torstaina, joulukuuta 25, 2008

Hiljalleen

Nyt heräsin ilman herätyskelloa vasta seitsemältä! Kyllä tästä vielä länsimainen unirytmi saadaan.

Joulu on mennyt perinteisissä merkeissä (olin kipeänä viimekin vuonna) ja edelleen joulun kohokohta on perinteeksi muodostunut joulusauna erään vanhan ystävän kanssa. Kun kerran vuodessa ollaan edes samassa kaupungissa ja vapaalla.

Hyvä puoli puolikuntoisena olemisessa jouluaattona on se, että ruokailua tulee harrastettua yllättävänkin maltillisesti. Hieman lämminsavulohta ja joululimppua, pieni nokare pääruokia ja nopea vetäytyminen takaisin vuoteeseen. Ei kuulosta mitenkään ylitsepursuavaiselta mässäilyltä ja eipä sitä mieli tekisikään. Ja nyt kun vanhemmat ovat vastanneet viinihankinnoista niin ei joudu harmittelemaan myöskään sitä, että menee Barolot ja samppanjat hukkaan. Kaikki kunnioitus heidän viinimakuaan kohtaan, mutta tässä suhteessa ainakin pojasta on polvi parantunut, jos ei muuten niin laatutietoisuusmielessä.

Vaikka tuon joskus tuomani Amaronen voisi kyllä kohta avata iltaa varten... Kun olo jo sen verran hyvältä tuntuu kuitenkin... ;)

2 kommenttia:

karkumatka kirjoitti...

Baroloa joulupöytään? Eikös se oo "vähän" turhan tuhtia? Tai sitten teillä ei olekaan pöydässä sitä perinteistä suomalaista sekametelisoppaa... Meillä juotiin pinot'ta ja 'tramineria, jotka osoittautuivat mainioiksi valinnoiksi.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Makuasioista ei voi muuta kuin kiistellä. :) Mutta kinkun virkaa on jo useampana vuonna toimittanut lammaspaisti ja tarjoilu ei ole muutenkaan sieltä perinteisimmästä päästä. Äiti nyt laatikoita tekee vanhasta tottumuksesta ja valmistetun rosollin määrä on vähentynyt vuosi vuodelta...

Mukavana jälkiruokaviininä voisi muuten suositella Brown Brothersin Late harvested Orange Muscat & Floraa. Jälkimmäinen on itselleni verrattain tuntematon semillon/gewu -hybridi ja hintaisekseen viini on vallan mainiota. Ja mikä parasta, valmista nautittavaksi jo varsin nuorena.