Ei vissiin puhuta sokkotreffeistä jos toinen peruukin tapaamisen huonoon oloon vedoten.
Josko sitä vaikka laittaisi takkaan tulen ja avaisi pullon viiniä.
lauantaina, helmikuuta 28, 2009
Sokkotreffit
Lasketaanko ne sokkotreffeiksi jos eilisiltana on puhunut tuntemattoman ihmisen kanssa puhelimessa (kaverini yritti soittaa eräälle toiselle mutta tämän puhelimeen vastasikin kyseinen naisihminen) ja aikamme jutusteltuamme ja numeroni annettuani hän tänään sitten soitti ja olemme illalla näkemässä?
Vai pitäisikö sokkotreffit olla jonkun toisen järkkäämät? Terminologia selkeiden lauseenrakenteiden lailla hieman hukassa.

perjantaina, helmikuuta 27, 2009
Fantasia VII
Fantasia on kissaihmisiä. Lähtien omistamastaan pahansisuisesta ja miehiin vihamielisesti suhtautuvasta lemmikistään yltäen aina pukuun, jossa hän työpaikan naamiaisissa häntineen sekä korvineen keimaili. Luonteeltaan kissaihmiset tuppaavat olemaan ihannoimiensa eläinten kaltaisia: vaativia, huomionhakuisia sekä sivaltavan julmia väärille henkilöille mutta jos kissaihminen päästää sinut lähelleen on tarjolla tyytyväisenä kehräävä, lutuisen pieni ja hento olento joka hyväntahtoisesti leikkii sylissä ja katsoo suloisilla silmillään pää kallellaan kun teet jotain typerää. Nainen, joka voisi jäädyttää sinut katseellaan niin halutessaan.
Luonnettaan myöten kissaihmisissä - Fantasian ehkä toimiessa tästä parhaana esimerkkinä - on toki läsnä myös kissamainen salaperäisyys sekä itsenäisyys, joka ilmenee koko maailmalle huokuvana tietoisuutena siitä, ettei hän tarvitse rinnalleen ketään eikä mitään, mutta nauttii silti tietyistä asioista joita voisi pelkän ulkomuotonsakin avulla saavuttaa. Turvautumatta sokeasti luontaisiin avuihinsa hän kuitenkin on rämpinyt maisterinpaperinsa gradua vaille valmiiksi ja rakentanut ihan mukavasti jo uraansakin ennen 23. syntymäpäiväänsä. Nainen, joka voisi saada kaiken tekemättä mitään, mutta silti haluaa elämältään enemmän.
Olemme tutustuneet sähköpostin välityksellä kun tunteja jatkuva notkuminen vierellään avokonttorissa herätti liikaa epäilyksiä. Normaaleihin nettideitteihin eroa tuo se tosiseikka, että hän toisinaan pyyhältää ohitseni ja kirvoittaa hymyn huulille ja lämpimän tunteen rinnalle pelkkänä hahmona verkkokalvon reunassa. Nainen, joka voisi antaa minulle kaiken pelkällä läsnäolollaan.

torstaina, helmikuuta 26, 2009
Lisää viihdettä
Tämänpäiväisen keskustelun seurauksena tulette mitä todennäköisimmin saamaan vastaavanlaista viihdettä vielä jatkossakin.
Eikös duudsonitkin ole suosittuja juuri siksi että ne ovat tyhmiä ja satuttavat itseään jatkuvasti?

keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009
Hajotus
...ja tänään sitten tulee kuitenkin vain minulle osoitettu sähköpostiviesti, otsikkona ":)" ja viestissä viisi haasuhkoa huumorikuvaa.
Naiset. Ota niistäkin selvää.
Tietyllä tavalla ihan kiva kun neiti kuitenkin ottaa jollain tavalla kontaktia, mutta enpä osannut tuohon vielä mitään vastata.

Ajatusketju
Mies ajattelee:
1. Pidän hänestä kovasti ja tahtoisin viettää enemmän aikaa hänen kanssaan
2. Suhteen alkuvaiheessa hän teki selväksi sen, ettei tahdo kollegojen tietävän. Itselleni se nyt ei olisi ollut mikään kynnyskysymys.
3. Aiemmat tarjoukset yhteisistä illanvietoista oli kohteliaasti hylätty kohtaan 2 vedoten ja jos joku olisi vaikka nähnyt meidät leffassa/illallisella/teekupposella kahdestaan olisi jutut saaneet turhankin paljon vettä myllyynsä.
4. Tästä huolimatta tahtoisin tavata häntä työajan ulkopuolella (ja hän minua sähköpostien mukaan) sillä ei me duunipaikan neukkaria voida loputtomiin hamstrata
5. Koska omassa asumuksessani ei vastaavaa yksityisyyttä myöskään ole enkä olisi tuntenut luontevaksi kutsua itseäni kyläänkään niin tällä logiikalla täytyisi järjestää jokin toinen yksityinen tila käyttöömme
6. Olisin ollut valmis järjestämään tällaisen tilan ja kun esimerkiksi paikallisissa viiden tähden hotelleissa saa talouden tilan huomioonottaen varsin kohtuullisella hinnalla majoitusta ja yksityisyyttä, niin olisi ollut mielestäni mukavaa järjestää jotain hieman spesiaalimpaa hänelle ensimmäisessä kohdassa mainituista syistä.
Nainen ajattelee:
Mies on huoritteleva hyväksikäyttäjäpaska.
Ymmärrän toki reaktion älyllisellä tasolla, mutta kun kyse nyt vaan on ihan puhtaasta väärinkäsityksestä ja kielimuurista niin olisi mukavaa, että voisi rationaalisesti perustella oman käytöksensä. Vaikka varoitussignaalina tuollaisen reaktion pitäisi varmaankin toimia, niin haluaisin silti selvittää asian.
Pessimisti ei pety koskaan, mutta oikeassaoleminen vituttaa silti.

tiistaina, helmikuuta 24, 2009
Fantasia VI
Kysymys: miten kommunikoida naisihmiselle, joka selkeän väärinkäsityksen sekä kielimuurin johdosta ei halua olla enää missään tekemisissä kanssani vielä kun ei kasvokkainkaan oikeastaan voi asioita selvittää, ettei kollegat saisi tietää? Tai kun samasta syystä ei voi kukkiakaan lähettää. Niinpä, ei mitenkään.
Ja rationaalisten perustelujenkaan voimaan en menisi vannomaan, vaikka järjellä ajateltuna voisinkin aukottomasti todistaa, että hän on ymmärtänyt väärin ja pahoittanut mielensä turhaan.
Tai sitten neito ihan oikeasti vaan seurustelee, mutta raja tuli vastaan ja peittää nyt asian todellisen luonteen verhoutumalla jonkin puolitekaistun syyn taakse.
Paska fantasia. Pitäisi varmaan ruveta oikeasti elämään mielikuvitusmaailmassa ja suhtautua tosielämässä naisiin tunteettomasti ja pelkkinä seksiobjekteina. Alan nimittäin pikkuhiljaa ymmärtää miehiä, jotka ovat vittuuntuneita koko siihen saatanan venäläiseen ihmissuhderulettiin jossa kasino vedättää koko ajan ja täten ajautuvat diggailemaan naisten alistamisesta ja huorien paneskelua kun ovat tottuneet siihen, että heitä kohdellaan tunnetasolla kuin kylmiössä roikkuvaa ruhoa.
Helppoa niillä, jotka eivät pääse seksuaaliseen kanssakäymiseen tai muuhunkaan kontaktiin naisten kanssa. Säästyvät nimittäin aika vitun suurelta paskakuormalta kun jäävät tahtomattaan koko tämän kuvion ulkopuolelle. Että kyllä sitä kulissien tälläkin puolella on ihan vitun kypsiä ihmisiä ja ei niidenkään elämästä ole yksinäisyys ja kärsimys maagisesti jonkun pilluun kadonnut.
Perkele. Puren jos tulette lähelle vaikka itselleni olenkin vain vihainen.

maanantaina, helmikuuta 23, 2009
Fantasia V
Kirjoittelu jatkui koko päivän. Sähköpostiviestien päivän mittaan kiihkenevä sävy pisti hormonit hyrräämään ja ennen kuin työaikaa oli enää tunti jäljellä kipaisin hakemassa neukkarin avaimet sihteeriltä ja laitoin sähköpostissa viestin, että olen neukkarissa numero kolme. Kipusin rakennuksen ylimpään kerrokseen, jossa ei ole muuta kuin kolkot neuvotteluhuoneet. Tänne ei kukaan eksy, tänne ei kenelläkään ole asiaa enää tähän aikaan illasta. Outlookin varauskalenterista olin vielä tarkastanut tilan käyttämättömyyden ennen ainoan yleiskäytössä olevan avaimen noutamista. Olisimme taas turvassa, kahden kesken.
Ehdin tuijotella Riian keskustan kattoja vajaat viisi minuuttia kunnes kuulin käytävästä korkokenkien täällä jo kovin tutuksi tulleen kopinan. Nainen, joka osaa kävellä korkokengillä on miellyttävää vaihtelua mihin tahansa suomalaiskaupunkiin, jossa kengän korot näyttävät tulleen naisille täysin pyytämättä sekä yllätyksenä ja hoipertelu muistuttaa ensimmäisiä luistimet jalassa otettuja askeleita kentän reunalla olevalta puupenkiltä kohti jäätä. Oven saranat narahtivat hieman, niin hiljaa, ettei asiaan normaalioloissa olisi kiinnittänyt huomiota, mutta kun tällainen odotus palkitaan, rekisteröivät korvat mitä pienimmätkin ympäristön vivahteet.
Hän asteli sisään mustiin pukeutuneena ja tummuuden rikkoi vain hänen vaaleat hiuksensa sekä loisteliaan siniharmaat silmänsä. Tervehdys, halaus, suutelu. Sen viiden minuutin jälkeen minkä paikallamme tyhjässä huoneessa seisoimme toisissamme kiinni totesi hän, että on mielenkiintoista miten me aiemmin vain juteltiin ja juteltiin tunnista toiseen vaivattomasti ja nyt vain olemme liimautuneina kiinni toisiimme. En voinut vastustaa kiusausta todeta, että puhuminen on hieman hankalaa suudellessa ja viimeisten sanojen kohdalla painoin huulet hänen huuliaan vasten kuin vakuudeksi sanojeni todenperäisyydestä. Mangoesanssi.
Vetäydyimme hieman kauemmas toisistamme ja hän asettui pöydänkulmalle istumaan. Kävimme läpi viikonlopun tapahtumia, viihdytimme toisiamme tarinoilla ja hyväilimme toisiamme aina välillä toista hennosti suudellen. Kuin huomaamatta keskustelu alkoi valua yhä eroottisempaan suuntaan ja tehdessäni kuiskaten hyvin yksityiskohtaista selontekoa siitä, miten hänet riisuisin vartalomme painuivat entistä tiiviimmin kiinni toisiinsa. Sormet kävivät iholla tarinaa siivittäen ja suudelmat vaihtuivat yhä kiihkeämmiksi. Päätimme kuitenkin yhteistuumin rauhoittaa tilannetta hieman, olihan hänellä vielä töitä tehtävänään ja minä jo kolme varttia ylitöissä. Istuimme tuolilla vielä hetken kasvotusten - minä alla ja hän sylissäni - kunnes hellin suudelmin ja pienin hyväilyin palasimme takaisin tosielämään tästä luomastamme kiihkon valtakunnasta.
Ennen kotiinlähtöä laitoin sähköpostiinsa vielä kyselyn, että koskas oikein varaisin meille sen hotellihuoneen.

Paluu arkeen
Maanantaiaamu työpaikalla. Onkohan olemassa sanaparia, jolla olisi yhtä negatiivinen konnotaatio?
Oma viikonloppu vierähti Tallinnassa kun raskautensa puoliväliä lähentelevän siskon kanssa oltiin sovittu sinne tapaaminen, sillä edellisen kerran oltiin nähty ennen Intianmatkaani ja raskaus oli niin alkutekijöissään, ettei asiasta vielä oikein uskaltanut edes puhua. Miellyttävissä merkeissä, hyvää ruokaa ja loistoseuraa, the usual. Ja mielenkiintoinen huomio siitä, kuinka erilainen Tallinna onkaan Riiasta. Samassa ajassa on Viro länsimaistunut huomattavasti nopeammin niin hyvässä kuin pahassakin. Ja lempipihviravintola oli mennyt konkurssiin. Mutta elämä jatkuu.
Työmaalla hoidettuani viikonlopun raportit pois alta pääsinkin sitten mieluisampiin tehtäviin, josta päälimmäisenä voisi mainita Fantasialle kirjoittelun. Oletan naiivisti hänen tuntevan jokseenkin samoin minua kohtaan kuin minä häntä, joten tässä valossa otaksun, että on ihan mukava töihin viikonlopun jälkeen saapuessa löytää sähköpostistaan viesti joltakulta, jonka nimen näkeminen lähettäjälistassa saa sydämen lyömään yhden ylimääräisen lyönnin.
Vaikka se pessimisti minussa kertoo, että harlekiinikirjoista poiketen se on kuitenkin varattu ja paskaa tästäkin loppupeleissä vaan niskaan lentää. Ei yllättäisi sitten niin tippaakaan ja jos näin on niin sitten voitte naiset ystävällisesti pitää sen vitun tunkkinne (no pun intended) ja minä lähden Kaakkois-Aasiaan buddhistiluostariin.

Kahdeksansataa (800)
Tämä on virallinen kahdeksannensadannen postauksen juhlailmoitus.
Taisin sanoa tämän jo jonkin toisen tasaluvun kohdalla, mutta en olisi alkujaan uskonut, että tämä homma kantaa näinkin pitkälle. Tai että jollain typerällä tavalla kiintyisi lukijoihin ja heidän kommentteihinsa. Tai että blogiyhteisöstä löytyisi niin paljon ihan oikeita ihmissuhteita, joista osa on versonut jopa ystävyydeksi.
Vaikka kirjoitankin pääasiassa itselleni, olette kuitenkin te lukijat tehneet tästä hommasta itselleni mielekästä. Kiitoksia siis niistä yli tuhannesta kommentista mitä olette tänne vuosien saatossa laittaneet ja erityiskiitos niille blogituttavuuksille, jotka ovat elämääni muullakin tavoin osallistuneet.
Halaus juhlan kunniaksi siis kaikille, jotka tuntevat osakseen sen vastaanottaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)