lauantaina, marraskuuta 12, 2011

Tammikuun puoliväli

Kuinka pidetään hullua jännityksessä kaksi kuukautta? Ostamalla toiselle parin kuukauden päähän lentoliput Australiasta Suomeen.

Tietysti kaikki investoinnit täytyy perustella ainakin itselleen ja seuraavat asiat ainakin vaikuttivat päätöksentekoon:


  • Tällä tavalla voin välttyä jossittelulta. Meni homma syteen tai saveen niin ainakin asiat etenevät johonkin suuntaan.
  • En halua katua asioita, joita jätin tekemättä.
  • Haluan olla hänen kanssaan.
  • Kustannus on merkittävä, mutta silti sellainen, ettei se vaikuta talouteeni juurikaan(*).
  • "Jos et veikkaa et voi voittaa"
  • Voin päättää tämänkin postauksen sanomalla että sittenhän se nähdään. "Täytyy kattoo" ei vaan ole sama asia.


(*) Olen laittanut esimerkiksi äänen- ja kuvantoistoon moninkertaisen summan joten kaikki on suhteellista. :)

lauantaina, marraskuuta 05, 2011

Lauantai-ilta

Ja näin siis vietin kolme tuntia ehkä koko viikon sosiaalisimmasta aikaslotista Skypessä Aussin kanssa. Sillä mitäpä sitä nyt muuta menevä poikamies tekisi mielummin lauantai-iltana kuin kyyhöttäisi koneella? Tapaaminen ei ollut mitenkään suunniteltu, aikataulut vaan sattuivat kohtaamaan. Asiat vaan tuntuvat loksahtelevan paikoilleen. Aivan kuin liki kaikessa muussakin välillämme.

Olemme molemmat jo ääneenkin todenneet tilanteen nurinkurisuuden ja sen, kuinka paljon helpompaa olisi vain antaa olla. Mutta meillä molemmilla on myös tunteet, jotka häiritsevät meidän molempien yltiörationaalisiin ratkaisuihin pyrkiviä aivojamme.

Hämmentävää, sillä ehkä ensimmäistä kertaa sitten blogin aloittamisen minulla on tunne, että tunne-elämässäni vallitsee sekä pinnan alla kuohuvat suuret tunteet että tasapaino, jonka voi saavuttaa vain silloin kun itseen kohdistuu toisen osalta yhtä voimakas vastavoima.

Ja riippumatta lopputulemasta haluaisin - pokerivertauksia käyttääkseni - pelata tämän käden loppuun. Olen tyytyväinen kaikkiin aiemmin tekemiini valintoihin, vaikka tuo tyytyväisyys juontaakin juurensa noiden valintojen jälkeen ilmaantuneista oman vaikutuspiirini ulkopuolisista tapahtumaketjuista. Valinnat eivät ole ehkä aina olleet viisaimmasta päästä, mutta niiden pohjalta olen muovautunut sellaiseksi kuin olen. Ja koska pidän itsestäni nykyisessä kehitysvaiheessani niin en voi senkään takia katua mitään tekemääni. Edelleen ainoat asiat, joita kadun on ne, joita en tehnyt. Ehkä tämä antaa näennäisen vapauden sallia itselleni kriittistä arviointia kestämättömiä toimintamalleja ihmissuhteissa ja ehkä koko elämäni olisi ollut paljon neutraalimpi, tylsempi ja turvallisempi jos olisin tehnyt kaikki elämäni ratkaisut luottamatta intuitiooni ja heittäytymättä.

Olen hieman hämmentynyt. En välttämättä laittaisi hirveästikään rahaa kiinni suhteen onnistumiselle jos aiheesta lyötäisiin vetoa, mutta oman elämänasenteeni vuoksi olisi mielenkiintoista katsoa, että mihin tämä vie voisikaan minut johtaa. Sillä elämä kantaa, siitä ei ole epäilystäkään. Enkä usko että suomalainen perheidylli on kuitenkaan ihan se asia, joka tekisi minut onnelliseksi. Olen jo onnellinen. Onnellisuuden määrä voi kasvaa toki entisestään, mutta todennäköisyys siihen että onnellisuuteni kasvaa dramaattisesti täällä on mielessäni pienempi kuin siihen, että löytäisin enemmän onnellisuutta jostain muualta.

Ei siis sillä, että kaipaisin lisää onnellisuutta, mutta lähtökohtaisesti mielestäni elämässä tulisi pyrkiä olemaan onnellinen. Positiivinen energia kantaa paljon pidemmälle kuin synkkyydet ja syytökset.

Nyt olisin ehkä onnellisimmillani jos voisin kiivetä vuoteeseen ja vetää hänet vasten itseäni kuiskatakseni hänen korvaansa hyvänyöntoivotuksen.

perjantaina, marraskuuta 04, 2011

Would shag for a hug

Olenko jo kertonut siitä, että olen keskimäärin onnellisempi käyttäessäni englantia kuin suomea? Kyse ei ole pelkästään ihastuksiin liittyvistä asioista, vaan kaikki läheisimmät ystäväni asuvat jossain muussa maassa (ja ovat lähes poikkeuksetta muunkielisiä) ja mielenkiintoisemmat työasiat hoidan myös englanniksi.

Työn puolesta sentään projektia riittää. Oikeasti siitä avautumiselle voisi perustaa oman bloginsa. Tai siis nautin suunnattomasti nykyisestä työstäni joten sinällään avautuminen on väärä sana. Töiden määrä on ehkä ainoa negatiivinen asia, mutta niin kauan kuin työpaikalla on kivaa (ja kun ei oikeasti hirveästi sen tähdellisempää tekemistäkään ole) niin kyllähän sitä jaksaa.

Ystävät. Joulukuun vaihteessa Saksaan. Uudeksivuodeksi Espanjaan. Näkeehän niitäkin tässä lähikuukausina.

Edellisen postauksen aussi... Sinänsä riskaabeli osanen elämässäni, sillä oikeasti tilannetta voisi verrata Puolalaiseen. Tosin sillä erotuksella, että fiilikset ovat molemminpuoleisia, meidän huumorintajumme sattuu yksiin erinomaisesti ja tulemme muutenkin paremmin toimeen keskenämme. Varsin hyvä upgrade siis. :) Mutta onhan se välimatkakin huomattavasti pidempi. :/


Älkää kuitenkaan huolestuko, en ole suin päin pakkaamassa laukkujani. Mutta hieman se kyllä mieltä kaihertaa...