tiistaina, syyskuuta 07, 2010

Fiksu tyttö

Kauan odotettu vastaus saapui. :)

Mitään uutta tai odottamatonta ei varsinaisesti vastaus tuonut, pahoittelut vastaamattomuudesta, selityksen kiireestä (asiallisesti anteeksipyytävin saatesanoin), sairaudesta ja maininnan etäsuhteiden vaikeudesta. (Oli kesällä päättänyt yhden kaukosuhteen eikä halua enää siihen härdelliin mukaan). Sinänsä asiallinen viesti ja esimerkillistä toimintaa hänen puoleltaan, vaikkakin aika myöhään. Kohtelias kiitos, mutta ei kiitos.

Tuli huomattavasti parempi mieli kun tietää, että ollaan edes puheväleissä, vaikkei mitään romanttista suhdetta alkaisi virittelemäänkään.

Vaikka se oikeasti jäi kaivelemaan, että jos syy on oikeasti vain ja ainoastaan tuo välimatka, niin sitten ihan mielelläni pitäisin hänet kuitenkin jollain tavalla mukana elämässäni, olkoonkin sitten vaikka kaverina. Siitä kun ei pääse mihinkään, että meillä synkkaa varsin hyvin ainakin henkisellä tasolla.

Tietysti itse epäilen, että syy ei ole yksinomaan tuossa välimatkassa vaan tähän liittyy jotain muutakin. Annetuilla perusteilla kun ei nyt viitsi vielä välejä katkaista vaan mieluummin tapaa joskus myöhemmin kun duunin tai muun puolesta asuinseuduillaan liikkuu. En halua olla mikään stressin tai ahdistuksen aihe, mutta jos homma on vain välimatkasta kiinni kuten hän sanoi, niin ei pitäisi olla mitään estettä jälleennäkemiselle. Sitten kun ihan oikeasti satun samassa kaupungissa olemaan. :)

En elättele mitään erityisiä toiveita, mutta uskon että tulisimme hyvin toimeen pelkkinä kavereinakin. Noin hyviä tyyppejä kun ei todellakaan tule joka päivä vastaan niin niistä harvoista löydetyistä pitäisi sitten kernaasti kiinni.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä mies

Forget it! Jos vastaus kaipaa selittelyä niin se meinaa että: No thanks. Just NOT that into you.

Move on bro. Narrattavia minkkejä riittää.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Jahas. Taas on sisälukutaito kadoksissa? Tai sitten vaan jätit viimeisen kappaleen lukematta?

Anonyymi kirjoitti...

Ei vikassa kappaleessa ole mitään erikoista.
"En elättele mitään erityisiä toiveita, mutta uskon että tulisimme hyvin toimeen pelkkinä kavereinakin."

Ok - Mee sillä sitten.
Kerro sitten miten se kaveruus etenee :) Veikkaan että et pääse puusta pitkälle. Sen verran kauheeta "perus" selittely on koko vastaus.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, enköhän mä omat fiilikseni kuitenkin tiedä ja niitä vasten tuo ensimmäinen kommentti oli aika turha ja vääriä asioita kommentoiva.

En elättele mitään erityisiä toiveita = minulla ei ole sinänsä enää mitään kiinnostusta häntä kohtaan.

Uskon, että tulisimme hyvin toimeen pelkkinä kavereinakin = jos sattuisimme jossain vaiheessa törmäämään, niin olisi mukava vaihtaa kuulumisia ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia.

Voi tietenkin olla, että anonyymeillä on jo niin täyteen ahdettu sosiaalinen elämä, että sinne ei yksinkertaisesti mahdu yhtään huumorintajuista, samalla tavalla ajattelevaa ja asioihin suhtautuvaa henkilöä kun tilaa on vain narrattaville minkeille.

Itse kuitenkin mielelläni kasvatan myös kaveri/ystäväpiiriäni ja arvostan ihmisissä muutakin kuin mahdollisuutta sukupuoliyhteyteen.

Mutta kukin tyylillään.

Anonyymi kirjoitti...

Moi.
Älä ny suutu.
kommentit oli ihan hyvällä tarkotettu.
Niinku että: paska homma mutta elämä jatkuu.
Ei tehä kärpäsestä härkstä.
Sun blogi on muuten jees.
T:Anonyymi-Nainen

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Toi "paska homma mutta elämä jatkuu" olis ollu huomattavasti parempi kommentti heti alkuun. :)

Ja jos kommentit esittää omalla nimimerkillä tuon anonyymin sijasta (valitsee tuon Nimi/URL-osoite -vaihtoehdon ja kirjailee sinne jotain) niin vastaanotto on lähtökohtaisesti huomattavasti positiivisempi. Anonyymit kun saavat lähtökohtaisesti osakseen yhtä kylmää kyytiä kuin he kollektiivisesti antavat.

Laittaa vaikka jonkin numeron sinne anonyymin perään. Numerot #47, #49 ja #313 ovat jo käytössä (sillä olen toistuvasti vouhottanut tästä samasta aiheesta), mutta muuten voit vielä identifioitua eduksesi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Uskotko oikeasti itse, että suuri ihastuksentynkä ("tällaista tapahtuu kerran kolmessa vuodessa") on siististi ja helposti muokattavissa lokeroon "kaveri", jonka kanssa on kiva vaihtaa kuulumisia?

Jos uskot, niin ei siinä sitten mitään.

On totta, että hyviä tyyppejä ei tule vastaan joka käänteessä. Itse en pystyisi yhtäkkiä ajattelemaan ihmistä, joka on saanut sukat pyörimään jalassa, vain kaverina. Sellainen tilanne on joskus ollutkin ja olisi ollut liian tuskallista saada vain murut.

Sen uskon (ja siitä on kokemustakin), että suhteen siististi hiipuessa sitä on mahdollisuus jatkaa kaverisuhteena. Jos molempien osapuolten tunteet ovat viilenneet suunnilleen tasatahtia ja kumpikin edelleen arvostaa toinen toistaan ja haluaa olla jossakin määrin läsnä toisen elämässä, kaikkien yhteisten kokemustenkin tähden.

Sehän tiedetään, että välimatka on vain hidaste. Tietenkin ilman välimatkaa saattaisi jatkaa jotakin juttua sillä fiiliksellä, että katsellaan nyt mihin tämä ehkä edistyy.

Yhdelle miehelle sanoin joskus (kauniisti), että en usko että tästä voi kehkeytyä mitään sen suurempaa, joten ei sinun kannata minun takiani ajella sitä pariasataa kilometriä suuntaansa. (Se oli siis virallinen selitys; todellisuudessa huomasin hyvin hätäiseen, että tyyppi ei iskenyt sitten pätkääkään kun oli tutustuttu ihan hiukan pidemmälle, en tietenkään halunnut sanoa sitä niin suoraan koska miksi olisin halunnut loukata? Periaatteessa siis asiallinen ja kiva tyyppi mutta ei minulle.)

Minttu

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Älä aliarvioi tuollaisen viikon kommunikaatiokatkoksen merkitystä tällaisissa asioissa. Tappaa kuitenkin fiilikset about yhtä nopeasti kuin Johanna Tukiainen erektion.

Alkuihastus oli voimakkuudeltaan erittäin kova -myönnetään. Toinen tapaaminenkin oli mieluisa, mutta koska sitä seurasi henkiseen avantouintiin verrattavissa oleva hiljainen jakso, muuttui moni asia. Tietyt positiiviset puolet kun eivät koskaan ylitä perustavanlaatuisia ongelmia suhteessa.

Olen huono pitämään yhteyttä, joten sallin sen kavereiltani ja ystäviltäni. Ystävyys säilyy siitä huolimatta. Mutta seurustelusuhteeseen tuollainen ei vaan yksinkertaisesti sovi. Täten neiti hulahti nopeasti sinne friend zonelle, vaikka muuten homma vaikuttikin aluksi potentiaaliselta.

Ja tuo on ihan totta, että välimatka ei ole mikään este jos oikeasti kolahtaa, mutta koska vastaamattomuus kertoo usein enemmän kuin varsinainen vastaus, ehdin tehdä jo omat johtopäätökseni tästä tapauksesta.

Sen perusteella en näe kaveruutta mitenkään ongelmallisena. Sillä molemminpuoleinen romanttinen kiinnostus ei selkeästikään ole sillä tasolla että tätä kannattaisi viritellä tämän pidemmälle.

Muutenkin tuntuu että ihmisillä on jotenkin kieroutunut suhtautuminen ihmissuhteisiin. Ikään kuin romanttisessa kiinnostuksessa ja sen hälvenemisessä olisi jotain yliluonnollista. Jos ei natsaa niin kannattaa ehkä miettiä mitä muuta siinä voisi olla. Ja jos tulee kuitenkin hyvin toimeen, mutta huomataan ettei romanttinen suhde toimi niin mikä hitto siinä muka on niin vaikeaa pitäytyä kaverilinjalla? Asiat helpottuvat kummasti kun niistä puhuu ihan suoraan eikä rupea sepittelemään jotain fiktiota välimatkoista tai muista syistä todellisuuden sijaan.

Mikäli välimatkakommenttikin oli hänen puoleltaan vain "kaunis tapa ilmaista asia" niin se taas kertoo jotain hänestä ihmisenä.

Kyllä, maailmankuvani on verrattain mustavalkoinen ihmissuhdeasioissa ja sen takia minulla ehkä onkin vain yksi henkilö, johon voin oikeasti luottaa aivan kaikissa asioissa. Muut ovat kuitenkin päässeet sisälle vain siihen tiettyyn ulkokuoreen. Jatkuneiden pettymysten myötä kun olen ruvennut rankkaamaan aika rankalla kädellä ihmisiä pois lähipiiristäni. On toki ihmisiä, joita kutsun ystävikseni, mutta sekin on vain tietyllä tasolla.

Pitäisi varmaankin omistaa tuolle ihan oma blogauksensa kun tämä tuntuu venyvän... :)

Anonyymi kirjoitti...

Oletko miettinyt, että miksi olet kohdannut jatkuvasti pettymyksiä ihmisten suhteen?

Olen pettynyt jokuseen mieheen, mutta kovin pahasti kukaan ei ole onnistunut viemään uskoani ihmiseen. Ainakaan pitkäksi aikaa! (Pettymys on tullut siitä kun suhde ei ole edennyt sille tasolle kun olisin toivonut. En siis ole joutunut petetyksi - omat odotukset ovat joskus tehneet tepposet.)

Naisten suhteen taas en ole pahasti pettynyt kehenkään. Onkohan minulla ollut sitten hyvä tuuri ystävien suhteen vai onko jotenkin vaistonnut sen että kuka on luottamuksen arvoinen?

Mene ja tiedä.

Minttu