En pidä laisinkaan näistä lyhyistä hetkistä, jolloin pessimisti minussa ottaa vallan ja minusta tuntuu, että tästä suhdeviritelmästä ei voi ikinä tulla mitään. Mitään ei varsinaisesti ole tapahtunut, luultavimmin vaan ylianalysoin viestejään ja kun siihen sitten lisätään tietynlainen epävarmuus omista päätöksistä ja toisen tulevaisuudensuunnitelmista, hieman omaa mustasukkaisuutta (jota en ole aiemmissa suhteissa oikeastaan tuntenutkaan) ja ympärillä olevat hiljaiset seinät, kaikuu pienikin tunteenpahanen alati voimistuen pienessä, paljaassa huoneessa. Oikeastaan kaipaisin sellaista läheistä ystävää, joka asuisi ihan lähellä ja jonka luo voisi puolin ja toisin mennä silloin kun ei vaan jaksa omia ajatuksiaan.
Koska nyt tahtoisin vaan sammuttaa aivot ja unohtaa kaiken hetkeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Voi. Mä niin tiedän. Not nice.
Lähetä kommentti