Siellä minä olin, omaakin yksiötäni pienemmässä vuokra-asunnossa vanhan lukiokaverin luona juomassa ala-arvoista punaviiniä ja katselemassa kun vieras toisensa jälkeen lähti kukin omille teilleen. Lopulta jäljellä oli vain minä, ystäväni ja hänen sängyllä puoliunessa makoileva ulkomaalainen miesystävänsä. Pohdin jo hetken kotiinlähtöä kun punaviinipullon viimeisetkin tipat oli valutettu kahteen lasiin, joista nestettä siemailimme. Mies nukahti ja juttelu jatkui. Lasien tyhjennyttyä heitti keskustelukumppani ilmoille lausahduksen, joka sai minut tyynesti kurottamaan kohti lämpöeristettyä ja kylmäkalleilla vuorattua reppuani. "Harmi kun ei ole lisää viiniä."
Kaiken varalta mukaan otettu kuohuviini ei olisi juuri parempaan paikkaan voinut sattua ja lievässä nousuhumalassa olevat silmänsä paloivat riemusta. Keskustelu voi jatkua vielä tunnin tai kaksi ja mitään kiirettä ei ollut enää kummallakaan. Jutut syvenivät, pari kyyneltä vuodatettiin kauniiden sanojen johdosta ja ensimmäistä kertaa tuntui toinen olevan oikeasti lähellä. Ihana kun hyvästä kaverista tulee sellainen tunne, että häntä voisi kuvailla lähinnä ystäväksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti