sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2006

Uusi tuttavuus

Omalta osaltani pystyin tänään todistamaan vääräksi väitteen siitä, että suomalaiset ovat geneettisesti kykenemättömiä jutustelemaan ventovieraille junassa. Tosin siihenkin vaadittiin australialainen mukava ja hieman eksyneen oloinen nuorehko naisihminen. Hän nousi junaan Kirkkonummen asemalta ennen minua, jutteli puhelimessa englanniksi jollekulle ja ääneen ihmetteli, miten hän saa lipun ostettua leimauslaitteesta. Totesin hänelle ohimennen "You can buy the ticket from the conductor" ja hän sitten hieman helpottuneen oloisena tuli puhelun päätettyään istumaan viereiselle penkille. Mukavaa jutustelua ja small talkia Suomesta, viineistä, parisuhteista ja vaikka mistä. Puhe sivusi myös blogaamista ja tietokoneita, ja ennen junasta pois jääntiä hän antoi bloginsa osoitteen. Eihän tässä mitään outoa sinänsä ole, mutta eikös nyt tuollaista voisi melkein verrata siihen, että tyttö keskustelun jälkeen antaisi puhelinnumeronsa? Pitäisikö minun mennä väinöämään häntä hänen työpaikalleen?

Ai niin, maailma on tosiaan pieni, nimittäin tämä jo viikon verran Helsingissä oleillut neitonen on jotain kautta tutustunut erääseen lukiokaveriini, jonka luona hän Kirkkonummella oli juhannuksenvietossa. Hauskaahan tästä tekee sen, että me emme olleet keskustelleet tästä junassa, vaan hän blogissaan ohimennen mainitsi tämän kaverini etunimen ja ajattelin, että Salla on kyllä juuri sellainen henkilö, joka voisi tutustua vieraaseen ulkomaalaiseen hetkessä ja kutsua luokseen juhannusta viettämään. Tekstiviestillä vielä asian varmistin ja niinhän se oli.

Ei kommentteja: