Useat lähihistoriamme suurmiehet ovat viisaudessaan yhtyneet lausahdukseen, jonka tiettävästi Sun Tzu lausahti iltacarousessa mestattuaan kuninkaan ylintä suosiota nauttineet sotakenraalit: "paskan viinin saa ihan juotavaksi kun sitä vaan kylmentää riittävästi".
Tämän kannustamana päätin itsekin tutustua lähemmin libanonilaisen varsin hyväksi kastikepohjaksi todetun, punaviinin etikettiä kantavan juoman syvimpään olemukseen.
Lasiin virrannut verenpunainen, läpinäkymätön juoma jättää kauniit jalat jälkeensä ennen kuin nesteen lasiin johtunut kylmyys alkaa tiivistää ilman kosteutta Riedelin lyijykristallin pintaan. Tajuan mitä olen tekemässä ja siirrän juoman nopeasti maitolasiin läikyttämättä pisaraakaan. Paksummat reunat sitovat itseensä enemmän lämpöä ja turhaan lämmittävät viiniä, joten lisään sekaan pari jääpalaa. Maistan viiniä ja irvistän. Tajuan, että jääpalat laskevat juoman alkoholipitoisuutta ja kaivan pakastimen perällä pari vuotta seisseet whiskyset-vuolukivijääpalat ja pudotan kolme-neljä pientä kuutiota lasiin samalla kun ongin haarukalla jääpalat suurella todennäköisyydellä IKEAsta aikanaan hankitusta lasista.
Viini on karvasta, kitkerää ja ... juomakelpoista! Säädän vahvistimesta volume-napin asentoon 24, joka on aavistuksen verran kovemmalla kuin hyvät suhteet naapureihinsa haluava asukas kerrostalossa tohtii pitää. Perjantai-ilta ja kämppä tyhjänä ainakin puoli vuotta. Kestäkööt.
Alkoholi syöksyy mahalaukkuun blitzkrieg-hengessä tavalla, joka olisi jättänyt jopa von Clausewitzin liikuttuneeseen tilaan. Sammutan puhelimen ja vaivun meditatiiviseen tilaan, jossa se pullossa asuva pieni kusipää paljastuu ja jolloin voin rehellisesti kohdata hänet silmästä silmään. Sammutan valot ja annan musiikin tulvia korviini.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti