torstaina, elokuuta 21, 2008

Terveiset Varsovasta

Edellisen viestin viitoittama tie jatkuu ja kurkku on edelleen tuskaisan kivulias. Hieman hatuttaa olla koko aika sairaana kun olisi varmasti jotain parempaakin puuhaa kuin vuoteessa makoilu.

Eilen otin tuntumaa Puolalaiseen terveydenhuoltoon. Kun ei oikein saanut nukutuksi kun 15min intervallein havahtuu siihen tunteeseen kun tajuaa taas nielaisseensa aiheutaen samalla suurta kipua itselleen. Visiitti kunnalliseen jourhavandeen ja nopeasti tehty ratkaisu yksityiselle vaihtamisesta. Harmiksi vaan siihen aikaan iltaa (kahdeksan maissa) ei juuri yksityiset viitsi vastaanottoa tarjota, joten kaverin kaverilta kuultu suositus johdatti sitten "the best doctor ever" -meriitein varustetun herran luokse. Kokemus oli varsin mielenkiintoinen, koska hieman tieteellisempi terveydenhuoltotapa on tullut itselle tutummaksi vuosien saatossa. Sain kuitenkin molempiin korviin pienoisia laastarinpalasia tarkoin valittuihin kohtiin, jotka Kiinalais-Puolalaisella englanninkielentaidolla ilmaistuna toimittavat jotain ilmeisen vaikeaselkoista funktiota.

Kokemus kuitenkin ja nyt olo on kummasti jonkin verran parantunut. Onko syy sitten kuudennen sairasteluvuorokauden vaiko laastarien korvissa, niin en valita. Ruokani tosin edelleen tahtoisin keittoina kun tuo normaali ravinto edelleen polttelee nielussa.

Ihmissuhdetarinoista en edes huvin ja urheilun vuoksi koeta kertoa ilman hieman skandeja. Jonkin verran jaksaa kuitenkin pelailla sanoilla ja pohtia sopivia ilmauksia, mutta varsinaista kirjoituspuuhaa se ei juurikaan helpota. Vai olisiko parempi vaan kirjoittaa nain?

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kuullostaa kovasti angiinalta
Tarttisit nieluvuljelyn

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Aah, olen rakastunut! Anonyymi, joka kirjoittaa "kuullostaa". *pusipusi*

Anonyymi kirjoitti...

pus pus ja nus nus
Kadehdittava asenne sulla
Sori, että yritin auttaa
Saa kommentit kieltääkin anonyymeilta, jos ne noin riipii

Anonyymi kirjoitti...

Täh. Ite kirjoitat isolla Kiinalainen ja Puolalainen.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, jos se on niin vaikeaa keksiä itselleen nimimerkkiä tai ei jostain muusta syystä niin halua tehdä niin turha on täältä etsiä sympatioita ja kohtelua vertaisena. Hiukankaan pidempään lukeneet sen tietävät ja silti säännöllisin väliajoin asiallisia kommentteja ja kysymyksiä jätetään huomiotta kun ihmiset eivät osaa klikata tuota "nimi" -kohtaa tai edes allekirjoittaa omalla nimimerkillään.

Vaikka eipä tuo itsestäänselvyys nyt mitään uutta olisi tuonut ainakaan omaan tietoisuuteeni, vaikka se olisikin ollut omalla nimellä ja kiehtovalla tavalla kirjoitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta ainakin on aika pöhköä dissata asiallisia ja avuliaaksi tarkoitettuja anonyymejä kommentteja. Ehkä ajattelisin toisin, jos olisi kokemusta asiattomista.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, jos anonyymi (asia, josta olen purnannut lukemattomia kertoja) tulee tänne ja käyttää sanaa "kuullostaa" (josta olen purnannut googlen ykkössijoituksen arvoisesti), niin pidätän itselläni oikeuden turhautua tuollaisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Lähdetäänkö listaamaan sinun oikeinkirjoitusvirheitäsi, sitten? Ei ole mitään järjellistä perustetta, miksi 'kuullostaa' olisi sen suurempi tai ärsyttävämpi oikeinkirjoitusvirhe kuin sinun tekemäsi monet erilaiset. Pilkkuvirheistäsi nyt puhumattakaan.

Jos joku anonyymi ei osaa oikeinkirjoitussääntöjä, niin se on hänen häpeänsä - vittuilu siitä hänelle on vähän kuin haukkuisi matikassa (tai missä vain asiassa) huonoa lahjattomaksi idiootiksi. Erityisen typerältä se kuitenkin kuulostaa, kun haukkujan omat oikeinkirjoitustaidot ovat yhtä hakusessa.

(Niin, sinä osaat kirjoittaa verbin 'kuulostaa' oikein. Todennäköisesti ko. anonyymi osaa kirjoittaa oikein jonkin sellaisen sanan, jota sinä et.)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Kyse onkin siitä, mikä ihmisiä ärsyttää. Olen tehnyt nuo omat suurimmat punaiset vaatteet tiettäväksi varsin selkeästi. Enkä ole missään yhteydessä väittänyt itse kirjoittavani täydellistä suomea, en edes hyvää.

Ja jos joku anonyymi mun blogiin tulee esittelemään huonoa matikkapäätään niin mielestäni saan häntä kohdella kuten ikinä vaan haluan. Tosielämässä tietenkin ollaan korrekteja, mutta se on tuo anonyymiys, joka suurinta vitutusta aiheuttaa. Keksii itselleen nimimerkin niin saa inhimillistä kohtelua. Mielestäni tässä jo useampaan otteeseen toistetussa seikassa ei pitäisi olla mitään niin kovin vaikeaselkoista.

Ihmisiltä hyväksyn huomattavasti enemmän pieniä virheitä kuin anonyymeiltä kommenteilta blogissani. Mutta niin kauan kuin naamioituu tuon anonymiteetin taakse joutuu täällä sietämään jokseenkin välinpitämätöntä kohtelua. Osoittamalla edes sen verran yleisiä käytöstapoja, että yksilöi itsensä saavuttaa helposti huomattavasti ystävällisemmät vastaukset ja paremman kohtelun.

Anonyymi kirjoitti...

En usko anonyymin lukeneen blogiasi kokonaan; mahdollisesti vain pari hassua postausta. Minusta on absurdia edellyttää yksittäisen postauksen kommentoijalta koko blogin lukemista, saati blogin kirjoittajan mielipiteiden noinkin tarkkaa mieleen painamista.

Juu, toki omassa blogissaan (ja muidenkin, jos kommentointimahdollisuuksia ei ole rajattu) saa meuhkata mielivaltaisesti. Mutta ei se sitä poista, että se on mielivaltaista meuhkaamista lukijastakin.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Jälleen kerran vain yksi hyvä syy lisää yksilöidä itsensä... :)

Noita anonyymejä kun on riittänyt vaikka kuinka pitkään niin saattaahan joku niistä ollut lukenutkin pidempään ja jos oikein taitava on niin vieläpä ihan tahallaan trollaa.

Mutta edelleen sama sääntö pätee: yhtäkään anonyymiä kommentoijaa en ole jäänyt kaipaamaan, mutta "tuttujen" yksilöiden kommentit ovat aina mukavia kun heistä sentään tietää, että ovat jokseenkin perillä asioista.