maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Numeronmurskausta

Rupesin taas vaihteeksi kirjoittelemaan kommenttilaatikkoon niin pitkää viestiä, että tilanpuute alkoi vaivata. Tässäpä siis hieman edellisen postauksen kommentteihin liittyvää pohdintaa:

Jos tästä nyt rupeaa statistiikkaa vääntämään niin uusi seksikumppani minulla on ollut keskimäärin kerran kolmessa kuukaudessa (jee, neljä kertaa vuodessa seksiä! - kaikilla meillä on omat standardimme "lukuisalle"). Tämä luku siis tosiaan sisältää myös ne kaksi astetta kiinnostavampaa (joihin jopa ihastuinkin enemmän tai vähemmän). Sitten on vielä pari kiinnostavaa pikkuihastusta, joiden kanssa en ole kuitenkaan sänkyyn hypähtänyt/joilta en saanut. :)

Ja siis kyllä, noissa luvuissa on suurin osa "irtoseksiä", tosin vain yksi on Virallinen Irtosuhde™ omalla mittapuullani. :)

Mutta niin... viimeisen kymmenen vuoden ajalle on ehkä sattunut kolme kunnolla kolahtanutta tapausta, joista lukioheilaani heilastelin kolmisen vuotta ja sitten melko kusipäisesti vaihdoin erilaiseen - sitä kesti sen kolme ja puoli vuotta. Kolmas oli tämä puolalainen, jossa voin sanoa olleeni pari vuotta henkisesti kiinni. Eli keskimäärin 2v6kk - 3v 3kk välein pitäisi tulla vastaan joku, joka kolahtaa... sinänsä lohdullista, sillä viimeeksi on kolahtanut kolme vuotta ja kaksi kuukautta sitten. Hassua, että tuollaiset illat voikin muistaa niin elävästi näinkin pitkän ajan jälkeen.

Eräs mielenkiintoinen asia, joka tuli ilmi äitini kanssa jutellessa (okei, joulun pyhiä ja aamukolmen aikaan molemmat kännissä hotellihuoneessa Espanjassa), ilmaantui keskusteluun aika yllättäen. Isäni nimittäin on ollut itseni ikäinen kun he olivat alun perin tavanneet (ja äitini oli vasta 19 - high five faijalle). Ja kun puhuttiin rakkaudesta, kysäisin nopeasti äidiltäni, että olenko hänen mielestään koskaan ollut rakastunut. Äitini mietti hetken ja sanoi sitten, että en. Olen kyllä ollut valtavan ihastunut, mutten rakastunut. Pistää miettimään. Äideillä kun on yleensä ollut tapana tällaiset asiat tietää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko tässä pointtia: olet totaalisen asennoitunut niin, että kaikki kiinnostavat ovat varattuja, että et siksikään löydä kiintoisaa sinkkua?

Olisiko mahdollista, että pyrit liikaa tekemään vaikutuksen ja vaikutat siksi pelimieheltä?

Kenties pelkäät laskea suojuksesi sellaisen naisen edessä joka tuntuu jossakin? (Ei pelkästään navan alapuolella.)

Sanoit, että sinuun ei ole kolahtanut ketään kolmeen vuoteen ja kahteen kuukauteen.

Ihan vaan jahtaamisen ilosta sitten olet hehkuttanut esim. sitä naista, jolle suunnittelit ostaa Pikku prinssin ja mitä näitä muita tässä on ollut viime vuonnakin?

Tarkoitukseni ei ole painaa selkääsi seinää vasten vaan ihan vaan ajattelemisen aiheeksi sopivaan hetkeen.

Täytyy sanoa, että vanhemmillasi on käynyt flaksi - yleensä 19-vuotias on niin kertakaikkisen keskeneräinen (voin toki puhua vain itsestäni) että isäsi on poiminut neulan heinäsuovasta tosi hyvällä tuurilla!

Minttu

ps. Käy katsomassa Coppolan Somewhere

Anonyymi kirjoitti...

Lomalla on aikaa. Siis minulla.

Niin, jälkikäteen tuli mieleen, että miksi ihmeessä kehittelit suurisuuntaisia operaatioita sen näyttelijättären suhteen (jonka olit jo kellistänyt), jos hän ei kerran kolahtanut?

Minttu