maanantaina, elokuuta 04, 2008

Number of the beast

Olen jo postausten lukumäärän lähentyessä kuuttasataa miettinyt, että mitäköhän postaus #666 tuo tullessaan. Näemmä epätietoisuutta, toiveikkuutta, matkakakertomusta, haikeutta ja ymmärtämättömyyden tunteita.

Jos nyt aloitetaan vaikka Romanianreissusta. Lento meni mukavasti ja sen tunnin, mitä piti joutilaana odotella bussilippujen hankkimisen jälkeen toisen koneen laskeutumista oli varsin pitkä. En osannut keskittyä ajatuksiini, en kirjaan, en ympärillä vilisevään ihmispaljouteen. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin kuulutukseen, että Varsovan kone on laskeutunut. Raahauduin saapuvien matkustajien liukuoven ulkopuolelle ja jonkin ajan kuluttua tunnistin hänen profiilinsa ja koko kehon valtasi kattava onnellisuudentunne. Olin varannut meille yhdeksi yöksi Bukarestista varsin miellyttävän parvekkeellisen asunnon kun kaupungin verkottuneet hostellit ainakin olivat yksityishuoneiltaan melko buukattuja kun paria päivää aikaisemmin oli liikenteessä. Hyvin pian ensimmäisen "wow..." -reaktion jälkeen ... no. Oli kuitenkin erittäin mukava nähdä.

Pestyämme reissun ja asunnolle johtaneen erittäin hikisen kaupunkisuunnistamisen jälkeen lähdimme etsimään jotain miellyttävää ruokapaikkaa, mutta selkeästikään emme liikkuneet oikealla alueella kun vastaan tuli lähinnä pieniä kulmakioskeja tai McDonaldseja. Löytyi sitten kuitenkin paikallinen Italialainen, mutta nälkä alkoi olla jo sen verran kova, että päädyimme sitten sinne. Täytti ruuan biologisen funktion, mutta eipä juuri muuta.

Seuraavana päivänä sitten suuntasimme kohti Iasia ja vietimme yllättävän mukavat seitsemän tuntia junassa. Loistava tapa tappaa aikaa on arvailuleikki, jossa ajateltavaa asiaa, joka toisen pitää selvittää kyllä/ei -kysymyksillä ei ole millään tavalla rajoitettu. Tällä kertaa päässä oli esimerkiksi Maria Callas, Einsteinin suhteellisuusteoria, kynsilakanpoistoaine sekä kylpyhuonematto. Sai niitä sitten hetken aikaa veikkailla puolin jos toisin.

Illaksi saavuimme pohjoiseen määränpäähämme ja loppujen lopuksi päädyin kuokkimaan paikallisen yliopiston asuntolaan, josta saimme yhteisen huoneen. Lämpimän veden puute ei niin hirveästi haitannut kun asuminen ja myös ruokailut olivat ilmaisia - ehkäpä tässä nyt oli sitten karma toiminnassa tuon lapinreissun jälkeen. Kuitenkin erittäin positiivinen kuva paikallisten ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta.

Iasi (lausutaan osapuilleen jash) on kaupunkina mielestäni huomattavasti miellyttävämpi kuin maan pääkaupunki, pääasiassa ilmanlaadun ja yleisen siisteyden johdosta, mutta myös pääkaupungin hylätyt ja ränsistyneet talot olivat jollain tavalla ahdistavia, etenkin kun on auringonlaskun jälkeen hieman sivussa siltä tutulta ja tunnetulta reitiltä ilman karttaa. Mutta tavallaan se tosiseikka, että siinä vieressä on itselle tärkeä ihminen, joka pitää käsivarresta kiinni ja toteaa hyvin vastoin luonnettansa, että on onnellinen siitä, että olen siellä lämmitti niin paljon, ettei sitä muuta oikein siinä hetkessä enää osannut ajatellakaan.

