keskiviikkona, elokuuta 18, 2010

Sirus

En muista olenko aiemmin hehkuttanut Sirus-nimistä miesten vaateliikettä, mutta tästä kuitenkin tulee. Konsepti on harvinaisen yksinkertainen: myydään tyylikkäitä, monesti hieman army-vivahteisia vaatekappaleita miehille. Paikan omistaja tekee vaatteet itse Suomessa, eli joutsenlippua löytyy ja vaatteet ovat räätälöitävissä juuri kunkin asiakkaan tarpeisiin ilman erillistä lisämaksua. Yleensä pienissä sarjoissa on perusmalli ja siihen lisäksi muutama uniikkikappale erikoisvärjäyksellä tai -kuvioinnilla.

Räätälimestari pyörii itse myymälässä ja osaa suositella erinomaisesti asiakkaan tyylin mukaisia vaatekappaleita ja tarjoutuu auliisti tekemään pieniä muutoksia mitoituksiin ilman erillistä maksua. Eli jos takki on muuten hyvä, mutta sitä voisi kaventaa vyötärön kohdalta, onnistuvat muutokset varsin näppärästi. Lisäksi kun vaatteiden ulkomuoto puhuttelee itseäni kovasti on tuonne vaikea olla kantamatta eurojaan. Tosin palvelu ja tuotteiden uniikkius näkyy tietysti myös hinnoissa, jotka hieman rajoittavat yltiömääräistä asiointia. Mutta jos jotain vaateliikettä pitäisi Helsingissä suositella, olisi tämä se.

Sirus oli pitkään Aikatalossa hieman kätköissä, mutta myymälä löytyy nykyään Kampin keskuksesta (linkin takana mm. kuva myymälästä) ja Siruksen omat sivut avautuvat toukokuun aikana kuten linkin takaa voi todeta.

Ei kommentteja: