Takaisin Kalliossa

Mielessä pyörii nyt sen verran paljon ajatuksia, etten tiedä lieneekö niiden kirjaamisessa mitään järkeä, sillä koherenssi saattaa olla hieman kyseenalaista jos teksti yhtään mukailee ajatuksiani.

Aamulla heräsin Varsovan vanhassakaupungissa sijaitsevasta hostellista, jossa olin viettänyt katonaisen unen täyttämän yön, jota kuvitti haikeanonnelliset unet yhteisestä tulevaisuudesta. Aamulla hän saattoi minut vielä lentokentälle - kun olin hänet saattanut 1056km kotiovelle, niin olihan se ihan kohtuullinen taival häneltä saattaa minut puolestaan lentokentälle. Siinä sitten ennen turvatarkastusta halasimme pitkään ja vuodatin muutaman kyyneleenkin siinä erotuskissani. Saapuminen lähtöportille ja istahtaminen lentokoneeseen. Vajaa pari tuntia ja olin taas kotimaassani, yksin. 615 tietenkin karauttaa menemään suoraan nenän edestä ja ilma on kymmenen astetta koleampi ja sateinen. Kotona kaikki tuntuu hitaalta ja painostavalta. Mutta ei haluaisi uloskaan mennä. Tai pitää puhelinta päällä. No kaipa tämä tästä - onhan tämä ollut tiedossa ja odotettua.

Matka kokonaisuudessaan meni vallan mainiosti ja hänen vanhempansa olivat kovin mukavia ja selkeästi onnistuin tekemään jonkintasoisen vaikutuksen molempiin (isäänsä keskustelemalla sivistyneesti i8086-prosessorien 16-bittisyyden vallankumouksellisuudesta [good old days] sekä muustakin tietokoneteknologiasta ja äitiinsä ilmeisesti sulavakäytöksellisyydelläni ja valloittavalla hymylläni :) ja he kovin vihjailevaan sävyyn sitten muikistelivatkin lopuksi, että odottavat innolla näkevänsä minut uudelleen. Puolalainenkin ihmetteli, että miten hitossa minulla on tuollainen vaikutus ystävätterieni vanhempiin (olin nimittäin varoittanut tuosta jo aiemmin). Eli edellisen postauksen kommentoijalle pitää sanoa, että varsin positiivisesti suhtautui ja seuraavana iltana olimme kolmistaan Jan Garbarekin konsertissa. Reissu nyt oli varsin ensiluokkainen ja ehdimme suunnitella jo kaikennäköisiä tuleviakin matkoja, joten vaikkei tästä mitään muuta pidemmän päälle tulisikaan niin toivottavasti ainakin matkaseuraa tuleville retkilleni. Tulevasta sovimme, ettemme yritä mitään etäsuhdetta ja että jos tästä joskus on tarkotettu jotain tulevaksi, niin se on sitten tuleva. Teoriassa vuoden päästä aikaisintaan olisi järkiperäisin syin mahdollista suunnitella jotain muutakin kuin pusuhalittelua Skypen välityksellä, mutta aika näyttää. Selvää kuitenkin on, että molemmat olivat enemmän tai vähemmän huomaamattaan luisuneet syvemmillä tunteilla mukaan kuvioon kuin kummallakaan oli alun perin tarkoitus.

Sain juuri tekstiviestinkin häneltä ja tänään on edessä ensimmäinen kohtaaminen poikaystävänsä kanssa. Tavallaan olen onnellinen siitä, että olen edes onnistunut avaamaan hänen silmänsä sille, että tämä nykyinen seurustelukumppani on kaukana ideaalista ja että elämä hänen kanssaan tarkoittaisi liian monista hänelle tärkeistä asioista luopumista. Eronsa sinällään on vain ajan kysymys hänen mukaansa ja mielestäni ihan oikea ratkaisu tilanteen tuntien. Mutta eipä asia minulle varsinaisesti kuulu - kaikkea hyvää kuitenkin vain toivon hänelle ja minusta tuntuu, että tämä on paras ratkaisu hänen kannaltaan.

En nyt vielä oikein tiedä, miten tähän kaikkeen suhtautuisi, mutta takaisin ollaan ja ihan elossa. Lomaakin on vielä ihan mukavasti jäljellä. Täytyy vaan pitää mielessä isäni aikanaan tokaisema viisaus: ei yhden naisen takia kannata kahta viikkoa pidempään ryypätä.