maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

Pesiytyminen on alkanut

Kylpyhuoneen hyllyä koristaa nyt sitten ylimääräinen matkahammasharja ja hellyyttävän pieni hammastahnatuubi. :)

En nyt ole koskaan pannut varsinaisesti pahakseni tuollaista toimintaa enkä ole siitä sen kummemmin ahdistunutkaan. Ainoa asia mikä tässä mietityttää on se, että mitä hän minulta odottaa. Ihan rationaalisesti ajatellen en haluaisi tästä mitään elinikäistä kumppania, pääsyynä neidin kielitaito. Tiedän että se voisi parantua ajan myötä, mutta kun ei pysty ilmaisemaan itseään vapaasti (englanniksi) kun toinen ei kuitenkaan monimutkaisempia lauserakenteita tai harvinaisempia sanoja ymmärrä vaikka normaali kanssakäyminen nyt kuitenkin onnistuu ihan luonnikkaasti. Vaikken nyt olisikaan sieltä puheliaisimmasta päästä kotioloissa ja omana itsenäni niin arvostaisin elämänkumppanissa edes mahdollisuutta sivistyneeseen keskusteluun.

No, kommunikaatio tapahtuu välillämme - kuten tässä vaiheessa ihmissuhdetta luonnollista lieneekin - suurilta osin kehonkielellä ja yhteisymmärrys sillä saralla on saavutettu, vaikka opittavaahan onneksi on aina. Tuo nyt olisi kuitenkin sellainen asia, mikä varmasti rassaisi pidemmän päälle. Mutta (nyt saa nauraa) ehkäpä meille molemmille on selvää, että tätä hupia kestää se muutama kuukausi maksimissaan ja sitten hieman kaihoisina erotaan... hehe... as if that would ever happen...

lauantaina, maaliskuuta 07, 2009

uaargh

Niin siis että mikä saatanan anturi teillä naisilla on?

Tietenkin nyt ehkä ylireagoin hieman mutta eikö se vaan Puolalainen klo 20:14 pongahdakin skypeen kyselemään kuulumisia... Ja vaikkei tarkoitusperistään nyt ole sen tarkempaa tietoa niin miksi sitten se satunnainen yhteydenotto pitääkin tulla tällaiseen aikaan.

Lähinnä vituttaa.

Kaikille asianosaisille:

Pahoitteluni jos kuljeskelen tämän päivän typerä virne naamallani.

perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Snart

Jos kaikki menee suunnitellusti niin kohta pitäisi tulla ilmoitus siitä että toinen on matkalla jotta tiedän mennä bussille vastaan... Kotona kaikki valmista.

Vaikka pessimistinähän en laisinkaan yllättyisi jos tulisikin viesti jossa koko homma peruuntuisi. Mutta voi kyllä rehellisesti sanoa, että Puolalaisen etelänmatkafeidauksen jälkeen ei kyllä helposti tule vastaavalla tavalla yllättyneeksi. Saa nimittäin olla aika v-mäinen teko että edes rupeaa siihen vertaamaan. Jotain hyvää jää jälkeen jokaisesta ihmissuhteesta...

torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Ja sitten päivän viihdeuutisiin

Takaisin Kallioon -niminen bloggaaja on sopinut huomiselle treffit pitkäaikaisen työpaikkaihastuksensa kanssa. Uutisen kirjoittamishetkellä ei ole vielä täysin varmaa, että missä tapaaminen tulee ottamaan paikkansa, mutta molemmat osapuolet ovat ilmaisseet kiinnostuksensa herätä seuraavana aamuna samasta vuoteesta. Blogissa Fantasia-nimellä esiintynyttä henkilöä ei tavoitettu haastattelua varten. TK puolestaan kommentoi tilannetta lakoniseen tapaansa:
no saas nähä mitä tästäkin tulee

Jäämme seuraamaan tilannetta.

Nykyaikainen ketjukirje

Joskus muksuna - isosiskon painostuksesta - muistan ottaneeni osaa ketjukirjeeseen. Perinteinen pyramidihuijaus, jossa viattomasti pelattiin suklaapatukoilla ja lapsen kyvyttömyydellä loogiseen ajatteluun. Itse en tosin olisi halunnut, mutta tuossa iässä sitä oli vaan niin vaikea sanoa vastaan kun sisko puoliväkisin raahaa kioskille ja pakottaa lähettämään suklaata tuikituntemattomalle sillä perusteella, että jos tämän jälkeen laitan oman nimeni listaan viidenneksi, pyyhkien suklaan saajan nimen pois ykkössijalta ja laitan kirjeen eteenpäin niin saan sitten jossain vaiheessa mojovat 625 suklaapatukkaa postissa. Jokainen varmaankin ymmärtää tässä vaiheessa että miten tuo nyt ei vaan toimi. (lisätietoa vaikkapa wikipedian pyramidihuijaus -artikkelista )

Miksikö tämä alustus? No, sain eilen sähköpostiini lukiokaveriltani sitten viestin koskien sinänsä varsin tärkeää asiaa, mutta siinä vaiheessa kun sähköpostissa ruvetaan kehoittamaan kirjoittamaan nimensä alle ja laittamaan viestiä eteenpäin mahdollisimman monelle mennään vaan niin saatanan paljon metsään kuin vaan mahdollista. Ensinnäkin listasta valmistuu useita kopioita, joissa edelleenlähettäjän järjestysnumerosta riippuen kaikki nimet vaikka 45. kirjoittajasta alkaen ovat uusia, mutta kun listaa sitten pitäisi lähettää vaikka sadantena ihmisenä jollekin taholle (vaikka kansanedustaja) on lopputuloksena se, että tämän kyseisen sähköpostilaatikon onneton haltija rupeaa homman onnistuessa jossain vaiheessa saamaan tuhansittain tuollaisia ketjukirjeitä, joiden nimilistat ovat kuitenkin hyvin suurelta osin päällekkäisiä ja täten todelliselta informaatioarvoltaan täysin kelvottomia. Eli kiusantekovälineenä ihan näppärä jekku jos haluaa tukkia typerien ihmisten avustuksella jonkun sähköpostit, mutta yhtä kaikki väärin.

Oma lukunsa on sitten tietenkin se, että jos pitäisi vaikka kaksikymmentä nimeä saada listaan ja jokainen henkilö lähettää viestin kahdelle henkilölle, jotka orjallisesti ja poikkeuksetta lähettävät sen vain kahdelle jne. niin 20. nimen kohdalla noista keskenänsä päällekkäisitä kopioista johtuen liikkellä olisi jo yli miljoona samaa viestiä, joista lähes kaikissa on päällekkäisiä nimiä (viestien määrähän siis lisääntyy eksponentiaalisesti 2, 4, 8, 16, 32, 64, 128, 256, 512, 1024, 2048, 4096, 8192, 16384...). Ja jos nämä pyramidin kahdennennetkymmenennet tosiaan jokainen lähettäisivät listan eteenpäin varsinaiselle vastaanottajalle, olisi hänellä loppujen lopuksi postilaatikossaan toista miljoonaa viestiä, joissa jokaisessa on 20 nimeä. Huomaatteko jo että jossain kusee ja pahasti ? (ja jos joku nyt rupeaa tarkastelemaan ja laskee että niitä pitäisikin olla vain puolisen miljoonaa viestiä niin silti mennään reippaasti yli valtion väkimääristä. Laskelmat ovat muutenkin suuntaa-antavia ja kuvastavat enemmänkin periaatetta, sillä se on sama muista tekijöistä riippumatta)

Tietysti se tosiseikka, että kirjeen alullepanija haluaisi nämä vastaukset itselleen että voisi koota ne kaikki yhteen kielii vahvasti joko laatijan suunnattomasta typeryydestä tai vaihtoehtoisesti muusta kyvyttömyydestä ihmissuhteiden hallinnassa koska joku on hänen nimissään tällaisen viestin alulle pannut.

Tietysti voisin avautua myös bcc-vaihtoehdon käytön eduista kun laittelee viestiä kuudellekymmenelle hengelle, mutta sen nyt voi vielä juuri ja juuri laittaa kategoriaan "ehkei hän tiennyt". Tuollaisen viestin edelleenlähettämistä en tosin osaa sulattaa samalla rauhallisuudella kun kyse ei ole tietämisestä vaan ihan siitä, että pysähtyisi edes hetkeksi miettimään että onko tästä nyt mitään hyötyä.

Ei sillä että kyseisen kaverin kanssa olisin hetkeäkään tekemisissä ollut lukion jälkeen (for obvious resons) mutta silti jaksaa hämmästyttää miten jotkut eivät vaan ajattele.

--

Ja tähän läheisesti liittyen:

Laita blogiisi linkki tähän kirjoitukseen ja kehota ihmisiä käymään siellä, kopioi sitten tämä viesti omaan blogiisi ja laita oma blogilinkkisi listan viidennenneksi, siirtäen edellä olevia aina yhdellä numerolla ylöspäin siten että kakkosesta tulee ykkönen jne. Tällä tavalla kun viisi ihmistä on linkittänyt sinun alkuperäistä viestiäsi saat blogiisi ilmaiseksi satoja linkkauksia ja kävijämääräsi kasvaa huimasti!

