Coincidentially - joo, pitäisi päästä puhumaan enemmän suomea - näin koko viime yön varsin miellyttäviä söpöilyunia tuosta halaamastani ihmisestä. Sellainen todella mukava ensitreffitunnelma. Käytiin teatterissa, istuttiin vierekkäin, käsikkäin... Tiedättehän, sellaisia mukavia unia joiden jäljiltä herää naama - mikä on norsun vitun vastakohta? - no mutta kuitenkin silleen tosi iloisena.
Luonnollisesti tämäkin tapaus seurustelee, on tehnyt asian selväksi puhumalla varsin usein poikaystävästään ja tästä syystä olenkin neitiä kohdellut ihan vaan kaverina. Mutta kuten sanottu, itse en ainakaan sellaiseen nopeaan "see you in three weeks" -halaukseen liitä mitään sivumerkityksiä. Ongelmat varmaankin alkoivat taas siitä kun naiset päättivät, että on hyvä alkaa analysoimaan että mitä se mies sanoi tai teki. Vinkki: ne miehet yleensä tarkoittavat juuri sitä mitä sanoivat. Simple as that.
Mutta pitää ihan oikeasti tutustua tarkemmin eri kansallisuuksien halaukseen liittämiin sivumerkityksiin. Itselle se tulee aika luonnollisesti ja ilman sivumerkityksiä. Tahtoo vain sanoa, että olet mukava ihminen ja toivottavasti poissaollessasi kaikki menee hyvin. Ja että nähdään kolmen viikon kuluttua.
perjantaina, huhtikuuta 10, 2009
torstaina, huhtikuuta 09, 2009
Piä tunkkis
Jokseenkin Fantasia alkaa olla jo läpi koluttu. Mukavaa ajanvietettä, mutta koska alusta asti on ollut selvää ettei tästä mitään pysyvää kuitenkaan tule niin en ole myöskään asiaan jaksanut panostaa juurikaan. Neidillä on tapana kuitenkin järjestää draamaa sieltäkin, missä sitä ei oikeasti ole ja en nyt jaksa tuollaisia asioita käsitellä toisena miehenä. Sitoutumalla saisi oikeuden oikutella.
Vaikka ymmärrän toki, että jos halaan yhteistä työtoveriamme kun hän on jäämässä useammaksi viikoksi lomalle niin asiasta voidaan kehittää suurempikin ongelma. Vastasin tekstiviestiinsä kohtalaisen lakonisesti että eipä kotimaassani asiaa olisi pidetty minään ja asian kulttuurierojen piikkiin laitettuani toivottelin hyvät pääsiäiset.
Enpä jäisi kaipaamaan, mutta erään naispuolisen ystäväni mielestä tuo oli sitten taas juuri sellainen viesti, joka saa naiset palaamaan. Vaikka tarkoitus olikin ehkä hienovaraisesti vain viestittää, ettei jaksa tuollainen kiinnostella. Vi ska se.

Vastaus
Kommenteissa kyseltiin, että miksi oikeastaan tätä blogia kirjoitankaan enkä esimerkiksi vain omaa päiväkirjaa.
Alunperinhän tämä olikin ihan vain omaksi päiväkirjaksi tarkoitettu että voi sitten kuukausien tai vuosien päästä tarkastella että mitäs sitä onkaan toilaillut ja ajatellut menneisyydessä. Pelkkää pöytälaatikossa makaavaa kirjaa olen aivan liian laiska kirjoittamaan. Vähän sama kuin ruuanlaitossa: mukavaa tekemistä mutta ei sitä pelkästään omaksi iloksi oikein jaksa panostaa.
Yksi syy on varmasti se, että pidän jossain määrin kirjallisesta ilmaisusta ja toisinaan pyrinkin rikastuttamaan omaa kielenkäyttöäni ihan vaan huvikseni kirjoittelemalla mitä eriskummallisimpia uudissanoja tekstieni sekaan. Siinä mielessä tämä on itselle myös jonkinlainen leikkikenttä. Paikka jossa voi rauhassa temmeltää sanoinensa.
Toisinaan on ihan mukava saada muita näkökulmia aiheisiin, mutta silloin useimmiten kysyn niitä suoraan. Blogimaailmaan kuuluu tietty yhteisöllisyys ja kommenttien saaminen omista mietteistä on mukavaa ja muidenkin blogien kommentointi on varsin mielekästä puuhaa. Tämä aspekti tuo tietenkin miellyttävän lisän siihen salaiseen ja lukolliseen päiväkirjaan verrattuna. Ja olenhan blogin kautta saanut uusia tuttuja ja jopa pari ihmistä joita uskaltaisin jopa ystäväksi luonnehtia.
Kommenttilaatikossa on mukava keskustella kun keskustelu on tasokasta. Onnekseni suurin osa viesteistä pitäytyy asioissa ja suoranaisesti haukkuvat ja pilkkaavat henkilöt ovat pienessä vähemmistössä. Toisinaan saatan sortua hieman provokatiiviseen tyyliin teksteissäni, mutta en luonnossakaan ole välttämättä kovin sovinnainen ja seison kyllä sanojeni ja mielipiteideni takana, mutta mielummin perustelen ne rationaalisesti ja olen myös kykeneväinen niitä muuttamaan jos vastapuolen argumentointi on riittävän pätevää. Ei sillä, etteikö älykkään keskusteluseuran etsiminen Internetistä olisi lähtökohtaisesti melko typerää, mutta suomalainen mies on tunnetusti itsepäinen.
Minkäänlaista huomiota tai erityiskohtelua en halua, joten en osaa allekirjoittaa väitettä että blogaajat lähtökohtaisesti janoaisivat julkisuutta tai julkkisstatusta (Asia voi olla tosin totta nuorten tyttöjen muotiblogien kohdalla). Ei kai sitä kukaan julkkis-wannabe anonyymisti kirjoittelisi.
Blogin kirjoittamisessa mukavinta on:
- lokikirja oman elämän tapahtumista
- blogin luomat sosiaaliset yhteydet ja verkostot
- mielekkäät keskustelut
- siitä saatavat rahalliset tai materiaaliset palkkiot (eivät tosin niinkään koske tätä blogiani)
- sitä kautta välillisesti tai välittömästi saatu naisseura (josta ei pääsääntöisesti ole mainittu mitään täällä - ymmärrettävistä syistä)
Ikäviä puolia blogaamisessa:
- Ihmiset tekevät mitä eriskummallisimpia johtopäätöksiä omasta persoonastani ja katsovat oikeudekseen kommentoida minun henkilökohtaisia asioita vaikka he oikeasti kommentoivat vain omassa päässään olevaa kuvaa minusta. Se ei todellakaan ole mikään hyvä pohja ruveta kommentoimaan toista.

keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009
Brand Whore
Maassa maan tavalla, sanovat. Ottaen huomioon että Riian väestöstä nelisenkymmentä prosenttia on venäläisiä niin täällä moni asia on melkein kuin venäjällä (sanan pahassa sekä hyvässä mielessä). Yksi näkyvimmistä kulttuurisista erityispiirteistä on tämä paikallisten pukeutumiskulttuuri. Tai en nyt tiedä miten perinteinen latvialainen pukeutuu, mutta maan pääkaupungissa on ainakin huomattavan selkeä normisto - ainakin omalla työpaikalla. Tietysti on olemassa ihmisiä jotka haluavat selkeästi erottua massasta pukeutumisellaan, mutta enemmänkin liitän sellaiset henkilöt joihinkin nuorisokulttuureihin ja konservatiivinen laiskimus pääkopassani ei suo liian massasta poikkeavaa olemusta kuin korkeintaan markkinointiosastolle. Mutta lähinnä omaan pukeutumiseen nämä piirit ovat vaikuttaneet siten, että kaapista löytyy nyt esimerkiksi sellaisia brändejä kuin Dolce & Gabbana (no D&G jos tarkkoja ollaan), Sand, Hugo Boss, Love Moschino (talk about stereotypical Russian!) ja Calvin Klein.
Suomessa kun piti olla kansallismielisesti hillitty niin lähinnä alusvaatteista löytyi edes jotain vähänkään merkikkäämpää. Täällä nyt kun talous on romahtamassa niin joka nurkasta pusketaan roimalla alennuksella muotivaatetta ja brändiä. Ja löytyy niistä ihme kyllä jotain omaakin silmää miellyttävää, joten sulaudutaan sitten joukkoon. Jos en Intiassa kulturaalisena adaptiona syönyt lihaa niin miksei sitten voisi Latviassa pukeutua paikalliseen tapaan.
Saas nähdä mitä kaverit sanovat kun tulen takaisin. :D

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009
Duunivitutus
Muiden pätemättömyydestä johtuvat viivytykset projekteissa ovat sitten vaan niin perhanan ärsyttäviä. Saatana.
Mutta huomenna on uusi päivä... Joskohan asiat olisivat paremmin ja edessä ei olisikaan sellaista parin kuukauden viivästystä project managerin sähläyksestä johtuen... Voisikohan olla...

maanantaina, huhtikuuta 06, 2009
Avautuminen
Kommenttien kirjoittajilla lienee omat tarkoitusperänsä. Jos anonyymejä paskanheittäjiä kohtelisi kuin sivistysvaltiot ennen vanhaan terroristeja niin heidän teoistaan ja mielipiteistään ei pitäisi piitata laisinkaan ja jättää ne vain omaan arvottomuuteensa. Vaikka mieluisampihan etenkin itselle olisi nykyinen malli, jossa ne voisi vangita anonyymisti jonnekin kaukaiseen vankilaan ja sitten hakata tajuttomaksi suolaliemessä uitetulla siannahkavyöllä.
Mutta jos nyt edes koettaisi ymmärtää että mitä he tahtovat ja listata mahdollisia tarkoitusperiä...
a) anonyymi haluaa pahoittaa kirjoittajan mielen
Tämä nyt lienee itsestäänselvää. En tosin ihmettelisi yhtään vaikka ne ihmisyyden lietelanta-altaat kuvittelisivatkin mielestänsä antavansa rakentavaa palautetta joka vain tulkitaan väärin vastaanottajan päässä.
b) anonyymi haluaa kirjoittajan muuttavan käyttäytymistään
Jos kommentille hakee jotain syvempää merkitystä niin varmaankin taustalla on tahto muokata kirjoittajan käytöstä omasta mielestä parempaan tai tarkemmin ottaen moraalisempaan suuntaan. Koska moralisoidessaan se laamanaamainen geenipankin roskalaina kuitenkin asettaa itsensä auttamatta kommentoitavan yläpuolelle. En kuitenkaan näkisi tätä millään tavalla tehokkaaksi vaikutuskanavaksi ja jos jotain haluaa niin sen voisi sanoa ihan suoraan. Esimerkiksi "Minusta olisi mukavampi lukea vähemmän ihmissuhdeasioistasi ja nähdä enemmän kamerakännykällä otettuja kuvia polvitaipeesta rypistyneistä farkuistasi".
c) anonyymi haluaa lukea asioita jostain muusta asiasta kuin siitä mistä blogissa kirjoitellaan
Veikkaisin että netistä löytyisi ihan valmiiksi lukijalle mieluisampaa sisältöä ja jonkun blogin asiasisällön lopullinen muuttaminen olisi huomattavasti vaikeampaa kuin alkujaan soveliaan blogin löytäminen. Täällä ei kirjoittele kuusitoistavuotias uskontonsa tähden pihtaava neitsyt enkä sellaiseksi muutu vaikka kuinka toistelisitte itsestäänselvyyksiä tai henkilökohtaisia loukkauksia perustuen niihin elämäni osa-alueisiin joista armollisesti olen päätynyt iloksenne kirjoittamaan.
Ja vaikka itsekin olen karvaamman kautta oppinut ettei muiden tappeluihin kannata mennä väliin niin toisinaan silti ihmetyttää lukijoiden välinpitämättömyys. Luulisi, että niiden useamman sadan päivittäisen uniikin kävijän joukosta löytyisi myös ihmisiä, jotka eivät vaan tyytyisi seuraamaan tapahtuvaa laiskasti sivusta vaan osoittaisivat edes niissä räikeimmissä henkilökohtaisissa hyökkäyksissä jonkinlaista selkärankaa ja asettuisivat edes jotenkin puolustelevalle kannalle vaikkei hyökkäyksen kohdetta henkilökohtaisesti tuntisikaan. Tai edes ilmaisisivat sympatiaansa tai erimielisyyttään. Hyvällä ryhmäkurilla kun ennenkin on pidetty luonnevikaiset kilipää-ääliöt ruodussa.
Viikonlopunkin aikana on tapahtunut vaikka mitä niin Fantasian kuin tämän asuinkumppaninkin kanssa mutta taidan jättää avautumisen niille läheisille ihmisille, jotka oikeasti välittävät. Kun ei minua kiinnosta mielestään minua parempien ihmisten mielipiteet elämästäni.

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009
Jep jep
Eilen illalla tätä maaseudun raittia kämpille kävellessä piti jäädä oikein paikoilleen katselemaan kun puolikuun ympärillä oli erittäin selkeä ja komea halo. Ei noita vaan kaupungissa huomaa...
Ja ette sitten kerro kenellekään että kävin katsomassa uusimman Fast and Furious -elokuvan. Hys hys!
Vaikka pääpointtihan oli tietenkin siinä, että piti päästä leffaan juomaan olutta. Että sellainen edistyksellinen sivistysvaltio se Suomi...
Ja aiheeseen löyhästi liittyen mainos intialaisen internet-kahvilan ovessa:

torstaina, huhtikuuta 02, 2009
Varallisuudesta
Täällä ollessa on tullut huomattavasti selvemmäksi kulttuuriset erityispiirteet esimerkiksi varallisuuden näyttämisessä. Suomessahan ei tunnetusti ole mitään pahempaa kuin osoittaa olevansa hyvin toimeentuleva. Esimerkkinä voisi mainita yhden rakennusalalla sekä Suomessa että ulkomailla konsultin hommia pitkään tehneen tuttuni esimerkki elävästä elämästä. Venäjällä, Baltiassa ja jopa Saksassa (kohtuullisen hintavan) konsultin on soveliasta saapua paikalle ainoastaan riittävän edustavassa autossa. BMW:n vuoden-kahden ikäinen vitossarjalainen on sellainen ihan sovelias auto niihin hommiin. Näyttää että on menestyvä ja ulkokuorikin viestii siitä, että hänestä kannattaakin maksaa.
Suomessa sama kaveri joutuu ostamaan itselleen muutaman vuoden vanhan farmari-golfin että voi tehdä samoja hommia. Kun muuten asiakkaat katsoo kieroon ja vain pohtivat että mistäköhän tuollainenkin ylipalkattu bemarilla huristeleva konsultti nyt tännekin tupsahtanut. Liikaa maksavat hänelle jos on varaa tuollaisella autolla ajaa jne. Muualla taas epäillään tyypin pätevyyttä kun ei kerran ole edes varaa kunnolliseen autoon...
Ja ihan samaahan täällä oman blogini kommenteissa näkyy, vaikken mielestäni nyt mitenkään hirveästi kulutuksellani täällä leveile (ja etenkään en vie teidän rahojanne vaikka joskus olen opintotukea nostanutkin). Silti tulee näitä "tilipussillaan vastenmielisesti kerskaileva tyyppi" -kommentteja. On jotenkin suomalaiselle mielenlaadulle ominaista tuollainen kitkeryys. Harmi että kirjoittaa tällä kotimaisella kielellä kun muuten voisi saada ehkä mielipiteitä muidenkin väestöryhmien edustajilta. Mutta oikeastaan mielummin minä matkailen ja tutustun eri kulttuureihin ihan oikeasti ja paikan päällä. Kun se matkailu ihan oikeasti avartaa sitä maailmankuvaa ja osoittaa vääjäämättä, että ne omat käsitykset, mielipiteet ja käyttäytymismallit voivat olla kovinkin erilaisia, jopa vääriä ja loukkaavia riippuen puhtaasti vastaanottajan kulttuurisesta taustasta ja kokemuksesta. Tai sen että kuinka typerää onkaan puhtaasti uskoa siihen, että se oma maailmankatsomus olisi millään tasolla merkityksellinen suurimmalle osalle tämän planeetan muista olennoista.
Kiteytettynä se, mitä yritän tässä sanoa on se, että siinä missä suomalainen on surullinen siitä, mitä hänellä ei ole ovat miljoonat, ellei jopa miljardit muut ihmiset maailmalla onnellisia siitä mitä heillä on.

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009
Hullua menoa
Aika samanlaiselta vaikuttaa hullut päivät täällä kuin kotosuomessakin. Tosin täällä olisi joutunut ihan oikeasti jonottamaan päästäkseen sisälle ruokaosastolle (pari vartijaa säännöstelemässä sisäänkäynnillä) kun illalla duunin jälkeen kävin kääntymässä. Ja edelleen se oli vaikea poistua ostamatta mitään, joten palasin kämpille muutamia t-paitoja ja superpehmeitä häpeäkotihousuja rikkaampana. Voi kuinka olenkaan tällaista lonkeaa oloasua kaivannutkaan!
Ja kulkee se posti näemmä tännekin asti. Joten aloitetaan jo nyt sitten kampanjan tukeminen (olen helposti ostettavissa, huomaatteko, mainostajat?) ja mainitaan, että olen saamassa postipaketissa mm. "patterikäyttöisen Fusion Power Phenom -partahöylän". Kiinnostaa kovasti, että mitä sillä patterikäyttöisyydellä tarkoitetaan? Kiinnittyykö se patteriin jota vasten voi sitten hinkata naamaansa kuin parempikin burma vai lämmitetäänkö se patteria vasten ennen käyttöä? Vai vaaditaanko käyttöön tykistöpatteri? Sehän toisi sopivan maskuliinisen lisän parranajoon...
Paristohan olisi sanana aivan liian yksiselitteinen.

Korruptio <3
Hih, sähköpostiin tuli yhteistyötarjousta Procter & Gamblen viestintätoimiston toimesta. Saas nähdä toimittavatko Gillette-pakettia Latviaan asti...
Kun kerran Micra meni sivu suun, niin jotain lohtua edes. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)