Junassa

Suomen luonto on muuten jumalattoman nätti talvisaikaan. Pätee ainakin pohjoisempiin osiin ja miksei eteläänkin silloin kun sinne lunta siunaantuu.

Tuntuu oudolta, että muutama viikko sitten matkustin kolmikymmentuntisia matkoja kakkosluokan ilmastoimattomassa makuuvaunussa murto-osalla Turku-Kuopio -lipun hinnasta. Samaten lumenvalkea MacBook edessä olevalla istuintarjottimella, paikalla jonne tulee kaksi sähköpistoketta joiden jännite mitä todennäköisemmin on tasaisempaa kuin Intiassa on totuttu saamaan. Kontrastia kerrakseen.

Paikallisissa kulkuvälineissä muuten kiinnittää pidemmän reissun jälkeen huomiota siihen matkustamattomuuden tunteeseen. Kun on verrattain hiljaista ja juna tai bussi lipuu tasaisesti eteenpäin ilman ylimääräisiä hyppyjä, pomppuja ja torvia ei sitä tajua liikkuvansa ellei ulos katsahda.

Kappas, Jyväskylä. Ihmissiteeni tänne on ollut jokseenkin katkeamaton, joskin ihmiset, jotka täällä ovat asustaneet eivät ole koskaan samaan aikaan täällä majailleet. Mutta miltei aina on joku kaveri tai ystävä täällä majaansa pitänyt. Ehkäpä tästä syystä kaupunkiin liittyykin niin positiivisia muistoja ja mielikuvia.

Millä tavalla veturihiekka eroaa tavallisesta hiekasta? Näemmä säiliö sellaiselle täällä ratapihalla kun on.