tiistaina, kesäkuuta 10, 2008

1747km, 500m.

Lopullinen pituus. Matkalla kuusi päivää, joista neljä oli ajopäiviä. Eli keskimäärin vähän päälle 400km/ajopäivä. Varsin hieno reissu kaikin puolin ja parasta antia oli selkeästi keskustelut sellaisissa paikoissa, joista ei ole pakoonpääsyä. Eli saaristotien autolautta, soutuvene keskellä järveä tai saunarakennuksen eteinen ukonilman julistessä ympärillä.

Noiden keskustelujen lomassa myös kävi ilmi se, että hän on päättänyt jättää poikaystävänsä (mikä on mielestäni ihan oikea ratkaisu miehen käytöksen huomioonottaen) ja että tieto siitä, että kun minä joskus, jossain vaiheessa löydän sen oikean itselleni ja vakiinnun aloilleni, niin se tulee sattumaan häntä. Exä ainakin tietää, että ymmärrän enemmän kuin hyvin hänen selityksensä myös siitä, että tuntee tarvitsevansa vielä muutaman vuoden ennen kuin kokee, että olisi hyvä asettua aloilleen ja ruveta kantamaan vastuuta myös muiden kuin itsen tekemisistä.

Koko viikko meni hyvissä merkeissä ja uskon vakaasti, että hänen seuraansa kestäisi paljon pidempäänkin. Mutta jotenkin vääjäämättömältä tuntuu se, että minun on hänet maailmalle laskettava parin viikon päästä. Ainakin toistaiseksi.

lauantaina, kesäkuuta 07, 2008

1246km

Toista tuhatta kilometriä takana, neljä yötä. Hiidenkirnuja, kansallismaisemia, mielenkiintoisia hannunvaakunoita, joita ei normaalisti tulisi käytyä katsomassa ja hetkiä, jolloin ei todellakaan ole tietoinen ympäröivästä maailmasta, ajankulusta tai päivän nimestä. Eli täyttää loman standardit melko kirkkaasti.

On myös ollut mielenkiintoista seurata keskinäistä suhdettamme ympärivuorokautisen läsnäolon aikana. Harmillista kyllä homma on tähän asti ainakin toiminut kuin unelma. Ollaan käyty mielenkiintoisia keskusteluja, saunottu puusaunassa, hypätty hyiseltä tuntuvaan järveen suoraan em. saunasta, oltu soutelemassa ja mökkeilty pari yötä. Grillattu. Paljon. Lihaa.

Nyt kotikaupungissani, tämän päivän ohjelmassa olisi mitä ilmeisimmin varustautuminen saaressa telttailua varten ja tietenkin pakollinen sightseeing. Ja tulihan tässä matkan varrella tarkastettua myös molempien vanhempieni synnyin- ja lapsuusmaisemat. Ja tietenkin se pieni kadunpätkä, joka on nimetty sukumme mukaan. :)

tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

Pakkaaminen

...aina viime tingassa.

Mutta lähdemme tästä kohta, joten blogissa tullee olemaan jokseenkin hiljaista seuraavan viikon verran. Mutta kyllähän te tiedätte kuinka addiktoitunut olen, eli eiköhän silti jotain tule kirjoitettua. :)

maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Loma!

Kauan sitä pitikin odottaa, mutta nyt se on käsillä. Päätin hankkia uuden videokameran reissun kunniaksi ja vaikka olenkin henkeen ja vereen asti miniDV:n nimeen vannova formaatin häviöttömuuden takia päädyin kuitenkin Canonin HG10:een. Kaipa se on vääjäämättä edessä - HD-aikaan siirtyminen ja kovalevykamerat. Ja pitäähän sitä nyt verrokiksi kokeilla, sillä puolensa on AVCHD:llakin, etupäässä tietokoneelle tuomisen nopeudessa. Ja saattaahan se olla, että yllättäisin itseni ja olisin tyytyväinen kameran kuvanlaatuun.

Tämä kaiken senkin uhalla, että taannoinen RED ONE-vuodatukseni sai ulkomaisessa ystävässäni aikaan lähinnä hämmentyneitä katseita kun erehtyi kysymään, että mikäs tuo RED camera operatorkin tekee tuolla elokuvan lopputeksteissä. Vaikka kysymys olikin ilmeinen yritys tuoda esille leffanteon väenpaljoutta ja mahdollisuuksia ylimääräisiä henkilöitä karsia, niin määrätietoisesti jäin silti valistamaan häntä 4K:n hienouksista.

Sillä pitäähän sitä harrastuksia olla.

sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008

After six

"Yeah, I can come and help you clean your floor after six"
*Puolalainen purskahtaa nauruun*
"Well, after that too, but I seriously can come around six thirty or so..."

