lauantaina, helmikuuta 21, 2009

Fantasia IV

Ihmisillä on tapana unohtaa tunteita ja tuntemuksia niin hyvässä kuin pahassa. Kurkkukipuisena aina manaa nielussa räpiköivää merisiiliä, mutta kolmen päivän päästä asian unohtaa. Ihastuneena olo on päästä varpaisiin hykerryttävä ja ohikiitävät ajatukset hänestä saavat aivoissa aikaan vellovan endorfiiniryöpyn ja verenkierto vilkastuu pelkästä nimen tavaamisesta.

Näitä asioita voi muistella mutta niistä vieroittuu niin nopeasti, että vahvinkin muistikuva kokonaisvaltaisesta ihastuksesta haalistuu vain hailakaksi varjoksi tunteen todellisesta luonteesta.

Työpaikan salasuhde vie minut kuitenkin takaisin näiden tunteiden äärelle ja jaettu tieto yhteisistä hetkistä muiden katseilta suojassa työaikana aiheuttaa kielletyn asian mielihyvää, jota tuntee esimerkiksi lapsi ollessaan ensimmäistä kertaa omenavarkaissa.

(Olin muuten eilen sen verran tahdikas kiimaspäissänikin, että kokoushuoneessa maltoin olla huomauttamatta siitä, että eikös olekin mukavaa että tästä puuhasta oikein maksetaan. Mielessä kävi kyllä).

Fantasian huulet ovat täydelliset suutelemiseen, vartalo vastaa täydellisesti omaa ihannetta ja silmistä siintää viattomuus, joka varmasti jää makuuhuoneen kynnyksen ylittäessään taka-alalle paljastaen kiihkeän, estottoman ja määrätietoisen persoonan sen julkisen kulissin takana. Fantasian kosketus on lämmin, tutkiskelevainen ja nautiskeleva kun se hiipii paidan alle. Fantasian keho värähtelee tahdikkaasti - kaksi toistaan seuraavaa pientä värähdystä, jotka parhaiten tuntee alaselällä makaavan kämmenen tunnolla - istutettuaan minut tuolille ja painauduttuaan alusvaatteisillaan farkkujani vasten hennosti lantiotaan edestakaisin keinuttaen. Hänen ihonsa tuoksuu huumaavammalta kuin jasmiinitee ja tuottaa kielelle samanlaisen himon saada lisää kuin kapsaisiini.

4 kommenttia:

Annakoo kirjoitti...

kannatti odottaa!
harlekiini-TaKa is definitely back in business!

Itsepetostyttö kirjoitti...

:D
Juu, pakosta tuli taas mieleen jokaisen naisen pehmopornounelma(mies).. Kuka on takaisin, kuka? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Anteeks nyt kun mä en oo käynyt täällä vähään aikaan, mutta onks nyt niinku seksinovellit se juttu täällä?

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Niin, toisinaan elämäni on kuin huonosta saippuasarjasta. Kunhan koetan tehdä työpäivistä hieman mielekkäämpiä ja tähän mennessä tavoitteessa on onnistuttu varsin hyvin.