Tästä on ikäänkuin huomaamatta kehkeytynyt sitten kolme päivän juomaputki. Nyt väsyttää.
Tammikuun koulusäätö oli sitten eilen syömässä ja iltaa istumassa ja edelleen on vähän sellainen saas nährä -olo. Periaatteessa ihan potentiaalinen noin niinkuin pidemmälläkin tähtäimellä, mutta jotenkin olen nyt asennoitunut melko vahvasti sinkkuuteen ja haluaisin, että vakava seurustelu alkaisi vasta sitten kun löytää jonkun joka oikeasti veisi jalat alta. Lisäksi tämä kyseinen tapaus vaikuttaa siltä, että hän saattaisi hyvinkin nopeasti kiintyä turhankin voimakkaasti minuun ja täten satuttaa itseään jos annan jutun mennä yhtään tämän pidemmälle.
En sinänsä ole mitenkään sitoutumiskammoinen, mutta tuntuu, että hän hakee minusta jotain, jota en ole juuri nyt valmis antamaan. Järki sanoo, että tästä todennäköisesti seuraisi hänelle enemmän tuskaa kuin iloa enkä haluaisi satuttaa ketään. Ei ole ihmissuhteet koskaan helppoja. Taidanpa mennä nukkumaan kun viime yön unisaldo jäi melko vähäiseksi. Kun siis saatoin naisen bussille ja lähdin kavereiden kanssa vielä baariin. Ihan kohtalaisen mukava uneton yö tämäkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
oih, kuinka kerrassaan kilttiä... mutta sitä en ymmärrä, kuinka joku voi olla samanaikaisesti potentiaalinen pitkällä tähtäimellä ja sellainen, joka ei vie jalkoja alta.
taidan olla säälittävä romantikko.
Potentiaalisella ja "periaatteessa ihan potentiaalisella" on lievä vivahde-ero. :)
Ihan potentiaalinen siksi, ettei hänestä vielä ole löytynyt mitään sellaista piirrettä, jonka katsoisin olevan este seurustelulle, mutta jos asiaa joutuu tuolla tavalla järjellä analysoimaan niin herää kysymys, että onko tämä nyt sitten kuitenkaan ihan se mitä haluaa.
Jos oppisi toista syvällisemmin tuntemaan niin ehkä mieli muuttuisi, mutta haluaisin olla edes hieman varmempi ennen kuin lähden leikkimään toisen tunteilla.
Vaikeita nuo ihmissuhdeasiat taitaa aina olla. Itse naiivisti uskon siihen, että kun todella ihastuu, ei silloin ajattele mitään potentiaalisuuksia vaan sitä, että toiseen ihmiseen haluaa todella tutustua, viettää aikaa hänen kanssaan. Ja silloin ei tosiaan yleensä tarvitse järkeillä että "miltä minusta tuntuu nyt", vaan sen kyllä silloin tietää.
Mutta näin vannoutuneena yksineläjänä en kyllä todellakaan taida olla mikään luotettavin neuvonantaja ihmissuhdeasioissa... :-D
Sama ajatuskuvio meillä molemmilla on silti taustalla. Kaksi aiempaa pidempää suhdetta ovat alkaneet juurikin ilman mitään sen kummempia pohdintoja, että onko tämä nyt järkevää ja fiksua, joten tällainen tuntuu hieman vajaalta.
Ei sillä, etteikö molemmat suhteet olisi eroon päättyneet, mutta jotenkin olen itsepintaisesti sitä mieltä, että kyllä sen pitäisi jo alkuvaiheessa tuntua vähän enemmältä kuin "vois olla ihan kiva joo...".
Pitänee jutella asianosaisen kanssa aiheesta. :)
Lähetä kommentti