Pari päivää meni varsin mukavasti syöden, urheillen ja juhlien, mitä nyt bussiyhteydet Bukarestiin hieman stressasivat ja kukaan vastuuhenkilöistä ei oikein saanut annettua mitään pätevää vastausta kahden päivän aikana. No, mitenkään sukupuolista eroa tekemättä, mutta puoli tuntia sen jälkeen kun olin järjestelyporukan ainoalle miehelle asiasta maininnut, oli minulla jo paikka varattuna keskiviikkoaamubussiin. Kiitos. Eihän tuo nyt olisi mikään ongelma ollut jos olisi jättänyt jotain järjestetystä ohjelmasta väliin, mutta eniten itseä raastaa se, että jos sanotaan, että jotain tehdään ja se jää sitten tekemättä. Mutta onneksi kaikki järjestyi. Ja jotenkin koko maasta jäi hieman sellainen kuva, että mikään ei välttämättä toimi, mutta kaikki järjestyy.

Tiistaina meillä oli sitten sellainen parisuhdekeskusteluilta, että aamulla, yön hiljaa itkeneenä minulla ei ollut oikeastaan mitään sanottavaa kun heräilin puoli viideltä ja painuin häneen vilkaisematta suihkuun. Takaisin tullessani hän istui sängyllään musertunut ilme silmissään, jota hän ei kuitenkaan päästänyt kasvoilleen. Istahdin viereensä ja halasin pitkään. Ilman tuota halausta ja siitä seurannutta keskustelua uskon vahvasti, että tämä juttu olisi ollut siinä.

Nyt tilanne on kuitenkin taas omalla tavalla päällä kun hankin hänelle tosiaan lentoliput tätä kautta Varsovaan, sisko kun leikkimielisesti vaati että hän tulee häihin. Eli perjantaina saan taas nauttia hänen seurastaan, esitellä hänet vanhemmilleni (heh) ja viedä aveccina siskon häihin. Torstaina saan saatella hänet lentokentälle ja siitä kolmen päivän päästä lennän itse perässä.

Olen onnellinen ja varovaisen toiveikas tulevaisuuden suhteen, vaikka tuon reissun jälkeen tuleva puolivuotta-vuosi lienevätkin ehkä ne kriittisimmät suhteen onnistumisen kannalta.

Mutta siitä olen varma, että tahtoisin tämän onnistuvan ja olen yllättänyt itsenikin sillä, että mitä kaikkea olenkaan valmis sen eteen antamaan.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"No, mitenkään sukupuolista eroa tekemättä, mutta puoli tuntia sen jälkeen kun olin järjestelyporukan ainoalle miehelle asiasta maininnut, oli minulla jo paikka varattuna keskiviikkoaamubussiin."

Just. Yök.

Núk.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Mikä siinä on, että selkeän faktan esilletuominen aiheuttaa tuollaisen reaktion?

Henkilö 1: aikaa asian hoitamiseen kaksi vuorokautta, ei tuloksia

vs.

Henkilö 2: asia hoidettu puolessa tunnissa.

Ei tuossa pitäisi olla mitään kuvottavaa ja ensimmäisellä henkilöllä oli ihan samat resurssit hoitaa asia kuin jälkimmäisellä. Anteeksi vaan, mutta jos olisin rekrytoimassa jompaa kumpaa heistä, suosisin sitä henkilöä, joka saa asian hoidettua puolessa tunnissa, sukupuolesta riippumatta.

Jokseenkin itseä vaan huvitti tuo stereotypia, jota tämä kyseinen naishenkilö ei kyennyt todistamaan vääräksi. Itselläni ei mitään vahvoja arkielämääni ja valintoihini vaikuttavia sukupuolisia ennakkoluuloja ole, mutta jossain vaiheessa sitä vaan turhautuu yleiseen saamattomuuteen etenkin jos sitä on edeltänyt lupaus asian hoitamisesta.

Sukupuolesta riippumatta.

Tiina kirjoitti...

Mikä stereotypia? Onko olemassa joku sellainen stereotypia, että naiset eivät saa mitään aikaiseksi?
Never heard.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

En tiedä missä pilvilinnassa elät jos kuvittelet että naisia on kautta maailmanhistorian pidetty luontaisesti pätevinä esimerkiksi äänestämään, hoitamaan tärkeitä tehtäviä kuten pappina tai esimiehenä olemista tahi että heillä olisi ollut luontainen oikeus käydä yksin ravintoloissa.

Luonnollisestikaan en usko, että olet epätietoinen aiheesta, taidamme vain puhua hieman eri asioista.

./.. kirjoitti...

Mitens se Uuniperuna-Vanhanen tekstailikaan: Tää on nyt tässä...

Anonyymi kirjoitti...

Just. Sua TK vituttaa ja sä nyt sitte vittuilet koko naissukukunnalle. Toivottavasti sulle tulee siitä parempi olo! Ja sun blogissa on se hyvä puoli, että sen lukeminen loppuu nyt JUST.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

ainoa asia mikä vituttaa on se, että anonyymit nillittäjät harvoin uhkauksistaan huolimatta häipyvät.

Ja missä vaiheessa olen vittuillut koko naissukukunnalle? Tulkintasi tekstistäni taitaa olla hieman värittynyttä.

Ai niin, lopetit jo lukemisen ja vastauksen odottaminen lienee siis turhaa. Ellet siis halua todistaa ensimmäistä väitettäni todeksi, jolloin en siltikään arvostaisi sinua ihmisenä ja ottaisi puskahuudahduksiasi vakavasti.

Oikeasti, luuletko että jäisin kaipaamaan yhtäkään anonyymiä kommenttia?

Lili kirjoitti...

minusta ainakin ihanan romanttista että juttunne jatkuu vielä...ja sellainen hyvä kutina että siitä voi kuin voikin tulla jotain :) Olet mielestäni ymmärtänyt olennaisen; onnen eteen on myös oltava valmis antamaan, jopa enemmän kuin olisi ehkä uskonutkaan. :)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Lili, mukavaa, että joku ottaa kantaa johonkin olennaiseen asiaan useamman kappaleen kirjoituksessa. :)

Ja itselläkin on sellainen varovaisen toiveikas kutina, vaikka tuo tiistai-illan keskustelu koskikin hänen vapauden kaipuuta, suuria muutoksia elämässä ja tarvetta olla jonkin aikaa sisällyttämättä ketään toista ihmistä omiin suunnitelmiinsa. Rationaalisesti ajateltuna ei tämä suhteemme varmasti toimisikaan jos heti alkaisimme leikkiä seurustelevaa paria ja yrittäisimme tahoillamme olla uskollisia ja luottavaisia... Tuntuu, että toinen kaipaa hieman sellaista etsimisaikaa ja suuntaa elämälleen kun taas itse olisi jo valmis sitoutumaan ja jättämään kaiken muun. Mutta aika näyttää mihin suuntaan tämä tästä kehittyy ja aikaa sille on annettava. Sen, että annanko sille aikaa niin kauan, että toinen häipyy mielestä tai että kipu hälvenee en tiedä. Vai uskaltaisikohan sitä edes toivoa, että toinen ajautuu kohtuullisessa ajassa samalle ajatusradalle kuin itsekin...

Aika näyttää. Sitä yritän itselleni jatkuvasti toistella. Eipä tässä oikein muutakaan voi tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

"En tiedä missä pilvilinnassa elät jos kuvittelet että naisia on kautta maailmanhistorian pidetty luontaisesti pätevinä esimerkiksi äänestämään, hoitamaan tärkeitä tehtäviä kuten pappina tai esimiehenä olemista tahi että heillä olisi ollut luontainen oikeus käydä yksin ravintoloissa."

Ja kuinka suora yhteys tällä kaikella on siihen, että olet Romaniassa törmännyt johonkin saamattomaan vässykkään, joka kaiken hyvän lisäksi sattui olemaan -luoja paratkoon- nainen?

Sori tsättäys, mutta tähänkö perustat stereotypiasi?

- Mikko

Arokettu kirjoitti...

Äh, nyt kyllä mullakin pomppasi. Itse kun olen tottunut tähän vahvojen naisten maailmaan, jossa nainen hoitaa työn lisäksi perheen ja talouden, komppaan kyllä Tiinaa. Mistä tuollainen stereotypia? Sihteeritkin (eli juuri ne sellaiset henkilöt, jotka järjestävät ja organisoivat asiat) useimmiten ovat naisia.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Hei Mikko.

Tuo oli vastine Tiinan kysymykseen, joka käsitteli yleisesti suhtautumista naisiin ja sitä, että pidin kummallisena sitä, että nimimerkkinsä puolesta nainen olisi tietämätön tästä sukupuolten välisestä epätasa-arvosta, johon on pitkään liittynyt negatiivisia ennakkoluuloja naisten vähempiarvoisuudesta.

Tarkoituksenani ei ollut millään tavalla väittää, että tuollainen suhtautuminen olisi hyväksyttävää tai että se olisi osa omaa elämänkatsomustani.

Lähinnä pidin koomisena sitä, että ensimmäistä kertaa elämässäni eteen sattui tuollainen tilanne jossa henkilö 1 (nainen) ei vaan saanut yhtään mitään aikaan ja henkilö 2 (mies) hoiti asian hetkessä. Ikävää, jos joku pahoitti tästä mielensä.

Itse koen tämän väittelyn hieman päämäärättömäksi, sillä joko naiset ovat vieläkin eriarvoisessa asemassa ja maailmassa on ongelma tämän suhteen ja yleisellä tasolla naisia pidetään soveltumattomampina joihinkin asioihin tai sitten kaikki ovat jo tasa-arvoisia ja feminismi on turhaa. Kärjistetysti sanottuna kieltämällä joidenkin ihmisten mielessä olevat virheelliset stereotypiat väitätte, että tasa-arvo on jo toteutunut. Maailmassa on oikeasti ihmisiä, jotka ajattelevat niin! Idioottimaista ja typerää mielestäni, mutta minkäs teet. Puolet väestöstä on aina keskimääräistä tyhmempää.

Vai onko tämä nyt taas sellaisia asioita, joista ei voi edes sanoa mitään ilman että leimaudutaan automaattisesti? Vähän kuin se, että ihmiset jostain syystä ottavat hirveät pultit siitä, että heille todetaan, että pedofilia ei määritelmällisesti ole sairaus vaan seksuaalinen suuntautuminen siinä missä homoseksuaalisuuskin.

Huomionarvoista on mielestäni myös se, että yhteys tuon vastauksen ja omien kokemusteni välillä on täysin sinun omaa tuotostasi ja että puhuin stereotypiasta, en stereotypiastani.

sadeilta kirjoitti...

Heipä hei!

Jospa minäkin jätän tänne ensimmäisen kommenttini. Ensinnäkin kiitokset mielenkiintoisesta blogista – olen lukenut tätä nyt puolisen vuotta, ja kirjoituksesi ovat ajatuksia herättäviä ja liikuttavia.

Toivottavasti olet valmis antamaan toiselle aikaa ja tilaa, kun hän on elämässään erilaisessa vaiheessa kuin sinä. Tilanteenne muistuttaa yllättävän paljon omaani tällä hetkellä, joten rohkenen ehkä sanoa, että sellainen ymmärrys ja pyyteettömyys on kyllä erittäin arvostettua :)

Mitä tulee tuohon stereotypia-asiaan.. Kirjoituksessasi vain pistää silmään sanat "mitenkään sukupuolista eroa tekemättä" ja se, että heti tämän jälkeen kuitenkin tuot sukupuolen esille. Et ehkä tarkoittanut sanoa, että sukupuolella on tuollaisessa asiassa väliä, mutta virkkeen rakenteesta johtuen siitä herää helposti sellainen mielikuva. Sanovathan monetkin, että "en ole rasisti, mutta..." En siis sinänsä ihmettele, että jotkut ovat reagoineet tuon luettuaan herkästi.

Anonyymi kirjoitti...

No helvettiäkö sitten alleviivaat sukupuolta?

-Núk

alfie berg kirjoitti...

Älä välitä näistä sorsista, tätä keskustelua et voi voittaa edes teoriassa. Kyllä itsekin luotan miehiin kun jotain pitää oikeasti saada tapahtumaan ilman catfighteja, PMS-ongelmia jne.

Aurinkoista päivää