perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Pragmaattinen lähestymistapa kopulaatiointensiteetin kasvattamiseen

Projektin taustaa
Projektin taustalla on projektipäällikön laskenut mahdollisuus virkistäytymisluontoiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen vapaa-ajalla. Tehtyjen esiselvitysten perusteella voidaan todeta, että projektin kohde on tyytymätön saamaansa seksuaaliseen huomioon ja yleisesti ottaen puutteessa. Latentin kopulaation toteutumisen aktualisoitumisen viivästyksen takia pannaan täytäntöön järjestelmällinen projekti kohdehenkilön sukupuolielämän aktivoimiseksi ja mahdollisuuksien mukaan myös vakituisen kumppanin löytämiseksi.

Projektin tehtävä
Projektin ensimmäisenä tehtävänä on kasvattaa kohteen tyytyväisyyttä seksielämäänsä kasvattamalla havaintokertojen frekvenssiä ylläpitäen henkilön omia ja osittain yhteiskunnan muovaamia parinvalinnallisia laatustandardeja. Sekundäärisenä tavoitteena voidaan pitää myös elinkumppanin löytämistä, jossa tapauksessa ensimmäinenkin tehtävä täyttyy.
Projektin perimmäinen tavoite on kuitenkin saavuttaa koitaalisen aktiviteetin tila, johon projektin alullepanija voi olla tyytyväinen.

Projektisuunnitelma
Mielenkiinnon kohde on ammattinsa puolesta otollisesti stalkattava (joskin hän on kertonut avoimesti meneillään olevista produktioistaan, jolloin stalkkaaminen ei ole ihan puhdasveristä väinöämistä). Tämä tarjoaa oivan ympäristön yllätysvierailuun ja tarkoituksena onkin hyödyntää tätä sosiaalisesti yleisesti hyväksyttyä tapaa muistaa, mutta lisätä siihen oma henkilökohtainen vivahteensa, jolla lavan taa toimitetut kukat saavat huomattavasti syvemmän merkityksen.

Projekti on tehtävissä kohtalaisen pienin resurssein ja yhteenlaskettu menoarvio teatterilippuineen ja oheistarpeineen on n. 50-70€.

SWOT-analyysi


Vahvuudet
Tempaus olisi tosiaan ainutlaatuinen ja sitä ei todellakaan olisi kopioitu mistään kirjasta. Kokonaisuudessaan teko olisi projektityöryhmän mielestä hyvin massasta erottuva ja kokonaisvaivan ja -kustannukset huomioiden toteuttamisen arvoinen. Erityisesti työryhmää miellyttää toteutuneiden tilanteiden ja keskustelujen nivominen integraaliseksi osaksi muistamisprosessia. Teko myös toteutuessaan viestisi vahvasti kiinnostustani kyseiseen kohteeseen ja toisi osaltaan myös hieman esille tapaani toimia parisuhteessa.

Heikkoudet
Strategia ei ole millään tasolla satavarma ja riski siitä, että huomionosoituksen kohde kavahtaisi yllättävää huomiota on aina olemassa. Tosin yksikään yritys ei ole saavuttanut merkittävää menestystä ilman hallittua riskinottoa, joten riskitöntä vaihtoehtoa ei varsinaisesti ole edes olemassa.

Mahdollisuudet
Teoriassa mahdollisuudet ovat likipitäen rajattomat, sillä onnistuessaan yli odotusten voisi ihmissuhteesta muodostua pysyvä ja hedelmällinen. Tavoitetila kuitenkin tässä vaiheessa on jatkaa tutustumista ja syventää molemminpuoleista kiinnostusta. Alustavien positiivisten tulosten myötä olisi helppo lähteä rakentamaan tarkempaa suunnitelmaa.

