Juu, jos toisella on tänään ollut harkkatyön dedis ja illalla muuta menoa niin on kai ihan ymmärrettävää, ettei ole kuullut toisesta päivään-pariin... Mutta ei ihan kuitenkaan vielä tohdi uuttakaan viestiä laittaa. Vaikka sade kuinka hakkaisi pimeydestä ruutuikkunaan ja vaikka kuinka sohvalla olisi tilaa toisellekin ja kaapissa tuikkuja odottamassa tilaisuuttaan.
Äh. Miksi tämän syksyn pitää alkaa jo nyt?
En haluaisi olla näin malttamaton. En haluaisi tunnustaa, että odotan joka ikinen minuutti kilahdusta puhelimessani, joka viestisi uudesta kirjoituksesta facebookissa. En haluaisi, että joka kerran kun näin käy ja viesti ei olekaan häneltä, rinnassa vihlaisee kun päässä käy ajatus jos ei se sittenkään.
Haluaisin istua alas ja jutella. Ehkä istua vastakkain. Sillä tavalla että voisi pitää käsistä kiinni. Haluaisin kuulla hänen ajatuksistaan, harrastuksistaan, suunnitelmistaan. Siten että voisi sopivan tilaisuuden tullen nojata eteenpäin ja koskettaa huulilla. Vetää toista lähemmäksi. Olla kahdestaan, kaikessa rauhassa. Tutustua.
Sillä edelleen: minä todella haluaisin ottaa selvää voisiko tästä tulla jotain. Siinä ei parin tunnin välimatkakaan olisi itselleni esteenä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti