Kipeetä

"The symptoms of this new H1N1 flu virus in people include fever, cough, sore throat, runny or stuffy nose, body aches, headache, chills and fatigue."

Kaiken logiikan mukaanhan minulla olisi siis tuo. :) Olisi varmaankin jännää olla astetta paranoidimpi. Osaisin ehkä tehdä foliohatunkin.

Olen varmaan ennenkin manannut sitä, että olen niin pirun tunnollinen sairastaja. Muksunakaan en koskaan sairastanut kouluaikana, mutta annas olla kun oli vähänkään pidempi loma, niin jonkin rokon, tulehduksen tai horkan itselleni hommasin. Sama on jatkunut sittemmin työelämässäkin. Kaipa kyseessä lienee sellainen alitajuinen vastuuntuntoisuus ja lomaa seuraava "nyt voin sairastaa haittaamatta muiden elämää" -asenne. Pitänee laittaa reklamaatiokirje tekijöille. Ihan tyhmästi suunniteltu.

Published author

Hiih, tuolla!

Mutta tuo asia jääköön tuonne, ei täällä harrasteta yhteiskuntavaikuttamista tai mitään muutakaan yleishyödyllistä. Täällä on nimittäin lopunajan merkit ilmassa - ja tällä itsekeskeisesti viittaan Latvian talouden sijasta omaan täälläolooni. Viimeinen viikko duunipakerrusta ja ensi keskiviikkona alan koomailemaan Alankomaissa. Kesäkuun puolessavälissä Suomeen ja varmaankin heinäkuun lopulla Kaakkois-Aasiaan. Rankkaa tämä prekariaattipätkätyöttömän elämä.

Olo on ollut alkuviikosta varsin haikea, mutta nyt jo riemu valtaa alaa ja viikonloppuna olisi tarkoitus juhlia maltillisesti läksiäisiä. Että ehtii keskiviikoksi selvitä.

Mutta ei tässä sen kummempia. Otan pakkaamisoluen. Kun pakkaamista on hyvä ruveta suunnittelemaan hyvissä ajoin. Ja puoliksi juotu on hyvin tehty. Eiku.

Palvelua

Olen vakaasti sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi työskennellä vähintään vuosi elämästään asiakaspalvelutehtävissä. Lähinnä nimittäin ärsyttää se, että nykymallissa asiakkaat palkitaan siitä, kuinka vittumaisia ja äänekkäitä he ovat. Parhaassa tapauksessahan asiakas esittäisi reklamaationsa asiallisesti ja asiakaspalvelija sitten hoitaisi asian kuntoon. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Valitettavan usein tämä toimintamalli ei vaan toimi, sillä yritykset pääsääntöisesti pitävät narua mahdollisimman tiukalla ja välttävät ylimääräisiä kustannuksia, joita esimerkiksi tuotteen vaihtamisesta, korjaamisesta tai palvelun korvaamisesta aiheutuu. Kiltti ja asiallinen asiakas saattaa tämän hyväksyä ja hieman mieltään pahoittaneena lähteä kotiin tyytymättömänä.

Vittumainen asiakas vaatii pomoa paikalle ja vaatii sekä kinuaa kinuamastaan päästyään parempaa palvelua, penää (olemattomia) oikeuksiaan ja haukkuu myyjät siinä oman henkilökohtaisen reklamaatiotaistelun tuoksinnassa. Ja saa haluamansa. Miksi siis asia on näin? Kaiken lisäksi kaikille jää paha mieli tapahtuneesta. Myyjiä vituttaa paskamaiset asiakkaat ja se asiakas ei tykkää yrityksestä koska siellä joutuu penäämään omia oikeuksiaan.

Eikö täydellisessä maailmassa asiakaspalvelijat antaisikin kivoille ja hyville asiakkaille parasta palvelua? Asiakaspalvelijat kuitenkin tykkäävät kivoista asiakkaista. Miksi siis vain vittumaiset palkitaan?

Kokonaisvaltainen palvelukulttuurin muutos kaipaisi sitä, että jokainen asiakas tietäisi miten asiat parhaiten luonnistuisivat (kun tietäisivät millainen ero on palvella hyvää tai vittumaista asiakasta) ja asiakaspalvelijat voisivat tämän myötä siirtyä palvelemaan hyvin niitä miellyttäviä asiakkaita ja vittumaiset asiakkaat saisivat jäädä yksin itkeskelemään surkeaa kohtaloaan ja miettimään sitä, että olisikohan hunajalla sittenkin pyydystänyt enemmän kärpäsiä kuin väkiviinaetikalla.

Hyvä pointti

Seth Godin tuo esiin varsin yksinkertaisen huomion luksustuotteen ja premium-tuotteen eroista. Siis sen, että luksustuote on kallis vain sen takia, että tuotteen brändi, harvinaisuus tai tarina tekee siitä kalliin. Ei niinkään siksi, että tuote olisi jotenkin ominaisuuksiltaan ylivertainen massa- tai premiumtuotteeseen nähden. Premium-tuote taas tarjoaa jonkinlaista vastinetta rahalle maksaessaan enemmän kuin bulkkituote.

Itse kuluttajana suosin monessakin tilanteessa premium-tuotteita, mutta varsinaisia luksustuotteita en ole mitenkään erityisesti koskaan himoinnut tahi haalinut. Silti täällä bloginkin kommenteissa on vähän väliä esiintynyt kommentteja, joissa yleensä anonyymit tai muuten vaan nokkelan nimimerkin keksineet satunnaiset vaahtosuut tuhahtelevat kulutukseni kolossaalisita mittasuhteista. (Itse en esimerkiksi sanoista "puoliakustinen telineessä makoileva Fender" osaisi löytää vivahdetta, jossa kuvatessani kitaraa telineessä makoilevaksi haluaisin viestittää jotain asian hienoudesta).

Äh. Kunhan humalaspäissäni halusin avautua. Mutta eipä jaksa hioa kieliasua julkaisukuntoon, joten menköön tällaisenaan.

Not my day

Otsikko saattaa olla hieman harhaanjohtava, sillä onhan tänään ollut vaikka kuinka onnistunut ja mukava päivä. Mitä nyt onnistuin rikkomaan iPhoneni ja saamaan linnunpaskaa hupparilleni(*), mutta ne nyt ovat sivuseikkoja. Ja sitäpaitsi venäläisen perinteen mukaan pommituksen kohteeksi osuminen tarkoittaa kuulemma sitä, että kohdalle on lähitulevaisuudessa sattuva suuri summa rahaa. (Ja en nyt usko että tässä on kyseessä se saksalainen, jonka kanssa löin perjantaina baarissa kymmenestä latista vetoa, että suomi jää euroviisuissa viimeiseksi).

Pikaloma Pärnussa oli odotusten mukainen, vaikka ensimmäisessä huoneessamme asuikin jo valmiiksi joku ja seuraavassa ei sotkujen seurauksena luonnollisestikaan ollut tilattua skumppa+hedelmävatihässäkkää odottamassa. Mutta kuten kaikissa entisissä neuvostovaltioissa, vaikka mikään ei toimisikaan niin kaikki aina järjestyy.

Kaupunki itsessään oli myös odotusten mukainen:
"Pirjo! Ei näillä ole sitä mustikkalikööriä!"
"No otetaan sitten kolme tuollaista vadelmaa! Hihihihihi!"

"Kato Irma! Tuolla on joku riippuliitäjä!"
"Hihihihi! Niinpä onkin! Toivottavasti se ei nyt meidän päälle laskeudu!"

"Se Sakun orikinaali oli tuolla toisessa paikassa kaks kruunua halvempaa ja sinne Matka-Moilasen bussiin mahtuu kuulemma vaikka lavallinen! Että eiköhän oteta pari koria sieltä! Saadaanhan sitten kunnon juhannusjuomat!"

Mutta asiaan. Tai ei mulla oikeastaan mitään asiaa ollut. Kunhan jaarittelen.

(*) TK the fashion blogger -teemakuukausi jatkuu kauhuksenne


Huppari: Calvin Klein Jeans
T-paita: Frank Q
Farkut: Hugo Boss

Pitkästä aikaa

Jossain vaiheessa anonyymien kommentteihin aiheesta kyllästyneenä jokseenkin lopetin noista naisasioistani kirjoittelemisen. Mutta mihinkäs sitä tiikeri juovistaan pääsisi. Eikä minulla tunnu mitään muuta sisältöä elämässäni olevankaan, joten kokeillaan nyt kepillä jäätä.

Viikonloppu vierähtää "ulkomailla" eli Virossa kylpylässä Fantasian kanssa, joten olen vähemmästäkin jo kohtuullisen innostunut. Kuitenkin yksityisyys on ollut ylellisyys, josta olemme valitettavan harvoin päässeet nauttimaan. Ja muutenkaan en ole mitenkään ylpeäksi itseäni tuntenut kun samassa pöydässä istuu kaksi naista, joiden kanssa on ollut jotain pientä säätöä.

On kyllä kummallista, miten tuo ulkomaiden rajakin on niin suhteellinen. En osaa suhtautua muihin pohjoismaihin tai suurimpaan osaan baltian maista enää juurikaan ulkomaina. Iso-Britannia, Saksa, Espanja... Nekin tuntuvat enemmänkin vain liittovaltion toisilta maakunnilta. Kreikassa on ollut vain lomamatkoilla ja siellä ei asu kavereita, niin se nyt menee jo ulkomaakiintiöön. Kuten myös Aasian ja Afrikan maat. Ja tässä yhteydessä kun Riiasta ottaa bussin Pärnuun niin ulkomaanmatkailusta ei vaan yksinkertaisesti osaa puhua luonnikkaasti. Aivan liian lähellä. Ja etenkin kun Viro on niin monta kertaa suomalaistuneempi kuin esimerkiksi Latvia niin fiilis kotimaanmatkailusta vain vahvistuu.

Alankomaiden matkasuunnitelmat alkavat olla maantieteellisellä suurpiirteisyydellä selvillä, mutta tarkemmat tekemiset on vielä päättämättä. Onko vinkkejä ensikertalaiselle Amsterdamiin?

Tulkinta-apua

Hei rakkaat lukijat. Mitä mielestänne tarkoittaa kun Puolalainen lähetti eilen illalla viestin, joka oli sisällöltään suurin piirtein seraavanlainen:

"...Anyway I had an exam today and there was a friend from my year sitting next to me and somehow the compilation of his cologne and shampoo etc to me smelled just like you. At least as how I remember it. It was kind of a funny feeling you know?"

Edellinen tekstiviesti häneltä on tullut tammikuussa. Välillä olemme käyneet pieniä tekstikeskusteluja Skypessä, yleensä hänen aloitteestaan.

Suksee

Eilinen menikin sitten alkuperäisten suunnitelmien mukaan, eli kämpillä oli reilusti naisseuraa töistä ja kotoa. Ilta sujui ilman draamaa, hyvän musiikin ja seuran merkeissä. Tanssiravintolakaan ei ollut täysin kammottava kokemus joten kaikkiaan onnistunut kokohelahoito. Mitä nyt hieman darrainen olo tänään, mutta niin kai sen pitääkin.

Ja lennot damiin on nyt varattu. Maltilliset puolitoista viikkoa. Kesäkuun alussa.

Hassua

Kirjoittelin tuon allaolevan joskus varhaisiltapäivästä ja nyt on taas täysin toisenlainen olotila. Kuvastaa ehkä hyvin sitä miten nuo negatiiviset tunteet saattavat saada suhteettoman paljon palstatilaa niiden voimakkuuteen ja pitkäkestoisuuteen nähden. Nimittäin jos tuo jäisi tuohon roikkumaan ensimmäiseksi kirjoitukseksi muutamaksi päiväksi ksi ksi niin siitähän voisi saada hyvinkin kuvan, että olen pitempäänkin masentunut. Vaikka yleensä nuo menee muutamassa tuokiossa ohi. Ja viimeistään nukutun yön jälkeen.

Ensi viikonloppuna on luvassa kivaa. :)

Alavus

Mikäköhän lie nyt tämänkin olotilan taustalla? Siis sen kun mikään ei huvita ja ei vaan jaksaisi. Kyse ei ole ainakaan mistään lätkään liittyvästä sillä leijonien ennalta-arvattavuus toi rahallisen panokseni noin kaksikymmentäkahdeksankertaisena takaisin. Perjantailta peruuntui yksi illanvietto mutta ei sen nyt pitäisi niin kauhean dramaattista olla.

Pitäisi varmaankin jaksaa innostua kohtapuolin alkavasta lomasta ja sen muassaan tuomasta matkustelusta. Mutta ei nappaa. Tai sitten jos ottaisi sen menolipun damiin, asuisi kaverin autotallissa kesän (hah, meni lupaamaan!) ja sieltä sitten paukkisi Kaakkois-Aasiaan... Tai innostua siitä tosiseikasta, että seuraavat 10kk tulevat olemaan pelkkää kesää...

Mieli tekisi lähinnä vaan sulkeutua muiden ulottumattomiin. Ei sillä että kukaan tänne suuntaan juuri olisi kurottelemassakaan.

Vaputtaa

En ole vielä käyttänyt yhtenäkään vappuna sitä riivatun ylioppilaslakkia. Syy ei ole mitenkään periaatteellinen, se on vaan ollut likipitäen aina jollain toisella paikkakunnalla allekirjoittaneen kanssa. Ei sillä, että se mielestäni mitenkään tyylikäs saati käytännöllinen asuste olisi, mutta kun siitä ei perskohtaisesti ole päässyt syntymään perinnettä niin sen tuppaa aina unohtamaan.

Täällä on pitkä viikonloppu kun maanantaina juhlitaan kansakunnan itsepäisyyttä. Se siis tarkoittaa sitä että saan vihdoin vapautettua muutaman gigan kovelevyltäni kun saan katsottua sinne kertyneitä TV-sarjoja ja leffoja pois kuleksimasta. Huomenna voisi testailla tuolla pihalla olevaa savustuspönttöä. Pitää vaan hankkia jostain kirves ja iPhone-yhteensopiva sähköinen lepäntunnistusopas. Katajan sentään tunnistaa siihen kapsahtamattakin.

Fantasia viettää viikonloppua isoäitinsä luona muutaman sadan asukkaan venäläiskylässä. Harmillista ettei voinut änkeä mukaan. Olisihan ollut varmaankin ihan mielenkiintoinen kokemus.

Trendiiiii...

Nyt kun olen yksin Latviassa viettämässä vuoden suurinta sosiaalista juominkia niin voisin vaikka julkaista sen kuvan mikä tuli otettua muotiblogaajavitsinä eräässä illanvietossa jonkin aikaa sitten...


Paita: Frank Q
Farkut: Sand
Vyö (ei kuvassa): J.Lindeberg