perjantaina, toukokuuta 15, 2009

Pitkästä aikaa

Jossain vaiheessa anonyymien kommentteihin aiheesta kyllästyneenä jokseenkin lopetin noista naisasioistani kirjoittelemisen. Mutta mihinkäs sitä tiikeri juovistaan pääsisi. Eikä minulla tunnu mitään muuta sisältöä elämässäni olevankaan, joten kokeillaan nyt kepillä jäätä.

Viikonloppu vierähtää "ulkomailla" eli Virossa kylpylässä Fantasian kanssa, joten olen vähemmästäkin jo kohtuullisen innostunut. Kuitenkin yksityisyys on ollut ylellisyys, josta olemme valitettavan harvoin päässeet nauttimaan. Ja muutenkaan en ole mitenkään ylpeäksi itseäni tuntenut kun samassa pöydässä istuu kaksi naista, joiden kanssa on ollut jotain pientä säätöä.

On kyllä kummallista, miten tuo ulkomaiden rajakin on niin suhteellinen. En osaa suhtautua muihin pohjoismaihin tai suurimpaan osaan baltian maista enää juurikaan ulkomaina. Iso-Britannia, Saksa, Espanja... Nekin tuntuvat enemmänkin vain liittovaltion toisilta maakunnilta. Kreikassa on ollut vain lomamatkoilla ja siellä ei asu kavereita, niin se nyt menee jo ulkomaakiintiöön. Kuten myös Aasian ja Afrikan maat. Ja tässä yhteydessä kun Riiasta ottaa bussin Pärnuun niin ulkomaanmatkailusta ei vaan yksinkertaisesti osaa puhua luonnikkaasti. Aivan liian lähellä. Ja etenkin kun Viro on niin monta kertaa suomalaistuneempi kuin esimerkiksi Latvia niin fiilis kotimaanmatkailusta vain vahvistuu.

Alankomaiden matkasuunnitelmat alkavat olla maantieteellisellä suurpiirteisyydellä selvillä, mutta tarkemmat tekemiset on vielä päättämättä. Onko vinkkejä ensikertalaiselle Amsterdamiin?

3 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

jos menee videokameran kanssa punasten lyhtyjen kadulle ikkunoiden läpi kuvaileen, niin ne naiset sekoo. eipä mulla sen suurempaa opastusta oo, ne myy siellä ihan alottelijoiden pakkauksii ja sillee että nou problemo

Anonymouse kirjoitti...

Ehdottomasti tarkastat punaisten lyhtyjen alueen ihan turistimielessä vaikket piirakkaostoksille menisikään. Samahan tietysti koskee tulppaaneja, tuulimyllyjä, puukenkiä ja coffeeshopeja.

Eikä kukkaa kannata sitten ostaa risteyksen Yussufilta vaan nimenomaan coffeeshopista ;>

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Jokke, hyvin käytännönläheinen vinkki. :D

Mutta täytyypä katsoa josko kaupungista saisi paikallisoppaan avulla viikossa hieman enemmänkin irti kuin nuo edellä mainitut punaiset lyhdyt, coffeeshopit ja puukengät...