maanantaina, maaliskuuta 24, 2008

Lammasta

Pääsiäisen kohokohta on aina lammaspaisti. Nyt kun sitä todennäköisesti saa kohtapuolin alennuksella kaupoista, laitetaan nyt oma lammaspaistiresepti jakoon:

Mahdollisimman iso ja vähärasvainen lammaspaisti
Valkosipulia
Vahvaa kahvia
Kermaa
Yrttejä (hätätapauksessa pizzamaustetta, hifistellessä tuoreita)

Poista paistista rasvat ja kalvot, töki terävällä veitsellä reikiä ympäri paistia ja tunge koloihin puolitettuja valkosipulinkynsiä, jotka voi kevyesti pyöräyttää suolassa. Yhden kokonaisen valkosipulin saa menemään helposti. Paistin pintaan voidaan tässä vaiheessa hieroa vielä hieman lisää suolaa ja yrttejä. Pizzamauste toimii ihan hyvin, mutta tuoreilla yrteillä tulee tietenkin parempaa. Tämän jälkeen paisti laitetaan paistopussiin ja sekaan lorautetaan paistin koosta riippuen parisen desiä vahvaa kahvia. Annetaan marinoitua yön yli, välillä voi käydä kääntelemässä paistia.

Yrttejä voi tosiaan laittaa maun mukaan, mutta itse pidän etenkin rosmariinista lampaan kanssa.

Ennen uuniin laittamista lisätään pussiin vielä kermaa fiiliksen mukaan, suunnilleen saman verran kuin mitä kahviakin. Paistetaan 150 asteessa haluttuun kypsyysasteeseen, tuollaisessa miedossa lämmössä ehkä tunti-puolitoista/kilo tuottaa halutun lopputuloksen, mutta jos sattuu lihalämpömittarin omistamaan, niin 75 astetta on aika hyvä, ei ihan kypsä muttei raakakaan. Maun mukaan tietenkin.

Valkosipuliperunat toimivat tietenkin erinomaisesti tämän kanssa ja juomaksi suosittelisin vaikka jotain kohtalaista Ripassoa. Kastikkeen saa hyvin paistoliemestä, keittää vaan hiukan kokoon ja maustaa mintulla.

Ei kommentteja: