lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Ei vissiin

Ei vissiin puhuta sokkotreffeistä jos toinen peruukin tapaamisen huonoon oloon vedoten.

Josko sitä vaikka laittaisi takkaan tulen ja avaisi pullon viiniä.

Sokkotreffit

Lasketaanko ne sokkotreffeiksi jos eilisiltana on puhunut tuntemattoman ihmisen kanssa puhelimessa (kaverini yritti soittaa eräälle toiselle mutta tämän puhelimeen vastasikin kyseinen naisihminen) ja aikamme jutusteltuamme ja numeroni annettuani hän tänään sitten soitti ja olemme illalla näkemässä?

Vai pitäisikö sokkotreffit olla jonkun toisen järkkäämät? Terminologia selkeiden lauseenrakenteiden lailla hieman hukassa.

perjantaina, helmikuuta 27, 2009

Fantasia VII

Fantasia on kissaihmisiä. Lähtien omistamastaan pahansisuisesta ja miehiin vihamielisesti suhtautuvasta lemmikistään yltäen aina pukuun, jossa hän työpaikan naamiaisissa häntineen sekä korvineen keimaili. Luonteeltaan kissaihmiset tuppaavat olemaan ihannoimiensa eläinten kaltaisia: vaativia, huomionhakuisia sekä sivaltavan julmia väärille henkilöille mutta jos kissaihminen päästää sinut lähelleen on tarjolla tyytyväisenä kehräävä, lutuisen pieni ja hento olento joka hyväntahtoisesti leikkii sylissä ja katsoo suloisilla silmillään pää kallellaan kun teet jotain typerää. Nainen, joka voisi jäädyttää sinut katseellaan niin halutessaan.

Luonnettaan myöten kissaihmisissä - Fantasian ehkä toimiessa tästä parhaana esimerkkinä - on toki läsnä myös kissamainen salaperäisyys sekä itsenäisyys, joka ilmenee koko maailmalle huokuvana tietoisuutena siitä, ettei hän tarvitse rinnalleen ketään eikä mitään, mutta nauttii silti tietyistä asioista joita voisi pelkän ulkomuotonsakin avulla saavuttaa. Turvautumatta sokeasti luontaisiin avuihinsa hän kuitenkin on rämpinyt maisterinpaperinsa gradua vaille valmiiksi ja rakentanut ihan mukavasti jo uraansakin ennen 23. syntymäpäiväänsä. Nainen, joka voisi saada kaiken tekemättä mitään, mutta silti haluaa elämältään enemmän.

Olemme tutustuneet sähköpostin välityksellä kun tunteja jatkuva notkuminen vierellään avokonttorissa herätti liikaa epäilyksiä. Normaaleihin nettideitteihin eroa tuo se tosiseikka, että hän toisinaan pyyhältää ohitseni ja kirvoittaa hymyn huulille ja lämpimän tunteen rinnalle pelkkänä hahmona verkkokalvon reunassa. Nainen, joka voisi antaa minulle kaiken pelkällä läsnäolollaan.

torstaina, helmikuuta 26, 2009

Lisää viihdettä

Tämänpäiväisen keskustelun seurauksena tulette mitä todennäköisimmin saamaan vastaavanlaista viihdettä vielä jatkossakin.

Eikös duudsonitkin ole suosittuja juuri siksi että ne ovat tyhmiä ja satuttavat itseään jatkuvasti?

keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Hajotus

...ja tänään sitten tulee kuitenkin vain minulle osoitettu sähköpostiviesti, otsikkona ":)" ja viestissä viisi haasuhkoa huumorikuvaa.

Naiset. Ota niistäkin selvää.

Tietyllä tavalla ihan kiva kun neiti kuitenkin ottaa jollain tavalla kontaktia, mutta enpä osannut tuohon vielä mitään vastata.

Ajatusketju

Mies ajattelee:
1. Pidän hänestä kovasti ja tahtoisin viettää enemmän aikaa hänen kanssaan
2. Suhteen alkuvaiheessa hän teki selväksi sen, ettei tahdo kollegojen tietävän. Itselleni se nyt ei olisi ollut mikään kynnyskysymys.
3. Aiemmat tarjoukset yhteisistä illanvietoista oli kohteliaasti hylätty kohtaan 2 vedoten ja jos joku olisi vaikka nähnyt meidät leffassa/illallisella/teekupposella kahdestaan olisi jutut saaneet turhankin paljon vettä myllyynsä.
4. Tästä huolimatta tahtoisin tavata häntä työajan ulkopuolella (ja hän minua sähköpostien mukaan) sillä ei me duunipaikan neukkaria voida loputtomiin hamstrata
5. Koska omassa asumuksessani ei vastaavaa yksityisyyttä myöskään ole enkä olisi tuntenut luontevaksi kutsua itseäni kyläänkään niin tällä logiikalla täytyisi järjestää jokin toinen yksityinen tila käyttöömme
6. Olisin ollut valmis järjestämään tällaisen tilan ja kun esimerkiksi paikallisissa viiden tähden hotelleissa saa talouden tilan huomioonottaen varsin kohtuullisella hinnalla majoitusta ja yksityisyyttä, niin olisi ollut mielestäni mukavaa järjestää jotain hieman spesiaalimpaa hänelle ensimmäisessä kohdassa mainituista syistä.

Nainen ajattelee:
Mies on huoritteleva hyväksikäyttäjäpaska.

Ymmärrän toki reaktion älyllisellä tasolla, mutta kun kyse nyt vaan on ihan puhtaasta väärinkäsityksestä ja kielimuurista niin olisi mukavaa, että voisi rationaalisesti perustella oman käytöksensä. Vaikka varoitussignaalina tuollaisen reaktion pitäisi varmaankin toimia, niin haluaisin silti selvittää asian.

Pessimisti ei pety koskaan, mutta oikeassaoleminen vituttaa silti.

tiistaina, helmikuuta 24, 2009

Fantasia VI

Kysymys: miten kommunikoida naisihmiselle, joka selkeän väärinkäsityksen sekä kielimuurin johdosta ei halua olla enää missään tekemisissä kanssani vielä kun ei kasvokkainkaan oikeastaan voi asioita selvittää, ettei kollegat saisi tietää? Tai kun samasta syystä ei voi kukkiakaan lähettää. Niinpä, ei mitenkään.

Ja rationaalisten perustelujenkaan voimaan en menisi vannomaan, vaikka järjellä ajateltuna voisinkin aukottomasti todistaa, että hän on ymmärtänyt väärin ja pahoittanut mielensä turhaan.

Tai sitten neito ihan oikeasti vaan seurustelee, mutta raja tuli vastaan ja peittää nyt asian todellisen luonteen verhoutumalla jonkin puolitekaistun syyn taakse.

Paska fantasia. Pitäisi varmaan ruveta oikeasti elämään mielikuvitusmaailmassa ja suhtautua tosielämässä naisiin tunteettomasti ja pelkkinä seksiobjekteina. Alan nimittäin pikkuhiljaa ymmärtää miehiä, jotka ovat vittuuntuneita koko siihen saatanan venäläiseen ihmissuhderulettiin jossa kasino vedättää koko ajan ja täten ajautuvat diggailemaan naisten alistamisesta ja huorien paneskelua kun ovat tottuneet siihen, että heitä kohdellaan tunnetasolla kuin kylmiössä roikkuvaa ruhoa.

Helppoa niillä, jotka eivät pääse seksuaaliseen kanssakäymiseen tai muuhunkaan kontaktiin naisten kanssa. Säästyvät nimittäin aika vitun suurelta paskakuormalta kun jäävät tahtomattaan koko tämän kuvion ulkopuolelle. Että kyllä sitä kulissien tälläkin puolella on ihan vitun kypsiä ihmisiä ja ei niidenkään elämästä ole yksinäisyys ja kärsimys maagisesti jonkun pilluun kadonnut.

Perkele. Puren jos tulette lähelle vaikka itselleni olenkin vain vihainen.

maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Fantasia V

Kirjoittelu jatkui koko päivän. Sähköpostiviestien päivän mittaan kiihkenevä sävy pisti hormonit hyrräämään ja ennen kuin työaikaa oli enää tunti jäljellä kipaisin hakemassa neukkarin avaimet sihteeriltä ja laitoin sähköpostissa viestin, että olen neukkarissa numero kolme. Kipusin rakennuksen ylimpään kerrokseen, jossa ei ole muuta kuin kolkot neuvotteluhuoneet. Tänne ei kukaan eksy, tänne ei kenelläkään ole asiaa enää tähän aikaan illasta. Outlookin varauskalenterista olin vielä tarkastanut tilan käyttämättömyyden ennen ainoan yleiskäytössä olevan avaimen noutamista. Olisimme taas turvassa, kahden kesken.

Ehdin tuijotella Riian keskustan kattoja vajaat viisi minuuttia kunnes kuulin käytävästä korkokenkien täällä jo kovin tutuksi tulleen kopinan. Nainen, joka osaa kävellä korkokengillä on miellyttävää vaihtelua mihin tahansa suomalaiskaupunkiin, jossa kengän korot näyttävät tulleen naisille täysin pyytämättä sekä yllätyksenä ja hoipertelu muistuttaa ensimmäisiä luistimet jalassa otettuja askeleita kentän reunalla olevalta puupenkiltä kohti jäätä. Oven saranat narahtivat hieman, niin hiljaa, ettei asiaan normaalioloissa olisi kiinnittänyt huomiota, mutta kun tällainen odotus palkitaan, rekisteröivät korvat mitä pienimmätkin ympäristön vivahteet.

Hän asteli sisään mustiin pukeutuneena ja tummuuden rikkoi vain hänen vaaleat hiuksensa sekä loisteliaan siniharmaat silmänsä. Tervehdys, halaus, suutelu. Sen viiden minuutin jälkeen minkä paikallamme tyhjässä huoneessa seisoimme toisissamme kiinni totesi hän, että on mielenkiintoista miten me aiemmin vain juteltiin ja juteltiin tunnista toiseen vaivattomasti ja nyt vain olemme liimautuneina kiinni toisiimme. En voinut vastustaa kiusausta todeta, että puhuminen on hieman hankalaa suudellessa ja viimeisten sanojen kohdalla painoin huulet hänen huuliaan vasten kuin vakuudeksi sanojeni todenperäisyydestä. Mangoesanssi.

Vetäydyimme hieman kauemmas toisistamme ja hän asettui pöydänkulmalle istumaan. Kävimme läpi viikonlopun tapahtumia, viihdytimme toisiamme tarinoilla ja hyväilimme toisiamme aina välillä toista hennosti suudellen. Kuin huomaamatta keskustelu alkoi valua yhä eroottisempaan suuntaan ja tehdessäni kuiskaten hyvin yksityiskohtaista selontekoa siitä, miten hänet riisuisin vartalomme painuivat entistä tiiviimmin kiinni toisiinsa. Sormet kävivät iholla tarinaa siivittäen ja suudelmat vaihtuivat yhä kiihkeämmiksi. Päätimme kuitenkin yhteistuumin rauhoittaa tilannetta hieman, olihan hänellä vielä töitä tehtävänään ja minä jo kolme varttia ylitöissä. Istuimme tuolilla vielä hetken kasvotusten - minä alla ja hän sylissäni - kunnes hellin suudelmin ja pienin hyväilyin palasimme takaisin tosielämään tästä luomastamme kiihkon valtakunnasta.

Ennen kotiinlähtöä laitoin sähköpostiinsa vielä kyselyn, että koskas oikein varaisin meille sen hotellihuoneen.

Paluu arkeen

Maanantaiaamu työpaikalla. Onkohan olemassa sanaparia, jolla olisi yhtä negatiivinen konnotaatio?

Oma viikonloppu vierähti Tallinnassa kun raskautensa puoliväliä lähentelevän siskon kanssa oltiin sovittu sinne tapaaminen, sillä edellisen kerran oltiin nähty ennen Intianmatkaani ja raskaus oli niin alkutekijöissään, ettei asiasta vielä oikein uskaltanut edes puhua. Miellyttävissä merkeissä, hyvää ruokaa ja loistoseuraa, the usual. Ja mielenkiintoinen huomio siitä, kuinka erilainen Tallinna onkaan Riiasta. Samassa ajassa on Viro länsimaistunut huomattavasti nopeammin niin hyvässä kuin pahassakin. Ja lempipihviravintola oli mennyt konkurssiin. Mutta elämä jatkuu.

Työmaalla hoidettuani viikonlopun raportit pois alta pääsinkin sitten mieluisampiin tehtäviin, josta päälimmäisenä voisi mainita Fantasialle kirjoittelun. Oletan naiivisti hänen tuntevan jokseenkin samoin minua kohtaan kuin minä häntä, joten tässä valossa otaksun, että on ihan mukava töihin viikonlopun jälkeen saapuessa löytää sähköpostistaan viesti joltakulta, jonka nimen näkeminen lähettäjälistassa saa sydämen lyömään yhden ylimääräisen lyönnin.

Vaikka se pessimisti minussa kertoo, että harlekiinikirjoista poiketen se on kuitenkin varattu ja paskaa tästäkin loppupeleissä vaan niskaan lentää. Ei yllättäisi sitten niin tippaakaan ja jos näin on niin sitten voitte naiset ystävällisesti pitää sen vitun tunkkinne (no pun intended) ja minä lähden Kaakkois-Aasiaan buddhistiluostariin.

Kahdeksansataa (800)

Tämä on virallinen kahdeksannensadannen postauksen juhlailmoitus.

Taisin sanoa tämän jo jonkin toisen tasaluvun kohdalla, mutta en olisi alkujaan uskonut, että tämä homma kantaa näinkin pitkälle. Tai että jollain typerällä tavalla kiintyisi lukijoihin ja heidän kommentteihinsa. Tai että blogiyhteisöstä löytyisi niin paljon ihan oikeita ihmissuhteita, joista osa on versonut jopa ystävyydeksi.

Vaikka kirjoitankin pääasiassa itselleni, olette kuitenkin te lukijat tehneet tästä hommasta itselleni mielekästä. Kiitoksia siis niistä yli tuhannesta kommentista mitä olette tänne vuosien saatossa laittaneet ja erityiskiitos niille blogituttavuuksille, jotka ovat elämääni muullakin tavoin osallistuneet.

Halaus juhlan kunniaksi siis kaikille, jotka tuntevat osakseen sen vastaanottaa.

lauantaina, helmikuuta 21, 2009

Fantasia IV

Ihmisillä on tapana unohtaa tunteita ja tuntemuksia niin hyvässä kuin pahassa. Kurkkukipuisena aina manaa nielussa räpiköivää merisiiliä, mutta kolmen päivän päästä asian unohtaa. Ihastuneena olo on päästä varpaisiin hykerryttävä ja ohikiitävät ajatukset hänestä saavat aivoissa aikaan vellovan endorfiiniryöpyn ja verenkierto vilkastuu pelkästä nimen tavaamisesta.

Näitä asioita voi muistella mutta niistä vieroittuu niin nopeasti, että vahvinkin muistikuva kokonaisvaltaisesta ihastuksesta haalistuu vain hailakaksi varjoksi tunteen todellisesta luonteesta.

Työpaikan salasuhde vie minut kuitenkin takaisin näiden tunteiden äärelle ja jaettu tieto yhteisistä hetkistä muiden katseilta suojassa työaikana aiheuttaa kielletyn asian mielihyvää, jota tuntee esimerkiksi lapsi ollessaan ensimmäistä kertaa omenavarkaissa.

(Olin muuten eilen sen verran tahdikas kiimaspäissänikin, että kokoushuoneessa maltoin olla huomauttamatta siitä, että eikös olekin mukavaa että tästä puuhasta oikein maksetaan. Mielessä kävi kyllä).

Fantasian huulet ovat täydelliset suutelemiseen, vartalo vastaa täydellisesti omaa ihannetta ja silmistä siintää viattomuus, joka varmasti jää makuuhuoneen kynnyksen ylittäessään taka-alalle paljastaen kiihkeän, estottoman ja määrätietoisen persoonan sen julkisen kulissin takana. Fantasian kosketus on lämmin, tutkiskelevainen ja nautiskeleva kun se hiipii paidan alle. Fantasian keho värähtelee tahdikkaasti - kaksi toistaan seuraavaa pientä värähdystä, jotka parhaiten tuntee alaselällä makaavan kämmenen tunnolla - istutettuaan minut tuolille ja painauduttuaan alusvaatteisillaan farkkujani vasten hennosti lantiotaan edestakaisin keinuttaen. Hänen ihonsa tuoksuu huumaavammalta kuin jasmiinitee ja tuottaa kielelle samanlaisen himon saada lisää kuin kapsaisiini.

perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Fantasia III

Alan oikeastaan ymmärtämään niitä naisia, jotka käyttävät hameensa alla muiden tietämättä stay uppeja sekä muuta varsin seksikästä alusvaatteistoa. Mutta kaipa nuo pitää tosiaan nähdä siinä oikeassa asiayhteydessä, eli neukkarin pöydällä slaavilaisen kaunottaren yllä, hame lanteille kääriytyneenä ja itse siinä aitiopaikalla pöydän reunaa vasten seisten täydellisen sääriparin ympäröimänä.

Aluksi puoli minuuttia puolen asteen verran vaivautunutta kommunikaatiota, sitten painautuminen kiinni. Ja aika tarkalleen tuntia myöhemmin ulos, toisella tukka hieman sekaisin ja itsellä sellainen eroottisesta latauksesta noussut pieni puna poskilla.

Ei nyt tullut ehkäisylle tarvetta kuitenkaan, mutta mielummin tosiaan niin päin, että on mukana vaikkei tarvisikaan kuin että ei mukana ja tarvisi. Murphyn lakihan vahvistaa tämän yksiselitteisesti todeksi: varautuneelle ei irtoa. Tästä on mukava jatkaa...

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Fantasia II

Työntek...Äh, ei voi hyvällä omallatunnolla puhua työtehon alenemisesta jos töistä ei alkujaankaan tule mitään.

Ei sinällään, pääprojekti potkaistaan käyntiin vasta ensi viikon lopulla ja suunnittelu on varsin hyvällä mallilla, odotellaan vaan Lontoosta vahvistusta sekä paria kaveria käymään niin päästään oikeasti hommiin. Nyt työajan täyttävät nuo vihjailevista kuvaileviksi muuttuneet viestit, käytävillä ohi kulkiessa vaihdetut katseet sekä mielessä pyörivät mahdollisuudet. Ja se tosiseikka, että huomenna meillä on käytössämme lukollinen tila muiden katseilta suojassa. Koita siinä nyt ihan oikeasti töihin keskittyä kun sähköpostissa samaan aikaan käydään yksityiskohtaista keskustelua toisen kehon opiskelemisesta.

Ja pistäähän se varmaan mieheltä kuin mieheltä hieman pasmat sekaisin kun toinen yht'äkkiä työpäivän ehtoopuolella tekee tikuista asiaa ja toimittaa pari paperia pöydälleni toimittaen samalla nopean suudelman huulilleni. Mangoesanssinen jälkimaku ja muutaman minuutin päästä sähköpostissa samat taulukot excel-muotoisina saatteella "at least the lips are soft... a good start. ;)"

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Fantasia

Uskoisikohan kukaan, jos kertoisin, että tuolla aiemmassa postauksessa mainitulla tolkuttoman viehkeällä venäläistytöllä ja minulla on ollut varsin kiihkeä salainen sähköpostisuhde meneillään tässä muutamina viime päivinä ja että vaikka julkisesti emme luonnollisestikaan ole toisiamme sen kummemmin noteeraavinamme, olemme nyt kuitenkin varanneet yhden neukkarin perjantaiaamuksi käyttöömme "yhtä projektia varten". Samalla luonnollisesti mailitse keskustellen, että mitä kaikkea tuo tapaaminen tuleekaan pitämään sisällään.

maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Armenia <3

Näissä uusissa sosiaalisissa ympyröissä on se mukava puoli, että paikallistuntemusta jo hankkineet tuttavat jo aika hyvin tietävät "mestat" ja kun joukossa on vielä armenialais-ranskalainen henkilö niin tuollaisestakin melko etnisen oloisesta ravintolasta saa varsin kodikkaan riittävällä tietämyksellä ja hyvällä porukalla.

Taksimatka takaisin oli myös varsin mielenkiintoinen - kuski sai sakot jostain syystä kun poliisit rutiinitarkastusta tekivät ja osoitetta haettiin kahdelta eri kartalta ennen kuin matkaa päästiin kunnolla jatkamaan. Ja tämä siis "tiedän tiedän!" -vakuuttelujen jälkeen.

Ruokaillessa suuremmalla seurueella aikaa sai kulumaan sen kolme ja puoli tuntia, suurin osa siitä varsin runsaan alkupalapöydän ympärillä. (note to self: se munakoisoviipaleisiin kääritty pähkinä-valkosipuli-yrtti-juusto/kerma/cremefraiche(?)tahna oli ihan lyömätöntä, muista kopioida).

Ja paikallisille naisille positiiviseksi piirteeksi myönnettäköön vielä flirttailun jalo taito. Suomalaiset ovat keskimäärin ihan liian jäykkiä.

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Itsestäänselvyyksiä

Hih, toisinaan on mukava huomata miten joku itselle varsin arkinen asia saattaa toisen mielestä olla käsittämättömän hienoa. Tällä kertaa kyseessä Latte, jonka kerrostin kolmiväriseksi, eli vaahdotettuun maitoon kaadetaan pressot ensin hieman voimakkaammin, jolloin syntyy sellainen kauniin - hmm, maitokahvinvärinen - kerros keskelle ja sen päälle sitten valutetaan loput shotista hiljalleen tummemmaksi kerrokseksi. Vedä espresson valutuskohdasta (joka tietysti on tässä vaiheessa hillityn pieni ja pyöreä) vielä vaikkapa hammastikku läpi, jolloin maitovaahtoon muodostuu pienenpieni sydän. Myöhästynyt ystävänpäivälatte on valmis.

ihQsöpöx!

Pahoitteluni nyt vaan kaikille, mutta on aivanihanan hellyyttävää vaikka ihan vaan näin etänä seurata lähipiirissä olevien tiineiden naisten masunkasvua. Yybersöpöö! *tuituitui*

Ja satunnaisena faktana vielä se, että koskaan en ole raskaana olevan naisen vatsaa koskenut tai vauvan liikkeitä tuolla tavalla kokenut. Säästetään sille jollekulle spesiaalille...

lauantaina, helmikuuta 14, 2009

Happy f****n' Valentines

Koetan vältellä koko valentine's day -hässäkkää, mutta jotenkin se vaan tuntuu alitajunnasta pulppuavan sillätavalla pikkuriikkisen vittumaisesti. Happy lovers, beautiful flowers, romatic restaurants. Käytännössä kuitenkin valmiiksi viipaloitua juustoa ja leipäviipaleita suoraan pussista huuhdottuna alas halvalla omenamehulla. Yksin. Niin, edes viinaa ei ole.

Suomessahan ystävänpäivä keskittyy enemmänkin siihen ystävyysteemaan, joka onkin sinkuille huomattavasti miellyttävämpi. Ystäviä nyt kuitenkin miltei jokaisella on ja täten voi helposti välttyä kaikelta aihepiiriin potentiaalisesti kuuluvalta mielipahalta.

Nyt ei vaan jaksa kiinnostaa. Kääntäkööt veistä haavassa, ei tunnu missään. Mikään.

Pancake invasion!

Superykköslemppariaamupala ikinä: paikalliset pannukakut. Sanoisin miltei, että niissä yhdistyy amerikkalaisten pancakejen ja suomalaisten lettujen hyvät puolet. Uljaana pää-äänenkannattajana ja latvialaisen pannukakkukulttuurin pahamaineisena mesenaattina toimii vanhankaupungin hohdokkaimmassa ytimessä majaansa pitävä Šefpavārs Vilhelms (Škuņu iela 6). Asiakaskunta enemmänkin paikallista kuin vierailevaa ja hinnat varsin kohtuullisella tasolla: pari tuhdihkoa pannukakkua ja cappuccino maksavat noin kaksi euroa ja ajavat mainiosti aamiaisen viran. Lettuja löytyy joka makuun, suolaisia sekä makeita, lihallisia tahi raejuustoisia, litteitä peruslättyjä tai kuohkeita omenapannukakkuja. Itsepalvelubuffetista saa noukkia itselleen mieluisat läpyskät ja kierto on sen verran suurta, että pääosin räiskäleet ovat tuoreita ja vastapaistettuja. Lisäksi valikoimissa on erilaisia äärimmäisen kotitekoisen makuisia hilloja, joita voi lautaselleen myös makunsa mukaan kauhoa.

Menee ehdottomasti "jos käytte Riiassa, niin käykää täällä" -listalle. Kiitos ja kumarrus.

perjantaina, helmikuuta 13, 2009

Viileä poistuminen

Aamiaispöydässä tytöt pohdiskelivat että mitä tehdä kun puhelin on operaattorilukittu ja vasta hankittu SIM-kortti ei luonnollisestikaan toimi luurissa. Olin siinä aamun sähköpostit luettuani ja kahvit nauttineena jo lähtökuopissa duuniin, mutta ehdin muiden huomaamatta, puolella korvalla keskustelua kuunnelleena, surffailla webin syövereihin palveluun, josta saa näppärästi noiden vanhojen nokialaisten purkukoodit pelkällä puhelimen imei-koodilla. Pyysin sitten puhelinta hetkeksi katsottavaksi ja vajaan minuutin kuluttua oli lukitus purettuna. "Enjoy, I'll have to go now", tokaisin ja naisihmiset jäivät hämmentyneinä katselemaan kun olin vain näennäisesti hetken näpytellyt puhelinta ja sen jälkeen asettanut sen pöydälle ja manannut pahat sim-lukitushenget pois pyörittelemällä kämmentä puhelimen yläpuolella ja lukemalla mystisiä loitsuja.

Ilmeensä olivat todella näkemisen arvoisia etenkin kun aamiaispöydän yleinen mielipide oli, että luuri on vietävä johonkin kulmapajaan, jossa kaverit hämäräperäisesti poistavat lukituksen maksua vastaan. Pienestä se on ihmisen ilo väännettävä. :)

***

Työmaalla minut on toimiston huhupuheissa yhdistetty romanttisesti erääseen työpaikkamme naisihmiseen, jonka kanssa nyt juttu luistaa ja kenen kanssa olen myös aikaa jonkin verran viettänyt. Taitaa olla ihan yleismaailmallinen piirre tuollainen juoruskelu. Mitä huhujen paikkaansapitävyyteen tulee: yeah, I wish.

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

Väärin brändätty

Harvemmin, josko koskaan, olen ostanut tuotetta vain ja ainoastaan sen takia, että se on senjasenmerkkinen. Kaapeista löytyy kyllä noita jonkun muun nimellä varustettuja vaatekappaleita mutta koskaan ei se nimi ole ollut ostopäätöksen takana. Useimmiten huomio kiinnittyy tuotteen ulkonäköön ja omaa silmää miellyttäviä tuotteita löytyy miltei jokaisesta hintaluokasta. Nyt tuli ostettua pari uutta vyötä, joista toinen on kuvamuotoisesti esiteltynä tässä:


Ajattelin sitten kotona googlata, että minkäslaista brändiä sitä nyt sitten mahdollisesti kannetaankaan vyöllä. Wikipedia kertoo kaikessa lyhykäisyydessään ensimmäisenä ja ilmeisestikin tärkeimpänä asiana, että "J.Lindebergin vaatteet ovat erityisen suosittuja golfareiden keskuudessa".

Että justiinsa. Onneksi en ainakaan tietoisesti yritä ilmentää luonteepiirteitäni kantamieni brändien avulla. Ja jos joku minut luokittelee golfintoilijaksi vyöni perusteella niin meillä tuskin on paljoakaan puhuttavaa.

tiistaina, helmikuuta 10, 2009

Swingers

Katsahdin tässä päivänä eräänä kyseisennimisen pätkän (se 1996 tehty). Kertoo parista pelimiehestä sekä yhdestä kunnollisesta miehestä, joka yrittää päästä exästään yli. (Huomaatteko jo samaistumiskohdan?) En nyt aivan täysin voi sanoa, että eläytyisin roolihahmoon, mutta ymmärrän sitäkin paremmin sen tunteen, mitä leffassa pyritään välittämään. Se kun on tullut liiankin tutuksi tässä männäkuukausina. Ainakin leffan avausdialogi sai minut koukkuun:

Mike: Okay, so what if I don't want to give up on her?
Rob: You don't call.
Mike: But you said I don't call if I wanted to give up on her.
Rob: Right.
Mike: So I don't call either way?
Rob: Right.
Mike: So what's the difference?
Rob: There is no difference right now. See, Mike, the only difference between giving up and not giving up is if you take her back when she wants to come back. But you can't do anything to make her want to come back. In fact, you can only do stuff to make her not want to come back.
Mike: So the only difference is if I forget about her or just pretend to forget about her?
Rob: Right.
Mike: Well that sucks.
Rob: Yeah, it sucks.
Mike: So it's just like a retroactive decision, then? I mean I could, like, forget about her and then when she comes back make like I just pretended to forget about her?
Rob: Right. Although probably more likely the opposite.
Mike: What do you mean?
Rob: I mean at first you're going to pretend to forget about her, you'll not call her, I don't know, whatever... but then eventually, you really will forget about her.
Mike: Well what if she comes back first?
Rob: Mmmm... see, that's the thing, somehow they know not to come back until you really forget.
Mike: There's the rub.
Rob: There's the rub.

Onkos noita miesten tunteita käsitteleviä leffoja juuri muita tehtykään? Naisille suunnattuja nyyhkyleffoja kun tuntuu tuotettavan joka kuukaudelle uusi Hollywoodin toimesta, mutta miesten tunne-elämään ja ajatuksiin keskittyneitä rainoja harvemmin tulee vastaan. Ideoita, suosituksia?

Husky Rescue

Toisinaan löytää musiikkikirjastostaan biisejä, jotka vain tunnelmaltaan sopivat tilanteeseen kuin pihvit kerroshampurilaiseen. Eilen hieman kuumeissani kotona maatessani ja vasta nyt kipeytynyttä hammasta kirotessani soittoon eksyi Husky Rescuen tuotantoa. Oheinen ehkä sieltä vähän hilpeämmästä ja meneväisemmästä päästä, mutta muu tuotanto sopi juuri tuohon peiton alla lymyämiseen mitä mainioimmin.

maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Pahat kallionlukiovibat

Heh, erään varsin mukavana pitämäni facebook-tutun yhdestä videosta tuli niin vahvat kallionlukiovibat, että pitää melkein laittaa uudelleen harkintaan oma suhtautuminen kyseistä henkilöä kohtaan. Sellainen "olen ehkä nähnyt hieman liikaa tuota ihmistyyppiä" -fiilis.

Enkä nyt tarkoita tuota mitenkään pahalla, mutta tuskin oma pää kestäisi kovin pitkään tuollaista.

Äh, pitäisi mennä nukkumaan. Työnteko haittaa nettinotkumista. Oikeuteen pitäisi viedä tuollaiset ajanriistäjät.

Kiitoksia, Kela.

Onhan se mukavaa, että jokin ulkopuolinen taho on sitä mieltä että tienaan liikaa.

Olisi nimittäin tuolla takaisinmaksettavalla summalla voinut tehdä esimerkiksi vaikka toisen parin kuukauden reissun Intiaan.

lauantaina, helmikuuta 07, 2009

Takka, tuli

Tuleen tuijottaminen saa minut mietteliääksi. Haikeaksi jopa.

Rauhalliset puun räsähtelyt, liekkien hulmu. Vana savua, joka karkaa halon alalaidasta kohti savupiippua kiemurrellen vedossa. Iholla tuntuva lämpö. Tulen ääni.

Muistuttaa minua Murakamin yhdestä novellista. After the Quake. Siitä yhdestä tarinasta se maalari, joka tykkäsi rakennella ajopuista nuotioita. Sitä lukiessa oli tämä täysin sama tunnelma. Täysi, mutta tyhjä.

Yö Riikassa

Miksiköhän suomen kieli on niin perustavanlaatuisen vaikeaa joillekuille? Esimerkiksi tämän Latvian pääkaupungin nimen taivuttaminen. Niille, jotka miettivät ja ovat liian laiskoja katsomaan kotuksen sivuilta kerrottakoon sivujaan lainaten, että
Latvian pääkaupungin nimi Riika on suomen kieleen mukautettu muoto, ja sitä taivutetaankin kuten suomenkielisiä sanoja, siis Riian (myös Riianlahti), Riikaa, Riiassa, Riiasta, Riikaan.

Ettäs tiedätte.

Mutta tuli siis vietettyä yö Riiassa tämän juuri kaupunginrajan takana sijaitsevan asumuksen sijasta. Tarkoitushan oli siis käydä työpäivän jälkeen vain kahvilla. No, kun oli perjantai niin kaipa sitä voi samalla sitten käydä yksillä kun kahvia tuli työmaalla jo lipitettyä ihan riittämiin. Viimeisimmän linja-auton lähtöajankohdan lähestyessä täytyi todeta, että tarkotushan oli mennä viimeistään sillä takaisin kotiin. Jep jep.

Ainoa asia, mikä nyt meni jokseenkin suunnitellusti ja tarkoituksen mukaan oli se, että illan aikana tälle päivälle sovittu luistelu toteutui. Mutta eipä ollut alunperin tarkoitus sitäkään tehdä.

Josko sitä lakkaisi kaikenlaisen etukäteissuunnittelun. Eipähän tulisi ainakaan vedettyä samalla tavalla ohi suunnitelmien. Ei sillä, etteikö hauskaa olisi ollut, mutta olisihan se nyt hieman mukavampaa ollut esimerkiksi hammasharjan ja deodorantin kanssa.

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Songsmith

Microsoftin SongSmith on vastine Applen GarageBandille. Jälkimmäinen on kuluttajaystävällinen miltei ammattitason musiikintekosofta, joka pohjautuu Applen muutamia vuosia sitten ostamaan Logiciin, jota puolestaan on käytetty suuressa osassa sinunkin levyhyllystäsi löytyvien levyjen tekemisessä.

No, Microsoftilla on tapana tuoda tuotteisiinsa jotain uutta ja mullistavaa, mikä saattaa kuulostaa ajatuksena hyvältä, mutta käytännössä osoittautuu suureksi kasaksi paskaa (esim. Zunen musiikkijako-ominaisuudet tai koko Vista-hommeli). Tällä kertaa innovaationa oli toiminto, jonka avulla voit vain laulaa lauluosuuden tietokoneellesi ja ohjelma tekee automaattisesti taustat biisillesi. Alla muutama hyvä malliesimerkki, jotka eivät mielestäni koomisuudessaan parane siitä että minä niitä yrittäisin jollain tavalla kommentoida. Ohjelmalle siis annettu alkuperäisiä lauluraitoja tunnetuista kappaleista, antaa lopputuloksen puhua puolestaan:

Oasis: Wonderwall
Metallica: Enter Sandman
Billy Idol: White Wedding
Britney Spears: Toxic

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Tahaton päiväkänni

Etäpäivä. Kuinka mahtava kiertoilmaus - ei krapulalle - vaan päiväryypiskelylle.

Satuin nimittäin täällä Mārupen maaseutumaisemissa pääsemään 100% autenttiselle latvialaiselle lounaalle kun satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan (tai miksikä muuksi nyt työpaikan ulkopuolista fasiliteettia voikaan työaikana kutsua). Naapurissa oli nimittäin ruokaa tehtynä enemmän kuin oman perheen tarpeisiin ja ruuan kanssa piti sitten vieraan kunniaksi avata pullo viiniä, ja vielä toinenkin. Ruoka itsessään oli varsin mielenkiintoista (ihan syötävää, ei siinä mitään) ja koostui alkukeitosta, jossa oli jotain itselleni tuntematonta lehteä, joka maistui hieman pinaatin ja mustaviinimarjapensaanlehden risteytykseltä lievällä nokkosvivahteella sekä lihaa että keitettyä kananmunaa. Ei nyt mikään gastronominen elämys, mutta sellaista perusjees-meininkiä. Pääruuaksi oli sitten samaisesta lehdestä ja kalkkunasta väännettyä kuivahkoa lasagnentyyppistä pastavuokaa. Siihen kylkeen sitten kesältä säilöttyjä puutarhan antimia ja itsetehtyä hieman etikkaista, myöskin oman puutarhan antimista valmistettua ja säilöttyä soossia. Edelleenkään ei mitään tajuntaalaajentavaa, mutta varsin erilaisia makuja verrattuna siihen kotomaassa totuttuun. Jälkiruuaksi (kun kerran vieraita oli) kotitekoista kompottia jäätelön ja kotitekoisen karpalohillon kera.

Jos jokin ateriassa viehätti niin tuo kaiken kotitekoisuus. Yksittäisinä ruoka-aineina aivan järkyttävän hyvälaatuisia ja selkeästi äidiltä äidille periytyneellä ammattitaidolla valmistettjua.

Ja päivän duunitkin tuli tehtyä. Ain't life swell?

Välihuomautus

En ole kilpailuhenkinen, mutta jonkinasteista tyydytystä tuo aina kun ohittaa jonkun kilpailuhenkisen. Tykkään toisinaan myös vittuilla ihmisille, liittynee tuohon samaan oireyhtymään.

Edelleen muistelen lämmöllä sitä kertaa kun yläasteaikoina, jolloin en todellakaan ollut urheilullisimmillani ja olin usein se neljänneksi viimeinen rivissä kun valittiin joukkuetovereita, kun olimme hiihtämässä murtomaahiihtoa ja paikalliset jääkiekkoilijakundit sitten päättivät olla nopeimpia. Kaverit sitten puskivat voimalla eteenpäin ja huitoivat koko lihastensa kapasiteetilla. Tekniikkaahan ei pojilla ollut juuri nimeksikään, joten perässä oli varsin helppo pysyä. Sitten puolta kilometriä ennen loppua pistin kakkosvaihteen päälle ja huonokuntoinen kohtuullisella tekniikalla hiihtävä meni helposti ohi kovakuntoisista lihasmöykyistä. Ei se, että pääsee kärkeen vaan se, että saa näpäyttää uhistelijoita. Sen takia saattaisin olla kilpailuhenkinen. Että pääsee vittuilemaan. :)

Ongelma ratkaistu

Sain eilen vastauksen siihen toissapäivänä lähettämääni viestiin. Siis kun olin ensin yrittänyt soittaa ja lähettänyt sen jälkeen viestin, jossa totesin varsin totuudenmukaisesti tulkinneeni operaattorilta saamaani viestiä siten, että saldoni nollaantuu seuraavana päivänä ja ajattelin käyttää jäljelläolevia lateja kutsumalla hänet nauttimaan kupillisen teetä siihen mukavaan keskustassa olevaan lasiseinäiseen teehuoneeseen. Vastaus oli äärimmäisen tyylipuhdas kiitos, mutta ei kiitos -viesti, josta ilman minkäänlaista mainintaa oli tulkittavissa kaikki olennainen. Pisteet siitä. Vastasin jotakuinkin seuraavasti:

"Okay, got it. :) But if you wish to reconsider this offer not as a date but as an attempt of me trying to build my social circle here the drop me a line. You seem like a nice person and it would be nice to get to know some locals in addition to my mainly Finnish colleagues. Thanks for the reply."

Ja sain kuin sainkin vastauksen juuri nukkumaan mentyäni.

Ainoa ongelmahan tuossa on se, että noin selkeästi ja hyvin kommunikoivia naisia on harvassa. Se ei taasen vähennä kiinnostustani laisinkaan, mutta mielellään ihan kavereinakin häntä näen. Vaikka tietysti tämä kymmeneen vuoteen pisin seksitön kauteni alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jossain muuallakin kuin takaraivossa. Ennen elokuun puoltaväliähän minä viimeeksi olen Puolalaisen kanssa ollut saman katon alla kahdestaan. Puoli vuotta. Perhana.

maanantaina, helmikuuta 02, 2009

On, varmana on.

Kymppi vetoa, että se on muuten sitten varattu. :) Ainahan kaikki ovat.

Tietenkin hänellä saattaa olla myös jokin kehittävä harrastus tai hän on muuten vaan varattuna. En minäkään aina ole puhelimen äärellä päivystämässä.

Vaihtoehtoisesti sitten viettelen täällä iltaa halvan Argentiinalaisen Cabernet:n kanssa, ensin tyydyttäen nälkäni jumalattoman epäterveellisellä ja sitäkin jumalaisemman makuisella latvialaisella makkaralla, reilusti siivutettuna ciabattan väliin, mukaan hieman oliiviöljyä ja balsamicoa sekä tujaus chiliä... Ehdottoman hyvä vaihtoehto.

No, vajaan punkkupullollisen (voi cabernet sauvignonista valkkariakin tehdä halutessaan - harvat vain haluavat) jälkeen on aina ehdottoman järkevä tehdä loogisia päätelmiä yhden tai kahden puheluunvastaamattomuuden perusteella, mutta jos elämä on itselleni mitään opettanut niin sen, että ihan vitun sama keneen silmäni isken se kuitenkin on mitä todennäköisimmin varattu.

Ja nettikin on viturallaan. Pitänee copypastettaa tämä joskus myöhemmin bloggeriin ja ehdottomasti olla lukematta tätä enää siinä vaiheessa, sillä käytännössä katsoen kaikki postaukset, jotka olen kirjoittanut jossain mielentilassa mutta jostain syystä jättänyt julkaisematta ovat menneet suoraan roskakoriin kun niitä yrittää uudelleen lukea. Kaikki kirjoitukset kun liittyvät juuri siihen tiettyyn hetkeen kun ne näppäimistölle hakkaa. Mielipiteet ja ajatukset saattavat olla yön yli hautuneina - jos ei täysin erilaisia - niin ainakin vahvasti vesittyneitä.

Haluaisin, että tässä vierellä olisi joku. Että olisi käsillä muutakin tekemistä kuin naputella merkityksettömiä merkintöjä nettiin. Että voisi edes hetken vain olla. Tarjota toiselle turvallinen tila ja läheisyytä. Yhdellä halauksella poistaa hetkeksi kaikki ne asiat mitkä maailmassa ovat sillä hetkellä huonosti.

Mutta palaanpa katsomaan tuota typerää jenkkiläistä teinikomediaa ja juon nuo viimeisetkin puolitoista desiä kolmen latin punkustani. Tällaista elämäni on silloin kun minulla ei ole mitään syytä olla sen parempi.

*edit 1h myöhemmin* Screw that, I'm firing up ScummVM and starting Monkey Island 2 again!

sunnuntaina, helmikuuta 01, 2009

Koleaa

Viitisentoista astetta pakkasta täälläkin, alkaa olla pipokeli. :)

Tänään olisi muutto edessä hieman etäämmäksi vanhankaupungin ytimestä, mutta bonuksena voisi pitää sitä paljon hehkutettua saunaa. Tulee varmastikin ikävä tänne, etenkin tuon muksun takia. Ja se viiden minuutin työmatka kävellen ei myöskään ole huono, vaikka ei se puoli tuntia bussissakaan nyt niin paha ole.

Omakotitalo keskustassa, sehän se taitaa monen unelma olla...