perjantaina, joulukuuta 26, 2008

Jet set

Olen lentänyt tänä vuonna 27 lentomatkaa (nyt voinee turvallisesti jo tehdä yhteenvedon vuoden aikana tehdyistä asioista). Tuntuu varsin korkealta luvulta näin jälkikäteen ajateltuna, vaikka eihän se loppujen lopuksi ole kuin yksi lento kahden viikon välein jos keskiarvoja ruvetaan laskemaan. Yhteensä reilu neljäsosa vuodesta tuli luuhattua Suomen rajojen ulkopuolella ja kotimaassakin kertyi kaksi ja puoli viikkoa lomailuksi katsottavaa toimintaa joko automatkailun tai lapissa laskettelun merkeissä (plus vielä ne pari hassua päivää kesälomasta, jotka tuli vietettyä paikoillaan tekemättä mitään. Lisäksi tuli tuettua parilla lennolla ja parilla käyttämättä jääneellä peruutuskelvottomalla matkalipulla tämän jo yli vuoden jatkuneen romanssini matkustelua.

Kieltämättä HeVasta on kadonnut se mystiikka ja viehätys, joka lentokenttään aikanaan liittyi. Schiphol on ehkä jäänyt mukavimpana kenttänä mieleen, Mumbai taas pitää selkeästi kärkeä siellä toisessa päässä, vaikka ihan siedettävä sekin oli etenkin kansainvälisellä puolella. Vieraissa paikoissa kun on vielä jotain uutuudenviehätystä ja niihin liittyy yleensä joko perille saapumisen tai kotiinlähdön fiiliksiä niin keskimäärin voin sanoa jossain määrin pitäväni lentokentistä.

Ja ensi vuosi alkaakin sitten mukavasti lentomatkailun merkeissä muutolla Latviaan 3.1.

4 kommenttia:

karkumatka kirjoitti...

Heathrow, Schiphol, JFK, CDG, Stansted, Fraport, Osaka, Gardemoen, TMP, WA Mozart, Stockholm, Sydney, CPH, LAX, HHN, Luga, Keflavík, Tegel, Honolulu, Málaga, Suvarnabhumi, VIE, VNO...

Muistaakseni/Tietääkseni vain Helsinki-Vantalla on mitään W&V:iin verrattavaa. MOT

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Juu, tuo on ihan maailmanmittakaavassa uniikki ravintolapalvelu. Loftissa myös ihan mukavasti toisinaan ollut kohtalaisia viinejä tarjolla kun sinne pari Enomaticia hankkivat, mutta tuoreita vuosikertoja enimmäkseen. Pitäisi varmaan käydä käyttämässä oma kortti tyhjiin tuolla jossain vaiheessa nyt kun asian taas muisti...

Anonyymi kirjoitti...

Nyt voisit sitten ihan huviksesi laskea sun hiilijalanjäljen hesarin sivuilta..

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Eih, mä en oo vielä päässyt yli siitä että mun puhelimessa on ftalaatteja. Ihan liikaa tollaset asiat mulle. Sit kun oon sinut sen kanssa niin voin ruveta harkitsemaan.