maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Vaihtoehtoja

Heippa ydinvoimavastustajat ja Greenpeacelaiset. Kun puhutaan kymmeniä tai satojatuhansia vuosia kestävistä ratkaisuista, pyytäisin ystävällisesti ottamaan huomioon myös viimeisimpien parin vuosikymmenen aikana kehitetyn teknologian tarjoamat mahdollisuudet. Kun ennen niitä paria jääkautta, jotka kyntävät Olkiluodon litosfäärin lastesi jätskiannoksiin, saatetaan vielä kehittää jotain ihan oikeasti merkittävääkin teknologiaa sähköntuotannon saralla.

Kuten esimerkiksi traveling wave reactor (pääasiallisena kehittäjänä Intellectual Ventures/TerraPower), jonka toimintaperiaateen kehitys on kiihtynyt huomattavasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja nykyisellään ollaan jo kyetty simuloimalla todistamaan reaktorin toimivuus. Kyseisen teknologian hyötyjä kun olisivat esimerkiksi nykyisen ydinjätteen käyttäminen polttoaineena, uraanin rikastuttamisen tarpeettomuus (poistaisi kytköstä aseteknologiaan, vaikka prosessin aloittamiseen vähän U-235:ta tarvitaankin) ja vähäinen ylläpitotarve (ja sitä myötä parempi turvallisuus).

ITERin myötä fuusioreaktori on askelta lähempänä todellisuutta. Vaikka se ei jäteongelmaa poistaisikaan TWR:n tavoin, vähentäisi se teknologiana tuotetun jätteen määrää murto-osaan nykyisestä fissioteknologiasta.

Ydinjätteen transmutaatio on vielä aivan liian kallista tarjotakseen käytännöllisiä ja kaupallisesti järkeviä ratkaisuja, mutta en todellakaan osaa sanoa mikä tilanne on 100 vuoden kuluttua.

Mutta jos noista ei ole koskaan kuullutkaan, niin onhan se ihan ymmärrettävää että ydinjäte kauhistuttaa.

Ja en siis todellakaan sano, että nämä olisivat ainoita oikeita ratkaisuja tai varmoja nakkeja, mutta toivoisin, että vaihtoehtoisia jätteenkäsittelymenetelmiäkin edes sivuttaisiin noissa keskusteluissa. Että edes koitettaisiin parantaa sairautta eikä vain oiretta.

Ei kommentteja: