lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Tässä hetkessä

Tässä hetkessä, juuri nyt juon Laurent-Perrieriä ja hetki sitten ambient-musiikkia toivonut entinen yksikköupseerini sammui juuri sohvalleni. Älkää kysykö enempää.

torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Kohtaaminen

Siellä minä olin, omaakin yksiötäni pienemmässä vuokra-asunnossa vanhan lukiokaverin luona juomassa ala-arvoista punaviiniä ja katselemassa kun vieras toisensa jälkeen lähti kukin omille teilleen. Lopulta jäljellä oli vain minä, ystäväni ja hänen sängyllä puoliunessa makoileva ulkomaalainen miesystävänsä. Pohdin jo hetken kotiinlähtöä kun punaviinipullon viimeisetkin tipat oli valutettu kahteen lasiin, joista nestettä siemailimme. Mies nukahti ja juttelu jatkui. Lasien tyhjennyttyä heitti keskustelukumppani ilmoille lausahduksen, joka sai minut tyynesti kurottamaan kohti lämpöeristettyä ja kylmäkalleilla vuorattua reppuani. "Harmi kun ei ole lisää viiniä."

Kaiken varalta mukaan otettu kuohuviini ei olisi juuri parempaan paikkaan voinut sattua ja lievässä nousuhumalassa olevat silmänsä paloivat riemusta. Keskustelu voi jatkua vielä tunnin tai kaksi ja mitään kiirettä ei ollut enää kummallakaan. Jutut syvenivät, pari kyyneltä vuodatettiin kauniiden sanojen johdosta ja ensimmäistä kertaa tuntui toinen olevan oikeasti lähellä. Ihana kun hyvästä kaverista tulee sellainen tunne, että häntä voisi kuvailla lähinnä ystäväksi.

sunnuntai, maaliskuuta 25, 2007

Väsyttää

Tästä on ikäänkuin huomaamatta kehkeytynyt sitten kolme päivän juomaputki. Nyt väsyttää.

Tammikuun koulusäätö oli sitten eilen syömässä ja iltaa istumassa ja edelleen on vähän sellainen saas nährä -olo. Periaatteessa ihan potentiaalinen noin niinkuin pidemmälläkin tähtäimellä, mutta jotenkin olen nyt asennoitunut melko vahvasti sinkkuuteen ja haluaisin, että vakava seurustelu alkaisi vasta sitten kun löytää jonkun joka oikeasti veisi jalat alta. Lisäksi tämä kyseinen tapaus vaikuttaa siltä, että hän saattaisi hyvinkin nopeasti kiintyä turhankin voimakkaasti minuun ja täten satuttaa itseään jos annan jutun mennä yhtään tämän pidemmälle.

En sinänsä ole mitenkään sitoutumiskammoinen, mutta tuntuu, että hän hakee minusta jotain, jota en ole juuri nyt valmis antamaan. Järki sanoo, että tästä todennäköisesti seuraisi hänelle enemmän tuskaa kuin iloa enkä haluaisi satuttaa ketään. Ei ole ihmissuhteet koskaan helppoja. Taidanpa mennä nukkumaan kun viime yön unisaldo jäi melko vähäiseksi. Kun siis saatoin naisen bussille ja lähdin kavereiden kanssa vielä baariin. Ihan kohtalaisen mukava uneton yö tämäkin.

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Ekokauppa

Minkälainen ekokauppa pitää kiinni ollessaan valoja päällä tyhjillään olevassa liikkeessä? Jotenkin ristiriitaista, mutta kaipa ekololla on syynsä.

Tämä päivä oli yhtä kuin duuni, viini, ystävä, viski ja koti.

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Vastauksia

Otetaanpa Marinadista mallia ja kerrotaan epätoivoisille googlaajille se, mitä he haluavat tietää. Eli seuraavassa satunnaisia poimintoja hakulausekkeista, joilla blogiini on saavuttu:

Lariam alkoholi

Lariam ei estä alkoholin nauttimista. Tuoteselosteessa ei varoiteta alkoholinkäytöstä mitään ja empiiriset kokeet osoittavat, että lariamilla ja etanolilla ei ole havaittavia yhteisvaikutuksia.

Manager ja Leader mikä ero?

Leader on esimerkillinen esimies, joka johtaa omalla käytöksellään, ottaa alaiset huomioon ja luo hyvää yhteishenkeä. Manager istuu yleensä omassa kopissaan, vetää suuria linjauksia, kommunikoi ainaoastaan sähköpostitse ja on useimmiten enemmän tai vähemmän irtautunut työpaikan arkitodellisuudesta ja siksi hänen tekemänsä perustelemattomat päätökset vaikuttavat työntekijöistä täysin irrationaalisilta.

seksi samppanja

Samppanja tunnetusti tekee naisen halukkaaksi ja miehen kyvykkääksi. Kohtuullisissa määrin nautittu samppanja saattaa parantaa itse aktia, mutta liika alkoholinkäyttö vie suurimman herkkyyden pois ja saattaa aiheuttaa erektiohäiriöitä miehille.

gillette terien yhteensopivuus

Mach 3-sarjan terät sopivat keskenään toisiinsa (Mach3, Mach3 turbo, M3 Power jne...) mutta uudessa Fusionissa on erilainen kiinnityssysteemi ja täten vanhat terät eivät toimi enää fusionissa eikä fusionin teriä saa asetettua vanhaan varteen.

goan lentokenttä

Lähinnä Goaa oleva lentokenttä on Dabolimin sotilaskenttä, joten valokuvaaminen on siellä kiellettyä. Kentän kansainvälisellä puolella ei hyväksytä rupioita maksuvälineenä, joten ne kannattaa vaihtaa euroiksi viimeistään lentoasemalla olevassa rahanvaihtopisteessä. Kansainvälisellä puolella ei ole kovinkaan kaksisia shoppailumahdollisuuksia.

viinin tuulettaminen

Viinin dekantoiminen on tarpeen etenkin vanhoille viineille, mikäli pullossa on sakkaa, mutta myös nuoret viinit hyötyvät siitä, että ne pääsevät hetkeksi hengähtämään ja olemaan ilman kanssa tekemisissä ennen tarjoilua. Useimmat punkut voi hyvällä omallatunnolla lyödä dekantteriin puolta tuntia-tuntia ennen tarjoilua.

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Varaslähtö

Tuli sitten aloitettua viikonlopun vietto hieman etuajassa. Sain kuin sainkin lopulta houkuteltua kaverin mukaan Loftiin maistelemaan viinejä ja samalla tuli myös sovittua illallinen postresissa parin viikon päähän. Tehokasta ihmissuhteidenhoitoa! Muutama lasi viiniä, rauhallista istumista, jutustelua ja lievää jumittamista aikaisen herätyksen johdosta. Lopuksi metro takaisin kotiin ja blogistanian kautta nukkumaan. Mukava päivä jälleen kerran. Hyvää yötä!

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Risteilemään

Lähteekö joku risteilemään päiväksi Tukholmaan keskiviikkona 11.4. Siljalla? Yst. vast. takaisin_kallioon@hotmail.com.

Menee muuten pisteet vanhaksi ja eihän se käy laatuunsa... (ja kuka vielä väittää ettei suorapostitukset toimi?)

Uniasunto

Hassua, olin unessa pakahtua onnesta kävellessäni uudessa asunnossani. Selkeästi unelma-asunto vaikka se olikin aika erilainen kuin mistä olen aiemmin haaveillut. Tämä oli selkeästi kaupunkiympäristössä, tilava, saunallinen, suuri kylpyhuone, pari makuuhuoneta, iso keittiö, avara pohjaratkaisu ja jostain syystä kylpyhuoneen nurkasta takkahuoneeseen vilkaistessa se olikin tumma ja utuinen lastenhuone.

No ainakin unessa tuossa paikassa sisälläni virtasi mittaamaton onnen ja tyytyväisyyden määrä. Herääminen tuohon tunteeseen oli aika hienoa. Mutta sitä näyttää olevan liikkeellä. Tunnustaako joku loihtineensa kivoja yöunia epätoivoisille miespuolisille sinkkublogaajille?

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Unelmavävy

Sain jokin aika sitten kuulla eräältä ihastuttavalta naisihmiseltä, että hänen äitinsä olisi varmasti todella innoissaan minunlaisestani vävypojasta. Ei ollut ensimmäinen kerta kun minua on loistavana vävyehdokkaana tituleerattu, mutta toisinaan asiat menevät hieman liian pitkälle. Vai onko teistä normaalia, että liikunnanopettaja (jonka kanssa tulen todella hyvin toimeen ja juttelen milloin mistäkin) kertoo eräänä päivänä löytäneensä minulle loistavan tyttöystävän ja ... no, tuollaisella alustuksella varmaan arvaatte jo mihin suuntaan tämä on menossa.

Kaipa sitä täytyy olla imarreltu, että maikalla on niin hyvä ja puhtoinen kuva minusta, että omaa tytärtään on valmis treffeille järjestämään. (Oli tytär kuulemma kotona tuskastellut mieshuoliaan ja kysynyt, että eikö hänen oppilaissaan olisi ketään potentiaalista ja kuulemma minä olin heti tullut mieleen...)

Täysin absurdi tilanne, ottaen vielä huomioon että tämä tyttö on minua seitsemän vuotta nuorempi. No, kaipa äiti tietää mikä on tyttärelleen parasta, mutta en kuitenkaan lupautunut vielä mihinkään. Toisaalta anoppi olisi ainakin huippuluokkaa ja sehän on miltei tärkeintä parisuhteessa. Huumoriahan tämä kaikki keskustelu oli, mutta ainahan tuollaisessa on myös totuuden siemen. Pitänee varmaan lykätä ensi tunnilla tyttärelle osoitettu kirje opettajan kouraan ja katsoa reaktiot. :)

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Helmee!

Viiniexpo!

Älkää siis kummastelko jos perjantaina olen puoli kahdeksan aikaan kirjoittelemassa tänne hassuja.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Kokkailua

Varsin mukava päivä taas takana kun pääsi kokkailemaan, jutustelemaan ja juomaan viiniä. Uhrina tällä kertaa oli jo aiemminkin mainittu vaihtari, ja vaikutti ruoka hänellekin maistuvan. Hassua ajatella että jollekin yön yli haudutettu karjalanpaisti on eksoottisuudessaan verrattavissa vaikka pekinginankkaan, mutta kaipa selkeänmakuiset perusruuat ovat arvossaan kaikkialla.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Ravintolatupakoinnista

Ravintola-ala on vastustanut uutta tupakkalakia kovastikin, sillä investoinnit erillisen tupakkahuoneen rakentamiseksi ovat korkeat ja monissa ravintoloissa se on jopa mahdotonta. Itkua on kuulunut tulevasta asiakaskadosta ja vaikka mistä, mutta itse ainakin luulen, että omat ravintolassa käyntini lisääntyvät kun ei tarvi enää yhden tuopin takia pestä housuja.

Tilastokeskuksen vuoden 2005 tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä päivittäin tupakoi 26%, naisista 18% ja satunnaisesti tupakkaa polttavia on koko aikuisväestöstä 7%. Katsoi lukuja siis miten päin hyvänsä, tupakoitsijat ovat selkeä vähemmistö. Ravintolassa kävijöistä empiiristen havaintojen ja vahvan mutu-tuntuman perusteella ehkä hieman yli puolet tupakoivat, joten tästä tulee loistava kehäpäätelmä, että tupakoitsijat ovat sauhuttelullaan aiheuttaneet osuuksien vääristymistä, sillä monet savuttomat ihmiset jättävät menemättä baariin puhtaasti liian savuisen ilman takia. Taloustutkimuksella teetetty kysely vuodelta 2004 kertoo, että 66% aikuisista ei muuttaisi ravintolassakäyntitottumuksiaan tupakointikiellon takia. 20% ilmoitti lisäävänsä käyntejä ja vain 12% vähentävänsä. (Hengitysliitto) Näiden tilastojen valossa ei siis ravintoloilla pitäisi olla hätää ja tutkimuksetkin vahvistavat sen, ettei asiakaskatoa ole tullut täyssavuttomuudestakaan. (Puolueettomien instanssien teettämien tutkimusten löytäminen aiheesta on hieman hankalahkoa).

Minusta olisi mahtavaa mielenosoituksellisesti täyttää perjantaina 1.6. baarit savuttomilla ihmisillä. Jos ne kerran pelkäävät menettävänsä vanhat asiakkaansa niin näytetään sitten kerralla ravintoloitsijoille se joukko, joka tulee sinne tilalle. Kesäkuun alussa siis ottakaa savuton kaverinne mukaan baariin ja lähtekää viihteelle. Nyt ei heilläkään ole enää mitään hyviä tekosyitä olla lähtemättä vaikka vain yksille. Mikäli jollakulla on mielessä mukavampi tapa osoittaa mieltään, niin saa kertoa. Minä ainakin menen tuolloin baariin.

Juhlija

Tampereella vietetyn söpöilyviikonlopun kruunasi pendolino suoraan Sling Inin 8v-synttäreille. Ihan oikeasti viikonlopun kyllä kruunasi Tampereella vietetty söpöilyaika, mutta sehän ei ole läheskään niin katu-uskottavaa kuin sanoa saavansa kicksinsä baareista.

Kaapissa on muistofinlandiapullot slinkun 4v, 6v, 7v ja 8v synttäreiltä. Ei siis ihan koko sarjaa, mutta ihan mukava setti kuitenkin. Viisivuotisjuhlat menivät ohi kun oli samaan aikaan joku elämää tärkeämpi Tukholmanristeily. Kivempaa olisi todennäköisesti ollut kavereiden kanssa kantakuppilassa, mutta minkäs teet.

Känniblogaus kunniaan. ¡Hasta la resaca siempre!

Elämä tuntuu aika mukavalta juuri nyt. :)

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Liikuntaa

Tästä päivästä tulikin yllättävän liikuntapitoinen. Ensin pari tuntia sulkapalloa, sitten kun oli vielä energiaa jäljellä niin punttisalille itseään rääkkäämään ja kun olin jo valmis lähtemään suihkun kautta kotiin saivat kaverit sitten vielä ylipuhuttua minut pelaamaan koripalloa. Armeijassa varmaankin viimeeksi ollut fyysisesti näin väsynyt. Kotimatkalta sitten Hurina bongasi minut kadulta vaalityötä tehdessään ja oli niin viluisan ressukan oloinen, että oli vaan pakko kutsua se syömään ja katselemaan vajaata kuuttasataa lomakuvaani. Hähäh. Ilmaisia lounaita ei siis ole.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Lunta!

Huomenta. Sisäinen kelloni herätti minut hieman yli viiden aamuyöstä. Voisiko joku tulla säätämään sen oikeaan aikaan?

Poikkeuksellistahan on jo tämäkin, että olen ennen aamukahdeksaa täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tai ainakin ihan kohtuullisen virkeä, pää on nimittäin edelleen hieman pyörällä kun siihen tasaiseen aurinkoon ja yli 30° lämpöön ehti oikeastaan jo tottua. Nyt iho taas muistaa miltä kylmyys tuntuu ja ikkunasta eteen avautuu lumen peittämä maa. Arki, koulujutut ja työ vaikuttavat edelleen joltain todella etäisiltä asioilta joista nyt vaan on kuullut joskus puhuttavan. Kaipa sitä pitäisi käydä kaupassa ja ladata matkakortille taas lisää kautta. Koulujuttujakin on kertynyt varmasti ihan riittämiin ja eteisen postivuori tuskin lajittelee itse itseään.

Sydän ei jäänyt Intiaan, mutta jokin osa aivoista selkeästi jäi. Pitänee mennä pihalle seisoskelemaan hetkeksi t-paitasillaan, että tajuaisi ilmaston hieman muuttuneen.

sunnuntai, maaliskuuta 04, 2007

Hetki

Goan lentokenttä, klo 12:47 paikallista aikaa. Kone pari tuntia myöhässä, Tuulettimen vinkuna hukkuu ihmisten väsyneeseen puheensorinaan. Joku on jättänyt tupakkahuoneen oven auki ja palavien savukkeiden katku kantautuu salakavalasti sieraimiin. WC:t ovat merkitty keltaisin, valaistuin kyltein. Paperi loppui jo puolitoista tuntia sitten. Vastapäätä seisovalla miehellä on lähes mustiksi likaantuneet, alkujaan siniset niken lenkkarit. Vasemmalla puolella oleva nainen tuntuu lukevan olkani yli kaikkea, mitä kirjoitan. Tupakkahuoneen ovessa evätään sisäänpääsy alle 18-vuotiailta sekä ei-tupakoitsijoilta. Kaksi kuulutusta sekoittuu keskenään aiheuttaen äänten kakofonian tuulettimen vinkunaa peittämään. Sisko kuuntelee iPodiani niin kovalla, että perkussiot napsahtelevat ulos avonaisista kuulokkeista. En tunnista biisiä. Vasemmassa kainalossa minulla on kirja, jota minun pitäisi tenttiin lukea. Tupakkahuoneen sisäänkäynnin edessä oleva kynnysmatto on sininen.