tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

Petolliset rinnat

Pää auessa oli jokin aika sitten kirjoitus, jossa käsiteltiin rintoihin tuijottelevia miehiä. Tai sivuttiin ainakin sen verran, että siitä saa hyvän aasinsillan itse asiaan. Vaikkakaan tuo nyt ei varsinaisesti ole aasinsilta, sillä sillä ei siirrytä asiasta toiseen, vaan pohjustetaan tulevaa.

Lingvistisen pätemisen jälkeen voin siis vihdoin alkaa puhumaan asiaa. Minua häiritsee itsessäni se, että tunnustaudun noiden rintatuijottelijoiden joukkoon. Eniten asiassa häiritsee se, että katseet eivät ole mitenkään tahdonalaisia. Selkeimmillään tilanne on tietenkin silloin, jos naisella on antava kaula-aukko ja rintojen muodot ovat viettelevästi esillä. Silloin ei kyllä pitäisi naisellakaan olla mitään valittamista, sillä pitäisi olla itsestään selvää, että tuollainen pukeutuminen kerää katseita. Nolointa ja inhottavinta tuossa tavassa kuitenkin on se, että vaikka juttelisin naispuolisen kaverin/ystävän kanssa, jolta ei halua mitään muuta kuin ystävyyttä, niin huomaan silti silmieni nopeasti käväisevän tämän rintamuksilla kun hänen katseensa välttää. Pyrinkin aina säilyttämään katsekontaktin, mutta mikäli toinen tuon kontaktin yllättäen rikkoo, kääntää esimerkiksi päätään, alkavat silmäni helposti vaellella. Mielestäni se on erittäin epäkohteliasta ystävääni kohtaan ja haluaisin päästä tavasta eroon, mutta katse on niin refleksinomainen, ettei sitä osaa edes ajatella ennenkuin näkökentässä siintää topin yläreuna tai paidan etumus. Samassa kun tajuan taas tuijottavani töykeästi toisen rintoja, nostan katseeni ja haen katsekontaktia. Entisestään kiusallisempaa asiasta tekee se, etten yleensäkään tiedä, että onko vastapuoli huomannut tätä taipumusta. Hyvän ystävän seurassa asian voi kuitata huumorilla, mikäli siitä jotain sanomista tulisi, mutta kauhulla odotan tilannetta, jossa minun pitäisi vaikka ensitreffeillä keksiä jotain katseltavaa sillä aikaa kun toinen tutkiskelee tilaa silmillään. Voin kuvitella, miten treffien jälkeen tyttöporukassa avauduttaisiin: "Olihan se muuten ihan mukava: komee muttei mikään adonis, vähän outo huumorintaju, mut se kyttäs koko ajan mun rintoja!"

Ja kaikki tämä vain siksi, että joku parasympaattisen hermoston aktivoitumista halajava tumake huutelee päässä, että "Tsiigaa ton böönan ryntäit!1!"

5 kommenttia:

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Joskus muinoin kirjoittelin tissikatseluasiaa: http://tinyurl.com/laths

Anonyymi kirjoitti...

Sä sen sanoit: refleksi. Eli nou pänik. Voin tehdä saman tunnustuksen muin Marinadi, jään tuijottamaan toisten rintoja helpostikin. Vaikka en ole siis kiinnostaa 'silleen', juu nou. Onhan ne parhaimmillaan tosi kauniit, etenkin nätisti paketoituna.

Enkä usko tyttöjen siitä vilkuilusta niin loukkaantuvan, tai siis tämä ei ainakaan ota nokkiinsa. Jos laittaa avoimen/tiukan paidan, niin vilkuilu tulee automaattisesti kaupan päälle. Jos ei halua huomiota ryntäilleen, niin ei laita päälleen narutoppia. So simple. Ja sitä paitsi, sehän voi olla kohteliaisuus monelle. Rintojen saama huomio voi olla tärkeätä naiselle, vaikka vilkuilija olisikin ”vain” kaveri.

Ja lisää tunnustuksia: tissipaitaan pukeudutaan joskus muussakin tarkoituksessa kuin vain mielenkiinnon herättämiseksi (kuten Marinadi kertoi).

Tissipaita on todettu erittäin tarpeelliseksi apuvälineeksi mm. epätoivoisessa tilanteessa autokorjaamolla (lisävarusteina muutama kyynel), laskentatoimen tentissä (siis mikään muu ei voi selittää sitä tentistä läpäisyä) tai lentokentällä, kun koittaa muuttaa maata kymmenien kilojen ylipainoisten matkatavaroiden kanssa ilman rahaa maksaa moisen roinavuoren liikuttelusta koto-Suomeen.

Huh, kuulostanpas tuossa kovin järkyttävältä bitsiltä. No, ehkä totuus ei ole nuin karu. Joskus vaan tissipaita tuntuu avittavan omissa pyrkimyksissä sopivasti, toki tarvitaan muitakin avuja. Kuten kauniit silmät ja sopivasti soiva suu :)

(Pisin ikinä kirjoittamani blogikommentti. Tisseistä. Jep..)

Anonyymi kirjoitti...

Minua katsotaan aina vain silmiin. Kerran sitten jonkun kanssa jutellessani huomasin, että nyt keskustelukumppanini kerrankin selvästi vilkuilee poveani. Seurasin katsetta, päästin yllättyneen naurun ehtimättä miettiä sen pitemmälle ja taisin sillä tahattomasti saattaa keskustelukumppanin noloon asemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin jään monesti tuijottamaan rintoja vaikka olen heteronainen. Älä stressaa, en minä ainakaan pahastu jos miehen katse harhautuu. Se on sitten eri asia jos kuola valuen tuijotetaan ja käydään kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

TÄMÄ EI OLE VITSI. LOTAT SUUREEN DR DAWNIIN. Nimeni ovat LOANA CANGA Yhdysvalloista. Hieno tohtori DAWN on todella voimakas ja osaa tehdä työnsä täydellisesti. Ilman häntä en voinut kuvitella mitä olisi tapahtunut. Exäni riiteli aina kanssani ja hakkasi minua aina. Hän alkoi käyttäytyä oudosti ja hauskasti ja jätti minut ilman syytä toiseen tyttöön. Luulin, että kaikki toivo oli mennyt. Etsin apua Internetistä ja törmäsin Great Dr DAWNiin. Näin monia todistuksia hänestä. Olin iloinen ja otin häneen yhteyttä hänen sähköpostillaan ja kerroin hänelle, mitä oli tekeillä. Hän nauroi ja vakuutti minua rauhoittumaan, että hän auttaa minua ja että exäni tulee takaisin kerjäämään minua. Hän teki työnsä ja loitsi puolestani, ja 2 päivän kuluttua exäni tuli pyytämään anteeksi juuri niin kuin hän kertoi minulle. Nykyään asumme molemmat yhdessä ja olemme vieläkin rakastuneempia kuin ennen hänen lähtöään.
Ota yhteyttä Dr DAWNiin kaikenlaista apua varten: sähköposti: dawnacuna314@gmail.com
WhatsApp: +2349046229159