tiistaina, toukokuuta 19, 2009

Hyvä pointti

Seth Godin tuo esiin varsin yksinkertaisen huomion luksustuotteen ja premium-tuotteen eroista. Siis sen, että luksustuote on kallis vain sen takia, että tuotteen brändi, harvinaisuus tai tarina tekee siitä kalliin. Ei niinkään siksi, että tuote olisi jotenkin ominaisuuksiltaan ylivertainen massa- tai premiumtuotteeseen nähden. Premium-tuote taas tarjoaa jonkinlaista vastinetta rahalle maksaessaan enemmän kuin bulkkituote.

Itse kuluttajana suosin monessakin tilanteessa premium-tuotteita, mutta varsinaisia luksustuotteita en ole mitenkään erityisesti koskaan himoinnut tahi haalinut. Silti täällä bloginkin kommenteissa on vähän väliä esiintynyt kommentteja, joissa yleensä anonyymit tai muuten vaan nokkelan nimimerkin keksineet satunnaiset vaahtosuut tuhahtelevat kulutukseni kolossaalisita mittasuhteista. (Itse en esimerkiksi sanoista "puoliakustinen telineessä makoileva Fender" osaisi löytää vivahdetta, jossa kuvatessani kitaraa telineessä makoilevaksi haluaisin viestittää jotain asian hienoudesta).

Äh. Kunhan humalaspäissäni halusin avautua. Mutta eipä jaksa hioa kieliasua julkaisukuntoon, joten menköön tällaisenaan.

6 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

En tiiä kiinnostaako sua pätkääkään kommentti, mutta kirjoitan silti. Toivon että et pahoita tästä mieltäsi tahi muutenkaan vaivaa päätäsi. Olen lukenut näitä juttujas kohta puoliin vuoden, ja ehkä oikeastaan tämän kevään aikana olen huomannut joissakin jutuissas ehkä pientä "brassailun" makua. Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että vika tässä tilanteessa on ainoastaan lukijan, ei kirjoittajan.

1) Tämähän on sinun oma blogisi, jonne saat kirjoittaa (perjaatteessa) mitä vain. Ei kenenkään tätä blogia ole pakko lukea, turha siitä silloin on valittaa.

2) Meitä ihmisiä on vaan niin hitsin moneksi. Omasta mielestäni, näin supi-suomalaisena, omaisuudesta ja kaikkeen siihen liittyvästä ei vain oikein puhuta. Toisten mielestä se taas on ihan okei. Ja varsinkin uskon, että ympärillä oleva kulttuurikin siihen vaikuttaa, niin kuin olet joskus aikaisemmin muistaakseni sanonut.

Eli mun mielestä sun ei kannata ottaa nokkiis muiden kommenteista, antaa niitten olla. Jokaisella kuitenkin on oikeus mielipiteisiinsä, eikä sunkaan tarvitse kirjoituksias selitellä. Ymmärrän kyllä toisaalta harmistuksesikin asiasta.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Hyvin kirjoitetut, perustellut ja fiksut kommentit ovat aina tervetulleita. :)

Uskon, että tähän osaltaan vaikuttaa myös ne piirit jossa liikkuu. Ja kun ympärillä sattuu olemaan suureksi osaksi pelkkiä venäläisiä ja (latvialaisia kymmenisen vuotta pelkkää nousukautta eläneitä) niin jotkin ulkoiset seikat myös korostuvat. When in Rome...

Tätä samaa asiaa käsiteltiin blogissa puolisentoista kuukautta aiemmin täällä.

Anonyymi kirjoitti...

joken kanssa olen samoilla linjoilla. oo oma ittes vaan. ja olethan jo blogisi alkuvaiheessa elokuussa 2006 maininnut: "vaikka muuten verhoankin itseni luksukseen ja harrastan monissa asioissa typerää ja turhamaista snobbailua". em. taustaa vasten on mielestäni kenenkään tulla koputtamaan nokkaansa. what you read is what you get. minä aion lukea tätä jatkossakin.

-antoan

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Ach, mutta minullahan ei pitänyt olla itseironiaa! Tuossa wanhassa kirjoituksessa luksuksella viittasin (tähän postaukseen kommentin sitoakseni) siis premium-tuotteisiin enkä niinkään luksustuotteisiin.

Mun rahat, mun päätös, mun elämä. :)

Mutta on mukavaa että lukijakunnasta löytyy myös asioihin fiksusti ja normaalisti suhtautuvia ihmisiä. Teistä on mukava kuulla.

Tiina kirjoitti...

Mullehan on ihan sama siis mitä sä kirjoittelet ja brassailetko vai et, mutta myönnän pyöritelleeni silmiä sille ihan helvetin kalliille sateenvarjolle aikanaan. :D
Vieläkö se muuten palvelee?

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Tiina, tokihan se palvelee. :) Ja jos ei palvelisi niin tuotteella on kuitenkin elinikäinen takuu esimerkiksi tuulenpuuskien varalta. Ja ne hiilikuituvahvisteet ja teräsrungot tuovat ylimääräistä tukevuutta muutenkin, itsenäisestä yhdeksänrankaisesta tukijärjestelmästä puhumattakaan (normirimpulassa kun saattaa olla vaikka vain kuusi tukivartta koko varjolle).

Ja jos sen hävittää tai unohtaa jonnekin, niin seuraavan saa puoleen hintaan. Mielestäni varsin hyvä ominaisuus sekin. :D