perjantaina, elokuuta 29, 2008

Olenko valmis luopumaan?

Vaihtoehto, jossa tämä suhde ei tulisikaan toimimaan.

Niin, kaipa se pitää sanoa ääneen. Usko, toivo ja rakkaus eivät ole sinällään järkkyneet minnekään, mutta tuntuu, että jossain aivojeni sopukassa silti tekisin surutyötä ja olisin jo luopumassa. Liekö sitten itsesuojeluvaistoa vai realiteettien hyväksymistä, mutta hetkittäin tuntuu, ettei tästä sitten kuitenkaan tule mitään.

Ei sillä, ettenkö olisi valmis kaikkeani antamaan, mutta ymmärrettävästi tahtoisin myös jotain vastineeksi. Epätietoisuus siitä, pystykö hän koskaan sitä minulle tarjoamaan nakertaa omaa luottamusta ja uskoa. Niin kauan kuitenkin välitän, kunnes saan vastauksen tai kipu lakkaa vihmomasta rinnassa.

3 kommenttia:

symppaaja kirjoitti...

Luopuminen on hankalinta. Sitä pystyy ymmärtämään toista ja lopulta hyväksymäänkin asiat sellaisina kuin ne ovat, mutta omasta rutistuksestaan irti päästäminen ja haluamisesta hellittäminen on vaikeaa.

kervå kirjoitti...

nå våi håmå :)

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän, miltä susta tuntuu. Oma suhteeni ulkomaalaiseen kariutui samoissa tunnelmissa. Mutta toivottavasti sulle ei käy niin. Kiitos blogista!