1. Takaisin Kallioon
2. Takaisin Kallioon
3. Takaisin Kallioon
4. Takaisin Kallioon
5. Takaisin Kallioon

keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009

Hiekanmuruja tuulessa

Korviini kantautuessaan kauan kuulemattomana ollut biisi herätti oikeastaan varsin haikean olon Puolalaisen suhteen. Tietyllä tavalla hyvinkin samanlainen fiilis kuin eksästä erotessa, jolloin suurin vaikeus liittyi sen tosiasian hyväksymiseen, että se tulevaisuus, jota oli suunnitellut ei olekaan enää mahdollinen. Kaikki yhteiset haaveet, unelmat ja puheet tulevaisuudesta, romukoppaan.

Ainahan olen sen järkitasolla tiennyt, ettei Puolalaisen aika ole tässä eikä nyt, mutta taustalla on aina ollut ajatus siitä mahdollisuudesta. Saas nähdä että pitääkö tämä paikkansa. Koska itse-ehtoinen unohtaminen ei ole mahdollista niin parhaimmillanikin olen tuossa skenaariossa vain teeskennellyt unohtaneeni. Ensimmäisiä kertoja tosin tunnistan häneen liittyvän haikeuden, joka ei enää suoranaisesti kaipaa luokse vaan on hiljaa hyväksynyt sen, kuinka niistä kaikista suunnitelmista ja toiveista on ajan myötä rapautunut perustan ohella kaikki muu pois.

Tämä nyt vaan eroaa tuosta edellisestä merkityksellisestä ihmissuhteesta siinä mielessä että Puolalaisen tapauksessa selkeää loppua ei asioille koskaan saavutettu - kuten ei selkeää alkuakaan. Perusta on siellä, mutta ei nyt. Jos joskus tulevaisuudessa tiemme kohtaavat ja tilanne on soveltuva molemmin puolin niin ihmisinä sopisimme kuitenkin hyvin yhteen. Aikansa kaikella.

--

Now don't hang on, nothing lasts forever but the earth and sky
it slips away and all your money won't another minute buy

dust in the wind, all we are is dust in the wind.

- Kansas: Dust in the wind

tiistaina, maaliskuuta 03, 2009

Fiilis

Olinkin jo ehtinyt kaipaamaan sitä fiilistä kun illalla nukkumaanmennessä mielessä pyörii vain yksi henkilö ja kuinka aamulla herätessä ajatuksissa yhä on sama ihminen.

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Työhymy

Pieni säpinä työpaikalla todellakin piristää ja motivoi olemaan edes fyysisesti kustannuspaikalla. Aamupäivästä hän tulee ohimennen käymään ja istahtaa pöydänkulmalle niin että jalat koskettavat omiani. Päivällä vaihdellaan sähköposteja ja iltapäivästä karkaamme alakerran tupakkapaikalle ja siinä rappukäytävässä vaihdamme nopeat suudelmat. Hississä ehtii kerrosten välissä hetkeksi painautumaan kiinni.

Verrattain loistava fiilis. :)

sunnuntaina, maaliskuuta 01, 2009

Nasing spesal

Taas vaihteeksi on sellainen olo, että voisi ihan hyvin jäädä tänne sängynpohjalle makaamaan vaikka suuresta uhoamisestani huolimatta eilenillalla en jaksanut kivuta alakertaan hakemaan sitä viiniä, saati sitten pinoamaan puita takkaan.

Sitä yleistä turhautuneisuutta, nasing spesal.

Sinne kotomaahan ei varmaankaan ole tuo nothing special -juttu hirveästi levinnyt, mutta kaikki sai alkunsa siitä kun paikallinen finanssiministeri Atis Slakteris sanoi englanninkielisessä haastattelussa tuon vastaukseksi kysymykseen "in your mind, how did we get to this point in Latvia? What happened?".

Vaikka tarkoitus oli viitata kansantalouden normaaliin fluktuointiin niin kansan suussa tuosta on tullut kohtalaisen legendaarinen lausunto, jolla on hyvä kuitata kolossaalisen suuretkin vertauskuvalliset paskakasat mistä tahansa asiasta. Fraasi on arkikäytössä paikallisten keskuudessa, hyvin vahvasti läsnä työympäristöissä (johon fraasi sopii vallan mainiosti) ja näkyypä kaduilla Slakteriksen naamalla ja "Nasing spesal" -tekstillä varustettuja t-paitojakin.