Uhat
Suurimpana uhkana on etenkin Aasialaisissa kulttuureissa pelätty ns. "kasvojen menetys". Toimet saatetaan katsoa ylimitoitetuiksi ja epätoivoisiksi ja viesti saatetaan tulkita negatiivisesti. Mikäli tämä skenaario toteutuisi, paljastaisi se kuitenkin mahdollisesti syvemmän tason yhteensopivuusongelman. Myös tässä tapauksessa voidaan projektin kuitenkin katsoa olleen omalla tavallaan onnistunut, sillä en halua kuitenkaan lähteä sille linjalle, että tietoisesti rupeaisin himmailemaan tunteitani ja kieltäisin itseltäni kaikki ne höpsöt ja hullunkuriset ideat, joilla voisin mahdollisesti toisen päivää piristää.

Loppuyhteenvetona en näe kovinkaan suurta syytä olla toteuttamatta ideaa, sillä joko asia menee tuon myötä eteenpäin tai lopahtaa. Joka tapauksessa omien resurssieni käyttö tehostuisi ja kaksi ihmistä saisivat uuden tarinan kerrottavakseen. Onhan niitä sitten mukava muistella jälkikäteen, vaikkei asiasta muuten mitään tulisikaan.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

laita tämä blogimerkintä printattuna sinne pikku prinssin väliin niin eiköhän toosaa tule ovista ja ikkunoista.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Ei saatana, sehän saattaisi vaikka tajuta tuon projektisuunnitelmapastissin ja tykätä myös huumoristani! Eihän siitä pääsisi sitten ikinä irti! :)

Anonyymi kirjoitti...

"ProjektityöRYHMÄ"?

Ihan aikuisten oikeesti: carpe diem. Kuulostele itseäsi & toista ihmistä. Heitä suunnitelmat jorpakkoon; halveeraat niillä mahdollisuutta tutustua ihmiseen kuvitelmiesi takana.

Elämän voi elää vain hetkissä!

Minttu

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Vastoin yleistä luuloa elämässäni tapahtuu myös asioita, joita en ehdi/muista/jaksa kirjata tänne ja tämän varjolla todettakoon, että olen kyllä ollut ihan aktiivinen tämän suhteen ja yhteyttä ollaan pidetty puolin ja toisin. Täältä Friscosta käsin homma on tietysti hieman hankalampaa, mutta pelko aktiviteettitason mataluudesta on tässä yhteydessä turhaa.

Ja jos ei tuo terminologia postauksessa aukene, niin ohessa lyhyt wikipediasta nyysitty johdatus pastissiin: "Tässä merkityksessä pastissi pyrkii jäljittelemään yhtä tai useampaa tunnettua teosta tai tyylilajia. Pastissi eroaa parodiasta siten, että pastissi ei pyri pilkkaamaan jäljittelynsä kohdetta, ja plagiaatista yleensä olemalla niin selvä mukaelma jäljittelynsä kohteesta, että tämä "kunnioituksen osoitus" tulee varmasti selväksi kaikille. Hienovaraisemmissa muodoissaan pastissia voi luonnehtia "älypeliksi", joka haastaa lukijan tai kuulijan arvaamaan, mikä jäljittelyn kohde on. Usein jo pastissin otsikosta selviää, että kyse on jäljittelystä." :)

Anonyymi kirjoitti...

Varsin paljon aikaa olit käyttänyt (ryhminesi) analyysin laatimiseen.

Minä olisin sinuna viettänyt senkin ajan kisumisun pedissä! :)

Minttu

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, tuolloin olin Norrköpingissä duunireissulla kouluttamassa ja hotellihuoneessa oli tylsää. Ja itse lähinnä ajattelin että lukijoistakin voisi olla kivaa jos vähän panostaisi... :)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

ja tähdennettäköön tosiaan, että mitään ryhmää ei ollut vaan tuo on ihan omassa päässä keiteltyä. Tuskin kukaan selväjärkinen olisi tuollaista jaksanut pyöritelläkään kahta minuuttia kauempaa. :)