Kävin siis jeesaamassa loppusiivouksessa, minulla kun on omituinen viehtymys lattian moppaamiseen sillä edellytyksellä ettei tiellä ole juurikaan tavaraa, mitä pitäisi koko ajan olla siirtelemässä. Luonnollisesti tuo kyseinen asia oli taas hänen inhokkilistansa kärkipäässä, joten työnjako oli sinällään varsin luonteva. Kannoin myös rinkallisen kamojaan tänne ja ylihuomenna olisi tarkoitus lähteä kruisailemaan kotimaata ristiin rastiin. Ja samalla se tarkoittaa puolitoistakuisen kesäloman alkua allekirjoittaneelle - ja mitä todennäköisimmin viimeistä yhteistä taivallustamme ainakin näissä merkeissä. Mutta samapa tuo, koitetaan nyt tehdä tästä reissusta molemmille ikimuistoinen.

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Unetus

Eilisenkaltaisen duunipäivän jälkeen kenelläkään ei ole oikein varaa sanoa mitään tämänpäiväisestä väsymystilastani, joten käytän sitä siis törkeästi hyväkseni ja hoidan duunissa vain minimaalista aivotoimintaa vaativia asennuksia ja kahvinjuontia tämän illan. Because I'm worth it.

Pienellä ulkomaalaisella ystävättärelläni on nyt viimeisetkin tentit ohi ja muutenkin asiat varsin hyvällä mallilla, eli voimme tässä kohtapuolin keskittyä toden teolla lomailemiseen. Ollaan tosiaan joskus kuudennen päivän tienoilla valumassa jotain reittiä kohti etelää, eli jos jollakulla on laulukeikkaa tiedossa sinä viikonloppuna, niin ilmoittele. ;) Liian tarkkoja suunnitelmia ei olla tehty, mutta kiertäväisiä olemme muutaman päivän mökkeilyn jälkeen. Voisi sitä vaikka pistäytyä kavereitakin moikkaamassa kun kerran tien päällä ollaan.

Mutta tosiaan - lounastaukoni lähenee uhkaavasti. Pitänee mennä hoitamaan sekin työpäivärutiini pois päiväjärjestyksestä.

15h 15min

Uusi työaikaennätys. Varttia yli kahdestatoista puoli neljään aamulla. Mutta nyt toimii.

Taidanpa kivuta tästä tuonne Puolalaisen viereen kiehnäämään hetkeksi ennen kuin sammahdan totaalisesti viekkuunsa.

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Väsyttää

Menin eilisiltana nukkumaan joskus yhdeksän maissa (no olihan sitä unta edellisenä yönä tullutkin vain vajaat viisi tuntia) ja heräilin seuraavana aamuna samoihin aikoihin. Silti koko päivän on väsyttänyt, joskin en ollut yksin väsymykseni kanssa. Jumitettiin Puolalaisen kanssa täällä kämpillä iltapäivästä iltaan - musiikkia kuunnellen, jutellen ja sohvalla lojuen. Hänellä viimeisetkin tentit nyt tältä lukuvuodelta ohi ja viikon päästä olemme tosiaan jo tien päällä. Silloin tosiaan alkaa itselläkin loma, joten tässä on nyt hyvä vetää viimeiset herneet nenään duunin suhteen ennen kuin voi vapaasti heittäytyä "emmätiiä, jään kohta lomalle" -moodiin.

Eipä tässä sen kummempia. Huomisesta kun selvitään niin kaikki on jo paljon valoisampaa. Hyvää yötä, mussukat.

tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Keskustelu

Kansainvälisessä suhdetoiminnassani on tapahtunut mielenkiintoista kehitystä. Eilen yöllä nimittäin sängyssä tuli keskusteltua taas hieman parisuhteellisuusasioita ja siinä sivussa toinen osapuoli tuli maininneeksi, että olen ollut hänen mielessään todella paljon, joka on hänestäkin hieman huolestuttavaa olosuhteet huomioonottaen. Puhe kun oli yhteisestä ajasta, sen vääjäämättömästä lyhenemisestä ja muusta niin ensimmäistä kertaa kävi ilmi, että luopuminen ei ehkä olekaan täysin yksipuoleista.

Mutta sitä ehtii miettiä sitten ... vajaan kuukauden päästä. Huokaus.

Emptiness

Aamulla vitutti mennä töihin. Tekemättömät työt ja muiden katteettomat lupaukset aiheuttivat sen. Ensin saikkua yleiseen väsymykseen ja vaikeaan elämäntilanteeseen vedoten, sitten tekemään muiden duunit valmiiksi ja paikkaamaan edellämainituista lupauksista aiheutuneita aukkoja. Hommat, joita muut eivät saaneet tehtyä viikossa tuli hoidettua n. tunnissa ja sitten pystyikin jo luikahtamaan kotiin. Asiat on hoidettu ja enää ei vituta. Mutta ei kyllä hirveästi huvitakaan tuo työ. Jos vaan pistäisi sen pitkään suunnitteilla olleen toiminimen pystyyn ja ryhtyisi elättämään itse itsensä. Kontaktit ja asiakkaat olisi jo valmiiksi siten että sillä nyt eläisi vaikkei ehkä rikastumaan pääsisikään. Omaan lukuun tehdessä kun olisi motivaatio hieman korkeammalla ja voisi itse oikeasti vastata kaikesta.

Pannaan mietintämyssyyn. Jälleen kerran.