiinnostavuutensa liiallisella hyväksynnän hamuamisella, joka ilmeni vähän joka suuntaan ulottuvalla flirtillä. Tavallaan olisi tehnyt mieli sanoa, että eikö sun olisi nyt aika jättää tämä peli taaksesi ja hakea elämällesi jotain oikeaa sisältöä ja "pelastaa" hänet omasta tilanteestaan. Mutta eipä tuollaista voi mennä kenellekään tuputtamaan. On valmis sitten kun on, ei sitä kukaan ulkopuolinen voi väen väkisin pakottaa. Sääli sinänsä, sillä olipahan kerrassaan ihanan oloinen ilmestys. Tulen kyllä olemaan jatkossakin tämän kanssa tekemisissä, joten täytyy katsoa. Todennäköisesti silloin on jo kuitenkin liian myöhäistä kun olen jo kaverina itseni sitouttanut.
Järjestämäni viinitasting meni varsin mukavasti, kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä ja kiitoksia sateli joka suunnasta. Jatkoilla Luxissa tuli sitten lähentely-yrityksiä sekä omasta porukasta että tuntemattomilta, mutta ei mitään sellaista mistä olisin kauheasti lämmennyt. Erittäin mukava ilta silti, parasta oli kuitenkin Olmaia ja Manchego. *slurps*

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007
Perjantaimiitti
Ovathan kaikki huomanneet perjantaisen miitin? Eli nyt 20.4. klo 17 alkaen ravintola Töölönrannassa. Allekirjoittanut ainakin on paikalla.
tiistaina, huhtikuuta 17, 2007
Kaikki hyvin
Kaipa sitä on vaan uskottava, että oikeastaan kaikki elämässä on tällä hetkellä hyvin. Ei sillä, että asiat mitenkään erityisen huonostikaan olisivat olleet, mutta nyt vaan ei oikein keksi mitään purnaamista mistään (josta varmaan johtuu viikon katkos blogailuissakin). Suurin stressi on viime päivinä ollut, että pitäisikö ostaa lisää viiniä yhdistyksen rahoilla keskiviikkoiseen viinitastingiin, jonka olen lupautunut vetämään. Ja tuollaista asiaa nyt stressaa ihan mielellään etenkin sellainen henkilö, joka saa kulutettua Alkon viinihyllyllä yhtä paljon aikaa kuin keskimääräinen nainen vaatekaupassa.
tiistaina, huhtikuuta 10, 2007
Aargh, NAISET!
Pankaa muistiin:
Jos sinulla on tapana hellyyttävästi nostaa hitaasti leukaasi ja sulkea silmäsi odottaessasi suudelmaa ja toinen tässä yhteydessä hyräilee korvaasi Beatles-sitaatin "Close your eyes and I'll kiss you, tomorrow I'll miss you..." jne. niin se ei tarkoita että hän kuvittelee suutelevansa jotakuta toista. Miesten logiikka ei vaan toimi sillä tavalla.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007
Dagen efter
Harrasta pääsiäisenviettoa todellakin. Eilinen meni pitkästä aikaa duuniporukoiden kanssa etkoillessa ja baareillessa. Etkot olivat mukavat niin kuin aina ja ennen tanssihelvettien kiertämistä oli sitten pakko käydä vetäisemässä slinkussa kuuden shotin Nagasaki kahteen pekkaan kun kollega ei ollut kyseistä spektaakkelia vielä kokenut. [Ja joka kerta joku kysäisee, että tuliko pilkku kun baarin valot sammutetaan liekehtivän juoman teon ajaksi.]
Sitten kollegan kavereita katsomaan Rose Gardeniin, joka ei edelleenkään paikkana jotenkaan iske allekirjoittaneeseen. Kerran näin unta että minut käännytettiin rosiksen narikasta koska en ollut pukeutunut asianmukaisesti. Olin unessakin tyytyväinen lopputulokseen, ettei tarvinnut mennä sen pidemmälle. Euron kraanavesi ei myöskään rosiksessa maistunut yhtään sen paremmalta vaikka siitä maksoi kaksinkertaisen hinnan pulloveteen nähden.

sunnuntai, huhtikuuta 08, 2007
Hih, mustasukkaisuutta
Jälleen kerran ei pysty muuta kuin ihmettelemään huvittuneena omaa ajatuksenjuoksua. Yksi naispuolinen kaverini, jonka kanssa minulla on ollut pientä peliä ilman mitään sen vakavampaa kertoi eilen ihastuneensa erääseen henkilöön. Olen täydestä sydämestäni onnellinen hänen puolestaan mutta tavallaan myös hitusen mustasukkainen. Ei mitään sellaista mustasukkaisuutta joka vaikuttaisi väleihini häneen, mutta kuitenkin kun jollain tasolla on jo kiintynyt toiseen niin muutos tuntuu hieman kummalliselta. Vaikkei tuo peli johtanut pidemmän päälle muuhun kuin satunnaisiin sylikkäisiin leffailtoihin ja hetkittäisen halipulan tyydyttämiseen niin silti tuntuu hieman haikealta. Hän kun vaikutti kaikista ympärillä pyörineistä ihanista naisihmisistä kuitenkin potentiaalisimmalta seurustelukumppanilta, vaikka se ei realistisesti ajateltuna todellinen vaihtoehto ollut kummallekaan. Mutta kaverina hän varmasti pysyy, siitä ei ole epäilystäkään. Kuitenkin "vain kaveri" on minun kirjoissani paljon merkityksellisempi henkilö kuin mitä pelkkä panokaveri olisi.
Ehkä tuon takia minulla ei varsinaisesti panokavereita ole ollutkaan. Kiintyisin kuitenkin liikaa ja jo olemassa olevia kavereita en osaa oikein "alentaa" panokaverin tasolle. Koska jos panokaverista tulee läheinen ja kaivattu, niin sitten ollaan taas vaarallisen lähellä seurustelua. Ja siihen leikkiin olen taas aivan liian valikoiva. Äh, eikö miesten pitäisi vain olla kullillaan ajattelevia panokoneita jotka vähät välittää naisten henkisestä hyvinvoinnista?

lauantaina, huhtikuuta 07, 2007
Viikkovitonen
Hmm. Ensimmäinen osallistuminen skrubun viikkovitoseen. Jotenkin tuntui että näihin saattaisi olla jotain sanottavaakin.
1. Montako blogia sinulla on seurauksessa ja miten seuraat niitä? Kotimaisia? Ulkomaisia? Kerro kaikki ja vähän lisää.
Kuutisenkymmentä blogia on safarin rss-syötteissä ja satunnaisesti tulee seurattua muitakin. Kantavina blogiteemoina seuratuissa on ihmissuhteet sekä viini. Etupäässä kotimaisia, ulkomaisia tulee selailtua satunnaisesti ja etupäässä töistä.
2. Nythän ei ole kuin semmoiset 151 päivää siihen että analogiset TV-lähetykset loppuvat. Joko olet valmistautunut täysdigitaalisiin signaaleihin? Mitä pidät koko digi-TV asiasta? Miksi luulet että meillä täällä on niin kova kiire siirtymään digitelevisioon?
Minulla oli digiboksi pari vuotta sitten kunnes muutin hetkeksi antenniverkon alueelle. Siellä antenniboksille tuli oikeasti käyttöä, mutta takaisin muutettuani en ole katsonut tarpeelliseksi hankkia uutta kaapeliboksia. Kaapeliverkossa kun signaalin laatu on huippuluokkaa ja maksukanavien uusimmat televisiosarjat saa kätevästi netistä.
Digiaikaan siirtyminen on sinänsä hyvä asia, mutta tekniikka on auttamatta vanhaa. Nykyisillä HD-paneeleilla digitv:n kuva on kauheaa katseltavaa eikä edes normaalit dvd:t näytä yhtä hyviltä kuin vanhan putkitelkkarin kanssa. Eri asia olisi jos omistaisi HD-materiaalia antavan laatikon, mutta koska noita on etupäässä uusimman sukupolven pelikonsolit (Xbox 360 ja PS3) niin todellista hyötyä ei HD-paneelista vielä ole. Canal Digital lähettää HD-materiaalia welhon verkossa ja soveltuvan boksin voi vuokrata yhdeksällätoista eurolla kuukaudessa (plus tietenkin Canal+ total joka maksaa 29e/kk että näkee tuon HD-kanavan. Leffat lähetetään 1080i -muodossa, mutta ovat siirtymässä 720p:hen. Progressiivinen kuva onkin parempi vaihtoehto, mutta tuolla hintaa sietäisi jo saada FullHD-tasoista progressiivista kuvaa.) Sinänsä digiaikaan siirtymistä olisi voinut lykätä parilla vuodella ja hypätä suoraan HD-aikaan. Kuvamateriaalin skaalaaminen alaspäin onnistuu hyvin ja lopputulos on siistin näköistä vanhemmillakin telkkareilla, mutta nykyisen 720*576 tarkkuuksisten lähetysten skaalaaminen ylöspäin ei vaan näytä hyvältä. Mikäli taulutelevisiot ja niiden myötä HD-paneelit eivät olisi koskaan tulleet markkinoille, olisi digiaikaan siirtyminen nykyisellä tekniikalla fiksu ja hyvä asia, mutta koska näyttölaitteet ovat kehittyneet huimaa vauhtia ei ole juurikaan järkeä pakottaa sinällään jo vanhentunutta teknologiaa käytettäväksi paljon parempaan pystyvien televisioiden kanssa. Sillä kylmä fakta on se, että nykyisiä digibokseja käytettäessä vanhoilla putkilaitteilla saadaan huomattavasti parempi kuva kuin HD-ready -littutelkuilla.
Jos minä olisin saanut asioista päättää niin oltaisiin hypätty parin vuoden päästä kokonaan HD-aikaan. Tällöin ei vain laahattaisi jälkijunassa vaan oikeasti tehtäisiin fiksu ja oikeasti merkityksellinen harppaus parempaan tekniikkaan. Päätökset on tehty ennen kuin HD oli varteenotettava vaihtoehto ja sen huomaa. Vanhentunutta välikauden tekniikka. En kannata.
3. Norjan kuluttajaviranomaiset ovat masinoineet kampanjan Applea vastaan (ja saaneet mukaan niin pohjoismaiset kuin Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot), koskien sitä että iTuneksen kaupasta ostettua musiikkia ei voi soitta kuin iPodissa. Onko tässä järkeä? Eikös näiden organisaatioiden pitäisi käydä taistoa esimerkiksi DVD:n aluekoodia, tai viallisia CD-levyjä (myös kopiosuojauksena tunnettu) vastaan?
Nythän EMI alkaa myydä DRM-vapaata musiikkia iTunesissa ja Apple toivoo pystyvänsä tarjoamaan puolet koko valikoimastaan ilman kopiosuojauksia tämän vuoden loppuun mennessä. Yksittäisten kappaleiden laatu on parempi ja hinta hieman kalliimpi, mutta kokonaisia levyjä ostettaessa hinta ilmeisestikin pysyy samana 9,99e/albumi oli tiedostoissa DRM tai ei. Näitä parempilaatuisia kappaleita voi soittaa kaikissa AAC:tä tukevissa soittimissa, joten eteenpäin on menty. Sinänsä iTMS:n drm on melko reilu ja sallii käyttäjälle melko vapaat oikeudet käyttää musiikkia (viidessä tietokoneessa ja rajattomassa määrässä iPodeja. Lisäksi levyn saa polttaa 10 kertaa CD:lle. Tämän jälkeen jos haluaa vielä kopioita albumista niin voi vaihtaa biisien järjestystä tai lisätä muita kappaleita levylle, niin johan taas pelittää. Ja ei kukaan varmasti tarvi yli kymmentä kappaletta samaa CD:tä omaan käyttöönsä jos musiikit kuitenkin voi laittaa myös jokaiselle perheen iPodille ja todennäköisesti myös tietokoneelle.) Lisäksi kun ottaa huomioon että Microsoft tekee omalla musiikkikaupallaan ihan samaa kytkykauppaa Zunen kanssa niin Applea ei pitäisi yksin ruoskiman.
Jos Applelle pitää jostain syystä antaa sapiskaa niin epätasa-arvoinen hinnoittelu EU:n sisällä olisi oikea paikka. Britit maksavat huomattavasti enemmän biiseistään (79 penceä eli n. 1,16e verrattuna euroalueen 0,99e hintaan) kuin muunmaalaiset ja tavaroiden vapaa liikkuvuus EU:n sisällä ei toteudu koska Apple rajoittaa levy-yhtiöiden toimesta muiden maiden musiikkikaupoista ostamista. Ostaminen on mahdollista vain sen maan kaupasta, jossa asut tai jossa sinulla on luottokortti. Tekijänoikeusjututhan tässä taustalla ovat, mutta tuo nyt on sellainen asia johon voisi oikeasti puuttua DRM:n sijasta. Onneksi sitäkin on nyt lähdetty tutkimaan, vaikka jos Applelle lätkäistään sakkoa 10% maailmanlaajuisesta liikevaihdosta levy-yhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen takia niin huutava vääryys se on. Se on nimittäin liki kaksi miljardia dollaria mitä sakkoa napsahtaisi.
CD-levyjen kopiosuojaukset voisi heittää saman tien menemään ja DVD:iden aluekoodijako ei kuitenkaan tosiharrastajia hirveästi haittaa. Useissa soittimissa kun aluekoodivapautuksen pystyy tekemään melko simppelisti laitteen omalla kaukosäätimellä. Siinä mielessä turha tuo aluekoodisysteemikin on. Joutaisi luopumaan.
4. Kevät näyttää tulleen. Harmittaako se? Onko tämä ihmisen tekosia? Olemmeko me syypää siihen että lämpötilat nousevat ja kesä kestää pidempään? Ja on enemmän tulvia. Jotkut väittävät että se ei ole meidän syy. Ketäköhän tässä pitäisi uskoa?
Kevät ja takatalvi, vaikuttaa kohtuullisen normaalilta vaikka jossain määrin huolestunut olenkin ympäristön tilasta. Tutkimuksia löytyy joka suuntaan ja todennäköisesti totuus löytyy jostain sieltä keskivaiheilta. Ei maailma ainakaan parempaan päin ole menossa.
5. Osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos, sanotaan laulussa. Kyllähän sinäkin osaat, etkös vaan? Siitä nyt luettelemaan. Yritä edes. Äläkä lunttaa netistä.
Kiitos, tack, thank you, gracias, merci, efaristo, danke, aitäh, grazie, dhanyavaad, hvala...

torstaina, huhtikuuta 05, 2007
Ostettua
Kaunis asettelu edistää myyntiä, sen sain taas huomata kun kannoin ulos Alkon uudesta lippulaivamyymälästä pari pulloa ainoastaan tässä myymälässä myynnissä olevaa samppanjaa. Kuten olen jo aiemmin maininnut niin hyvät viinit ovat minulle kuin pohjaton kuilu jonne voin syytää rajattomasti euroja ilman suuria tunnontuskia kun jokainen pullo tuntuu sijoitukselta itseen, nautintoon ja johonkin suurempaan ja parempaan kuin mitä normaalisti olisi.
Ja kun noita parempia viinejä tulee yleensä nautittua vain kavereiden/ystävien seurassa niin se raha tuntuu entistä paremmin käytetyltä ja oikeastaan maksettua summaa ei siinä vaiheessa enää muistakaan. On vain rauhallinen hetki, hyvää seuraa ja herkullista juomaa lasissa.

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007
Yksin, jälleen
Ei sitten tullut ketään puolituttuja eikä tuntemattomia syömään, mutta sain sentään espanjalaisen naapurin roudattua ruokapöytään. Ihan mukavaa oli ja naapuri vetäytyi hetki sitten seinän taakse tekemään loppuun askareitaan, jotka julmasti keskeytin.
Ja nyt minulla on yksinäinen olo. Ne kaikkein lähimmät ystävät asuvat kuitenkin satojen kilometrien päässä kaikki ja siskokin on tekemässä ohjausta toisessa kaupungissa. Sellainen olo, että tahtoisin vain istua iltaa ja jutella jonkun läheisen ihmisen kanssa tai sitten vaihtoehtoisesti juoda omatoimisesti tuo viinipullo tyhjäksi, kuunnella pimeässä huoneessa To/Die/Forin All Eternityä pieneksi keräksi nurkkaan painautuneena ja vaipua sinne minne olotila minut saattelisi. Haluaisin juuri nyt edes hetken olla heikko.
Tällaisessa tilanteessa se, että yksi ei vastaa puhelimeen tuntuu musertavalta. Enkä ihmettelisi vaikkei se toinen, joka sanoi soittavansa hetken päästä soittaisikaan. Taidan olla hieman allapäin.

778,60e
Viime vuonna tuli näemmä annettua korotonta lainaa valtiolle tuon verran. Mikäpä siinä, mielummin omiaan takaisin saa sitten joulun alla kuin ylimääräisiä makselee. :) Tiedossa oli kyllä että veroprosentti on hieman korkeammalla kuin tarvisi, mutta summa yllätti silti iloisesti.
Ja jos joku nopea haluaa tulla tänne syömään, niin kreikkalaistyyppistä ruokaa olisi tänä iltana tarjolla. Kivempi sitä on syödä seurassa kuin yksinään... :)

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007
Sekaisia fiiliksiä
Kevättä rinnassa selkeästi. Enkä liene ainoa. (Olen jo pitkään miettinyt, että pitääpä linkittää joskus Jenniin kun niin mukavaa blogia kirjoittelee. Etenkin kun onnistui ensimmäistä kertaa tietääkseni käyttämään sanaa "vihreä" positiivisessa kontekstissa.)
Tietenkin nyt tenttipäiväksi pukkaa hieman kuumeista oloa ja kurkkukipua. Eilisillan vilpoisessa säässä pelattu futiskauden avausmatsi ei tietenkään ole missään yhteydessä tähän. Niukka 1-0 tappio, mutta hauskaa oli. :) Kevät!
Kevättä on musiikkirintamalla tullut säestämään nimeltään perin kotimaiselta kuulostava Mika albumillaan Life In Cartoon Motion. Hassun hilpeää fiilistelymusiikkia. Veikkaan että tätä tullaan kuulemaan kesällä radiosta enemmänkin, vaikka Relax [Take It Easy] jo nyt näemmä soittolistoilla on aika korkealla. Ainakin Lollipop ja Love Today suorastaan henkivät ihanan tekopirteää ja kesäistä rytmiä. En tiedä jääkö tämä itsellä kestotoistoon, mutta tähän kevääseen tämä on varsin sopiva soundtrack ainakin juuri tällä hetkellä. Kevät!
Ja pitäähän pojilla leluja olla: Uusi MacBook komistaa nyt työpöytää vanhan 12" PowerBookin rinnalla. Eli miten tätä fiilistä voisi mikään enää pilata? :p

sunnuntai, huhtikuuta 01, 2007
Morkkis
Tuli sitten hankittua morkkis, mutta sentään tyylillä. Ainekset loppupeleissä todella tyydyttävään morkkikseen on 2,5h luvatonta poissaoloa töistä, hilpaiseminen Michelleen, alkuun Salade Michelle, pääruuaksi Chateaubriand aux cèpes - juomana tietenkin kahteen pekkaan pullollinen Château Lalandea - jota seurasi herkullinen Fromages Français -juustotarjotin ja lopuksi vielä nautintoa täydentämään Crème Brûlée. Hintaa koko hoidolle tuli kahdelle henkilölle vaatimattomat 171,70e, mutta hitto soikoon se oli paras lounas ikinä. Vain kaksi tuntia myöhässä takaisin asemapaikoille ja onnekas toteamus, että kukaan ei ollut ehtinyt kaivata minua poissaollessani.
Tuohon kun ottaa vielä huomioon, että palkka juoksi sen koko kaksi tuntia, niin tuohan oli jopa ihan kohtuuhintainen lounas. Mutta myönnettäköön että oli hieman huono omatunto ruokia odotellessa, mutta heti kun sai ensimmäiset palaset annosta suuhun niin kaikki murheet katosivat. Hyvin tervetullut irtiotto.
Ja tuli tietysti oltua taas pilkkuun asti eilisen yövieraan kanssa baarissa ja illan aikana ehdin jouten ollessani jopa ihastua viehättävään, joskin varattuun naisihmiseen. Ihana henkilö, joka jo saliin saapuessaan kiinnitti huomioni ja jonka olisi puolentoista tunnin jutustelun jälkeen vaikka kantanut kotiinsa ellei joku toinen olisi jo ehtinyt ensin. Varattuihin kun en koske. (Ja ensimmäistä kertaa tosiaan omat moraalisäädökset hieman harmittivat.) Mutta terveisiä ja lämpöisiä ajatuksia Haukilahden pippuripihvikokille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)