maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Loma!

Kauan sitä pitikin odottaa, mutta nyt se on käsillä. Päätin hankkia uuden videokameran reissun kunniaksi ja vaikka olenkin henkeen ja vereen asti miniDV:n nimeen vannova formaatin häviöttömuuden takia päädyin kuitenkin Canonin HG10:een. Kaipa se on vääjäämättä edessä - HD-aikaan siirtyminen ja kovalevykamerat. Ja pitäähän sitä nyt verrokiksi kokeilla, sillä puolensa on AVCHD:llakin, etupäässä tietokoneelle tuomisen nopeudessa. Ja saattaahan se olla, että yllättäisin itseni ja olisin tyytyväinen kameran kuvanlaatuun.

Tämä kaiken senkin uhalla, että taannoinen RED ONE-vuodatukseni sai ulkomaisessa ystävässäni aikaan lähinnä hämmentyneitä katseita kun erehtyi kysymään, että mikäs tuo RED camera operatorkin tekee tuolla elokuvan lopputeksteissä. Vaikka kysymys olikin ilmeinen yritys tuoda esille leffanteon väenpaljoutta ja mahdollisuuksia ylimääräisiä henkilöitä karsia, niin määrätietoisesti jäin silti valistamaan häntä 4K:n hienouksista.

Sillä pitäähän sitä harrastuksia olla.

Ei kommentteja: