Rikkinäistä vuoropuhelua

Onpa mukavaa, että kommenttilaatikossakin taas tapahtuu. Motivoi kirjoittamaan ihan toisella tavalla. :)

Eli tässä jatkoa edellisen postauksen kommentteihin:

Lähinnä tuo "kaikki kiinnostavat ovat varattuja" pohjautuu empiirisiin kokemuksiin ja se käy ilmi vasta lyhyen kanssakäymisen jälkeen (ellei sormuksia lasketa). En koe, että se merkittävästi vaikuttaisi siihen, kenelle puhun. Yleensä kuitenkin ne, joiden kanssa tulee hyvin toimeen ovat jo varattuja. Liekö sitten siitä, että he voivat vapaammin ja avoimemmin olla ihan omia itsejään. Saa heti paremman keskusteluyhteyden kun toinen ei arvioi vastakkaisen sukupuolen edustajaa siinä mielessä. :) (itse asiassa tuo voisi olla aika huolestuttavakin pointti ja useammin kuin kerran olen kuullut hyviltä naispuolisilta ystäviltäni harmitteluja siitä, että eivät ole voineet ihastua esimerkiksi minuun. Tästä tuleekin mieleen seuraava sitaatti, jonka varta vasten ongin teille bash.orgista... )

A woman has a close male friend. This means that he is probably interested in her, which is why he hangs around so much. She sees him strictly as a friend. This always starts out with, you're a great guy, but I don't like you in that way. This is roughly the equivalent for the guy of going to a job interview and the company saying, You have a great resume, you have all the qualifications we are looking for, but we're not going to hire you. We will, however, use your resume as the basis for comparison for all other applicants. But, we're going to hire somebody who is far less qualified and is probably an alcoholic. And if he doesn't work out, we'll hire somebody else, but still not you. In fact, we will never hire you. But we will call you from time to time to complain about the person that we hired.

En tiedä mitä tuohon pelimiesosastoon sanoisin. En koe olevani mitenkään erityisesti pelimies ja mielestäni teot, joita joskus harvoin teen vaikutuksen luomiseksi ovat enemmänkin romanttinen hölmö -kategoriaa. :) Jos ei vastapuoli osaa arvostaa niin sitten ei vaan osaa. :)

Sanoisin, että kunnolla on viimeeksi kolahtanut Puolalainen. Se tapahtui 2007-2008 talvena. Sen jälkeiset ovat enemmänkin olleet ihastuksia, jotka omassa sanavarastossani ovat kuitenkin jonkin matkaa vielä siitä, että kunnolla kolahtaisi.

Ja se pikku-prinssi tuli hommattua ja perille toimitettua. Ikävä kyllä vastaanottajan henkilöllisyyttä paljastamatta on hieman vaikea puhua häneen liittyvistä asioista.

Tuohonkin lähdin niin sanotusti takki auki, eli ilman mitään selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia. Katsoo mitä tapahtuu -asenteella. Siinä mielessä en voi puhua jahtaamisesta taikka muustakaan - kunhan ajattelin kääntää tämänkin kortin ja katsoa mitä tapahtuu. Ihmissuhteiden kehittymistä kun on kovin vaikea ennustaa. Useimmiten ne kuitenkin päättyvät verrattain pian alkamisensa jälkeen, joten paras tapa suhtautua ihmissuhteisiin on mielestäni juuri tuollainen "katotaan nyt" -asenne. Sillä muuten ihmissuhteille tulee asetettua liian suurta painoarvoa ja taakkaa.

Viimeisimpään kysymykseen vastaisin suurin piirtein samalla tavalla kuin tuossa yläpuolella. Koskaan ei voi ennustaa, että mihin suuntaan jotkin ihmissuhteet kehittyvät. Pieni ihastus voi muuntua suureksi rakkaudeksi tai hiipua kuin viimeinen koivuhalko takassa. Ei sitä koskaan tiedä kokeilematta. Siksi "kehittelin suurisuuntaisia operaatioita". :) Kun koskaan ei voi tietää.

Numeronmurskausta

Rupesin taas vaihteeksi kirjoittelemaan kommenttilaatikkoon niin pitkää viestiä, että tilanpuute alkoi vaivata. Tässäpä siis hieman edellisen postauksen kommentteihin liittyvää pohdintaa:

Jos tästä nyt rupeaa statistiikkaa vääntämään niin uusi seksikumppani minulla on ollut keskimäärin kerran kolmessa kuukaudessa (jee, neljä kertaa vuodessa seksiä! - kaikilla meillä on omat standardimme "lukuisalle"). Tämä luku siis tosiaan sisältää myös ne kaksi astetta kiinnostavampaa (joihin jopa ihastuinkin enemmän tai vähemmän). Sitten on vielä pari kiinnostavaa pikkuihastusta, joiden kanssa en ole kuitenkaan sänkyyn hypähtänyt/joilta en saanut. :)

Ja siis kyllä, noissa luvuissa on suurin osa "irtoseksiä", tosin vain yksi on Virallinen Irtosuhde™ omalla mittapuullani. :)

Mutta niin... viimeisen kymmenen vuoden ajalle on ehkä sattunut kolme kunnolla kolahtanutta tapausta, joista lukioheilaani heilastelin kolmisen vuotta ja sitten melko kusipäisesti vaihdoin erilaiseen - sitä kesti sen kolme ja puoli vuotta. Kolmas oli tämä puolalainen, jossa voin sanoa olleeni pari vuotta henkisesti kiinni. Eli keskimäärin 2v6kk - 3v 3kk välein pitäisi tulla vastaan joku, joka kolahtaa... sinänsä lohdullista, sillä viimeeksi on kolahtanut kolme vuotta ja kaksi kuukautta sitten. Hassua, että tuollaiset illat voikin muistaa niin elävästi näinkin pitkän ajan jälkeen.

Eräs mielenkiintoinen asia, joka tuli ilmi äitini kanssa jutellessa (okei, joulun pyhiä ja aamukolmen aikaan molemmat kännissä hotellihuoneessa Espanjassa), ilmaantui keskusteluun aika yllättäen. Isäni nimittäin on ollut itseni ikäinen kun he olivat alun perin tavanneet (ja äitini oli vasta 19 - high five faijalle). Ja kun puhuttiin rakkaudesta, kysäisin nopeasti äidiltäni, että olenko hänen mielestään koskaan ollut rakastunut. Äitini mietti hetken ja sanoi sitten, että en. Olen kyllä ollut valtavan ihastunut, mutten rakastunut. Pistää miettimään. Äideillä kun on yleensä ollut tapana tällaiset asiat tietää.

Osa onnea

Blogista jäi viime talvi aika pitkälti välistä, mutta nyt uutena vuotena tuli mieleen edellinen vuodenvaihde, jolloin vaihdoin kaverillisen suukon Puolalaisen kanssa Malesiassa. Kauas on tultu sieltäkin.

Tällä haavaa olin Riiassa ja vuoden vaihtuessa huulilla oli vain Proseccoa. Muutenkin uusivuosi vaikuttaa varsin vahvasti pariskuntien juhlalta omine traditioineen ja ulkopuolisena muiden onnea katsellessa väkisinkin rintalastaa nirhaa epämiellyttävä tunne. En ole kateellinen muille, mutta alan oikeasti tunnistamaan itsessäni tiettyjä katkeroitumisen merkkejä. Ehkä tänään on vaan ollut huono ja krapulainen päivä, mutta jotenkin tuntuu, etten oikein jaksaisi edes yrittää enää. Sitä säästyisi niin paljolta kun vain lukkiutuisi kotiinsa ja antaisi muun maailman olla. Lopputulos kuitenkin olisi sama. Ei kukaan tule kotoa hakemaan mutta eipä tämän neljän ja puolen vuoden ajalta ole loppujen lopuksi jäänyt käteen kuin vajaat parikymmentä seksikumppania ja tuo mainittu orastava katkeruus. Suurin osa noista edellä mainituista ovat olleet sellaisia erinäisten sattumusten kautta "kuin itsestään" tapahtuneita kohtaamisia, joissa en sen kummempaa potentiaalia koskaan ajatellutkaan olevan. Eivät mitenkään erityisesti tavoittelemisen arvoisia, mutta koska tilanne oli suotuisa niin miksei. Ei tunnontuskia, oli kivaa, ketään ei satutettu, mutta siltikään ei varsinaisesti mitään sellaista, johon haluaisin tietoisesti hakeutua.

Ne muutamat, joiden kanssa olisin voinut kuvitella jotain enemmänkin kaatuivat sitten omaan mahdottomuuteensa jokainen. Ja jokin siinäkin mättää, että aina tavatessani sellaisen henkilön, joka todella kolahtaa, seurustelee lähes poikkeuksetta. Ymmärrän siis hyvin sitä oletettavasti vielä katkerampaa miestä, joka on aikanaan keksinyt rinnastaa naiset julkisiin käymälöihin: kaikki parhaat ovat aina varattuja ja ne, jotka ovat vapaana ovat yleensä täynnä paskaa.