keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Mokkulat ovat ... kai ihan jees

Myönnettäköön, mökillä olisi parempaakin tekemistä kuin katsella datan valumista viiden kilon sekuntivauhdilla, mutta toisaalta ei näin aamuisin tällä luonteella jaksa pukea päälle, ottaa otsalamppua ja lähteä jäälle hiihtämäänkään. Mielummin sitä kaivaa läppärin tähän vierelle, pysyy peiton alla ja koittaa vaikka viihdyttää itseään kirjoittelemalla jotain.

Ollaan täällä kavern kanssa kahdestaan vielä pari päivää, perinteisissä merkeissä on mökkielämää vietelty ja tämän vajaan kymmenen vuoden aikana ensimmäistä kertaa olen nähnyt kun tämä kyseinen kaveri liikuttuu kyyneliin asti. Virstanpylväs miesten maailmassa, sanovat. Ja sainpahan selvyyttä asiaan, jota olen jo useamman kuukauden epäillytkin.

Katsos, alkaa heräilemään tuolla. Voisi varmaankin ruveta laittamaan hieman aamiaista sillä hänellä taitaa olla astetta kovempi krapula kuin itsellä. Pitäisiköhän yllättää herra lempiaamiaisellaan... :)

tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Junassa

Suomen luonto on muuten jumalattoman nätti talvisaikaan. Pätee ainakin pohjoisempiin osiin ja miksei eteläänkin silloin kun sinne lunta siunaantuu.

Tuntuu oudolta, että muutama viikko sitten matkustin kolmikymmentuntisia matkoja kakkosluokan ilmastoimattomassa makuuvaunussa murto-osalla Turku-Kuopio -lipun hinnasta. Samaten lumenvalkea MacBook edessä olevalla istuintarjottimella, paikalla jonne tulee kaksi sähköpistoketta joiden jännite mitä todennäköisemmin on tasaisempaa kuin Intiassa on totuttu saamaan. Kontrastia kerrakseen.

Paikallisissa kulkuvälineissä muuten kiinnittää pidemmän reissun jälkeen huomiota siihen matkustamattomuuden tunteeseen. Kun on verrattain hiljaista ja juna tai bussi lipuu tasaisesti eteenpäin ilman ylimääräisiä hyppyjä, pomppuja ja torvia ei sitä tajua liikkuvansa ellei ulos katsahda.

Kappas, Jyväskylä. Ihmissiteeni tänne on ollut jokseenkin katkeamaton, joskin ihmiset, jotka täällä ovat asustaneet eivät ole koskaan samaan aikaan täällä majailleet. Mutta miltei aina on joku kaveri tai ystävä täällä majaansa pitänyt. Ehkäpä tästä syystä kaupunkiin liittyykin niin positiivisia muistoja ja mielikuvia.

Millä tavalla veturihiekka eroaa tavallisesta hiekasta? Näemmä säiliö sellaiselle täällä ratapihalla kun on.

sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008

Pakkailua

Mahduttaa koko elämänsä yhteen rinkkaan. Tai ei nyt koko elämää, mutta sen, mitä kuvittelee puolen vuoden aikana tarvitsevansa. Intiavarusteista sisältö eroaa luonnollisestikin siinä, että ilmasto on huomattavasti kylmempi ja että suuri osa ajasta tullaan viettämään työtehtävissä, jossa siisti ulkoinen olemus kuitenkin luettaneen - jos ei nyt ehdottomaksi edellytykseksi - niin positiiviseksi piirteeksi kuitenkin.

Suoraan sanottuna olen vakavasti harkinnut yhden kortin taktiikkaa, eli mukaan vain ne ehdottoman välttämättömät mitä tarvitsee seuraavan parin päivän aikana, perushygieniatuotteet ja maksukortti. Kaikkea ei kuitenkaan mukaansa saa ja onhan se ihan mukava saada joku syy shoppailuun, yleensä kun se ei ole siellä lempiharrastusten listalla.

Vaikka oikeasti olen vain laiska pakkaamaan. Huomenna hieman pohjoisempaan kaverin mökille, sieltä sitten vuodenvaihteen jälkeen takaisin etelään ja kohti uutta, väliaikaista kotimaatani. Kaikki pitäisi kuitenkin saada pakattua ennen huomisaamua.

perjantaina, joulukuuta 26, 2008

Jet set

Olen lentänyt tänä vuonna 27 lentomatkaa (nyt voinee turvallisesti jo tehdä yhteenvedon vuoden aikana tehdyistä asioista). Tuntuu varsin korkealta luvulta näin jälkikäteen ajateltuna, vaikka eihän se loppujen lopuksi ole kuin yksi lento kahden viikon välein jos keskiarvoja ruvetaan laskemaan. Yhteensä reilu neljäsosa vuodesta tuli luuhattua Suomen rajojen ulkopuolella ja kotimaassakin kertyi kaksi ja puoli viikkoa lomailuksi katsottavaa toimintaa joko automatkailun tai lapissa laskettelun merkeissä (plus vielä ne pari hassua päivää kesälomasta, jotka tuli vietettyä paikoillaan tekemättä mitään. Lisäksi tuli tuettua parilla lennolla ja parilla käyttämättä jääneellä peruutuskelvottomalla matkalipulla tämän jo yli vuoden jatkuneen romanssini matkustelua.

Kieltämättä HeVasta on kadonnut se mystiikka ja viehätys, joka lentokenttään aikanaan liittyi. Schiphol on ehkä jäänyt mukavimpana kenttänä mieleen, Mumbai taas pitää selkeästi kärkeä siellä toisessa päässä, vaikka ihan siedettävä sekin oli etenkin kansainvälisellä puolella. Vieraissa paikoissa kun on vielä jotain uutuudenviehätystä ja niihin liittyy yleensä joko perille saapumisen tai kotiinlähdön fiiliksiä niin keskimäärin voin sanoa jossain määrin pitäväni lentokentistä.

Ja ensi vuosi alkaakin sitten mukavasti lentomatkailun merkeissä muutolla Latviaan 3.1.

torstaina, joulukuuta 25, 2008

Hiljalleen

Nyt heräsin ilman herätyskelloa vasta seitsemältä! Kyllä tästä vielä länsimainen unirytmi saadaan.

Joulu on mennyt perinteisissä merkeissä (olin kipeänä viimekin vuonna) ja edelleen joulun kohokohta on perinteeksi muodostunut joulusauna erään vanhan ystävän kanssa. Kun kerran vuodessa ollaan edes samassa kaupungissa ja vapaalla.

Hyvä puoli puolikuntoisena olemisessa jouluaattona on se, että ruokailua tulee harrastettua yllättävänkin maltillisesti. Hieman lämminsavulohta ja joululimppua, pieni nokare pääruokia ja nopea vetäytyminen takaisin vuoteeseen. Ei kuulosta mitenkään ylitsepursuavaiselta mässäilyltä ja eipä sitä mieli tekisikään. Ja nyt kun vanhemmat ovat vastanneet viinihankinnoista niin ei joudu harmittelemaan myöskään sitä, että menee Barolot ja samppanjat hukkaan. Kaikki kunnioitus heidän viinimakuaan kohtaan, mutta tässä suhteessa ainakin pojasta on polvi parantunut, jos ei muuten niin laatutietoisuusmielessä.

Vaikka tuon joskus tuomani Amaronen voisi kyllä kohta avata iltaa varten... Kun olo jo sen verran hyvältä tuntuu kuitenkin... ;)

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Kulttuurishokki

Paluu tuntuu omalla tavallaan vaikeammalta kuin lähteminen. Mennessä kun tietää menevänsä vieraaseen maahan, vieraaseen kulttuuriin mutta palatessaan sitä olettaa tulevansa takaisin tuttuihin ympyröihin. Parissa kuukaudesa ehtii tosin tottua vieraaseen ja esimerkiksi täkäläisen linja-auton hämmentävä hiljaisuus ja tasainen kyyti tuntuivat todella vierailta samaan aikaan kun lattia näytti puhtaammalta kuin ne lautaset, joilta olin edeltävät kaksi kuukautta syönyt.

Vatsa ei tunnu ymmärtävän tätä täkäläistä bakteerikantaa. Jokseenkin koomista että pakki menee sekaisin sitten kotiin palatessa eikä reissun päällä.

Pitkät housut tuntuvat omituisilta jalassa ja sukat vaikuttavat vierailta. Edelleenkin joulumieli odottaa saapumistaan vaikka maahan pudonnut puolentoista millimetrin lumikerros normaalioloissa herättäisi sellaisen "upeaa! Valkea joulu!" -reaktion. Nyt kaikki tuntuu vain vieraalta ja etäiseltä. Mutta kyllä tämä tästä, joku vaan voisi kertoa sille sisäiselle kellolleni taas vaihteeksi että aamuviisi ei ole hyvä aika herätä.

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Paluu arkeen

Sää ulkona oli lähtöpäivänä huomattavan samanlainen kuin tänään. Muutama aste plussaa, synkkää sadetta. Tosin nyt se tulee räntänä eikä pelkkänä vetenä, joten joulu selkeästikin lähestyy. Palmujen alla ei vaan ole sitten niin millään päässyt edes etäisesti kiinni joulutunnelmaan.

Minua vastassa lentokentällä oli yksi kauneimmista silmäpareista jota olen armoitetuilla näköelimilläni päässyt todistamaan ja täytyy myöntää, että paluu tähän muutenkin vuoden synkimpään päivään olisi ollut huomattavasti vaikeampi ilman tuota kohtaamista. Yksi halaus voi juurruttaa eksyneen matkaajan aloilleen ja sanoitta kertoa, että olet tullut kotiin.

Mukava olla taas Suomessa vaikka avainnipussani ei olekaan täällä yhtään avainta. Tämän valossa on myös mukava lähteä heti tammikuun alusta taas pois.

tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Plääh

Kirjoittelin eilen sitten hieman pitemmän kaavan mukaisesti mutta sähkökatkos jossain vei ensin nettiyhteyden alta ja blogger ei päässyt tallentamaan ja sitten seuraavaksi meni virrat koko kaupungista. Että on se sähkö vaan ihan kiva asia ja kunnollista jakeluverkkoa osaa arvostaa vasta sitten kun on epäkelpoon tutustunut.

Mutta kohta täältä ollaan tulossa takaisin, koettakaa kestää. :)

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Tyhjää

Tekisi mieli kirjoittaa. Tekisi mieli puhua, jutella asioista. Tekisi mieli halata. Tekisi mieli jutella tästä yksinäisyydestä.

Mutta hotellihuone on tyhjä ja karu. Odotan vastausta tekstiviestiin ja minuutti minuutilta kadun yhä enemmän sitä että sen alkujaan lähetin. Sillä en minä oikeastaan edes haluaisi tietää. Vaikka haluaisinkin.

Tekisi mieli painua pohjaan, pimeään. Laittaa koko keho ja sielu jättimäiseen aistideprivaatiotankkiin ja antaa hetkien kulua, ajan lipua ohi.

Sillä se rakkaus, jota en kykene antamaan satuttaa kaikista eniten.