Helsingin energia kaikessa ystävällisyydessään nostaa sähkön hintaa helmikuun alusta alkaen. Vaikka itse oleskelenkin täällä kaukomailla, on itselläni edelleen voimassa oleva sopimus kämppäni sähköstä Helenin kanssa. Tarviihan se vuokralainen energiaa ja kun suostui luotettavana henkilönä pitämään huolta asunnosta sijaitsevista kalusteista niin sisällytin myös sähkön molempien kohtuullisena pitämään vuokraan. Tosin nyt lähti sähkösopimus vaihtoon ja asunnon sähkö on tästä eteenpäin pelkästään tuulivoimalla tuotettua. Ja mikä oli kustannus verrattuna Helsingin Energian korotettuihin hintoihin? Kuukausimaksu säilyy samana, sähkön hinta halpenee.
Erinomaisen kätevä sivusto Vaihtovirta.fi on nykyään kilpailuttaja.fi ja sähkösopimuksen kilpailuttamisessa menee vain viitisen minuuttia. Eli vaikka omalle työlleen laskisi tuntipalkan, ollaan silti kaikilla tasoilla voiton puolella. Etenkin kun tuulisähkön valitsemalla voit käytännössä nollata oman sähköntuotantosi hiilidioksidipäästöt ja siinä sivussa samalla lisätä päästöttömän energian kysyntää, joka puolestaan rohkaisee energiatoimittajia ympäristöystävällisiin investointeihin. Siirtymällä kivihiilestä ja maakaasusta pelkästään uusiutuviin energialähteisiin (biopolttoaineet) säästää vielä enemmän mutta vaikutus päästöihin ei ole yhtä dramaattinen.
Tee hyvä teko uudelle vuodelle, siirry ekologisesti kestävään sähköön. Saatat jopa säästää rahaa niin tehdessäsi.
tiistaina, tammikuuta 19, 2010
sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010
Kappas, tammikuu
Onko se hyvä mittari blogin laiminlyömiselle, jos sitä ei löydy enää oman selaimen käytyjen sivujen muistista? Kaipa sitä on ollut jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa.
Vuosi vaihtui Malesiassa, joulun yli kahlasin Indonesiassa ja uusilla viisumileimoilla olen täällä kuun loppuun, jonka jälkeen vuorossa on riemuisa jälleennäkeminen Taiwanissa. Tai mistäs sitä tietää kuinka riemuisa, mutta tässä on kuitenkin sellainen kolmisen viikkoa taas aikaa nukkua yksin. Sen jälkeen tosin saankin hyvän ystävän riesakseni reiluksi pariksi kuukaudeksi. Lisää matkustelua luvassa, ainakin täytyy käydä hörppäämässä Slingit Rafflesissa ja kotimaisessa kirjoitusasussaan tarpeettoman monimutkainen Cambodia on myöskin vielä koluamatta.
Paluu kotimaahan on alustavasti merkattu johonkin kesäiseen ajankohtaan. Tosin takaraivossa kytee jo seuraavat suunnitelmat ja Suomi ei vieläkään ole niissä kuin välipysähdys.
Vuosi vaihtui Malesiassa, joulun yli kahlasin Indonesiassa ja uusilla viisumileimoilla olen täällä kuun loppuun, jonka jälkeen vuorossa on riemuisa jälleennäkeminen Taiwanissa. Tai mistäs sitä tietää kuinka riemuisa, mutta tässä on kuitenkin sellainen kolmisen viikkoa taas aikaa nukkua yksin. Sen jälkeen tosin saankin hyvän ystävän riesakseni reiluksi pariksi kuukaudeksi. Lisää matkustelua luvassa, ainakin täytyy käydä hörppäämässä Slingit Rafflesissa ja kotimaisessa kirjoitusasussaan tarpeettoman monimutkainen Cambodia on myöskin vielä koluamatta.
Paluu kotimaahan on alustavasti merkattu johonkin kesäiseen ajankohtaan. Tosin takaraivossa kytee jo seuraavat suunnitelmat ja Suomi ei vieläkään ole niissä kuin välipysähdys.
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009
Tajuttuja asioita
Ehkäpä tässä viimeisen vuoden aikana on tullut enemmänkin ajateltua niitä kaikkia arvoja ja itsestäänselvyyksiä, mitä Suomessa kermaperseillessä on tullut pitäneeksi yllä, osalti omasta tahdostaan, osalti taasen ympäröivän todellisuuden painostuksesta. Ei siis sillä, että keskivertokaupunkilainen hirveästi olisi kosketuksissa siihen, mistä hänen ruokansa tulee tai miten etuoikeutettu hän on voidessaan unelmoida Louis vittu Vuittonin ruskeasta monogrammilaukusta kahdensadan riisigramman sijaan.
Myönnän ihan suoraan olevani poliittiselta kannalta oikeistolainen - ei niinkään kotikasvatuksen takia - vaan lähinnä sen myötä, että olen kasvanut itsenäisen aikuisen elämäni yksin, omillani pärjäten ja aina töitä tehden. (ja vituttaa muuten sekin, ettei suuresta osasta siitäkään kertynyt eläkettä vaikka samalla tavalla seitsentoistavuotiaasta asti veroja maksoikin). Mielestäni puoluekanta ei silti kuitenkaan kerro niinkään siitä, mitä haluaisi maailmassa tapahtuvan kuin siitä, miten kokee todellisuuden olevan. Vaikka ruohojuuri-ituhippi-ideologia aivoihin iskostuikin jo Kallion lukion aikoina, en koskaan ymmärtänyt sitä saatanallista naiiviutta, joka opiskelijatoverivegetaristien päässä tuntui jylläävän. Totta hitossa olisi kivaa, jos kaikki saisi osansa ja kellään ei ois tylsää, niinq. Mutta oikeasti sen toteuttamiseen tarvitaan rahaa. Ja jos rahaa meinaa tehdä, niin keinot siihen löytyy jostain ihan muualta kuin sossun luukulta.
Tässä vaiheessa voisi tietenkin mennä syvällekin siihen, miten ihmiset, joilla on kauneimmat ideologiat maailmassa yleensä kompastuvat omaan nokkeluuteensa siinä, ettei heillä ole pitkäjänteistä munakkuutta hylätä omat kauniit ideologiansa hankkiutuakseen sellaiseen yhteiskunnalliseen asemaan, että heidän sanomisillaan olisi edes jonkinasteista merkitystä. Pelkkä vihreiden jäsenkortti kun ei kuitenkaan riitä edes alennuksen saamiseen paikallisessa uimahallissa. En nyt kuitenkaan aio paneutua siihen sen tarkemmin, sillä tässä maailmassa on ihan oikeasti painavempiakin asioita, vaikka se onkin niin helppo unohtaa kun omat ongelmat liikkuvat Onnelan tanssilattian tahmaisuuden ja opiskelijaruokailun hinnannousun tasoisissa sfääreissä.
En ole koskaan ollut mitenkään saarnaavaa tyyppiä, joten jos olet ihan tyytyväinen koko maailman nykyiseen tilaan niin en aio yrittää sinua käännyttää mitenkään. Jotenkin vaan halusin tuoda esille sen, miten haluaisin omien lapsieni joskus voivan olla kosketuksissa luontoon. Nähdä mistä syömämme ruoka tulee ja antaa heidän kasvattaa ja kastella omia tomaattejaan, joita sitten voi lopulta innolla nauttia. Antaa heidän katsella kanaa, jonka munista leivomme leivonnaisemme ja jonka laitamme ruuaksi kun aika on sovelias. Pistää heidät peltotöihin, jotta he ymmärtäisivät sen, ettei leipä tule kaupasta.
Omasta mielestäni ihmiset ovat aivan liian kaukana siitä todellisuudesta, joka ruokatuotannossa vallitsee. Tietenkin Aasiassa reissatessa on myös tullut ajatelleeksi karppaamisen sulaa mahdottomuutta suurimmalle osalle maailman väestöstä ja muunkinlaisia epäkohtia tässä maailmassa, mutta osaltani toivon, että ainakin omalle jälkikasvulleni voin tarjota laajan ja realistisen maailmankatsomuksen. Omat vanhempani tekivät loistotyötä siinä suhteessa, mutta siitä ei pääse mihinkään, että koko saatanan lama ja muukin mukamas vaikea aika Suomessa on ollut niin vitunmoista yltäkylläisyyttä, ettei suurin osa maailman ihmisistä edes osaa kuvitella.
Maailmankatsomuksellisella tasolla en voi todeta muuta kuin että täällä ihmiset ovat tyytyväisiä siitä, mitä heillä on kun taas länsimaissa ihmiset ovat tyytymättömiä siitä, mitä heillä ei ole. Ja mitä enemmän tätä katselen, sitä enemmän ymmärrän, miten kieroutunut omakin maailmankatsomukseni on ollut.
Myönnän ihan suoraan olevani poliittiselta kannalta oikeistolainen - ei niinkään kotikasvatuksen takia - vaan lähinnä sen myötä, että olen kasvanut itsenäisen aikuisen elämäni yksin, omillani pärjäten ja aina töitä tehden. (ja vituttaa muuten sekin, ettei suuresta osasta siitäkään kertynyt eläkettä vaikka samalla tavalla seitsentoistavuotiaasta asti veroja maksoikin). Mielestäni puoluekanta ei silti kuitenkaan kerro niinkään siitä, mitä haluaisi maailmassa tapahtuvan kuin siitä, miten kokee todellisuuden olevan. Vaikka ruohojuuri-ituhippi-ideologia aivoihin iskostuikin jo Kallion lukion aikoina, en koskaan ymmärtänyt sitä saatanallista naiiviutta, joka opiskelijatoverivegetaristien päässä tuntui jylläävän. Totta hitossa olisi kivaa, jos kaikki saisi osansa ja kellään ei ois tylsää, niinq. Mutta oikeasti sen toteuttamiseen tarvitaan rahaa. Ja jos rahaa meinaa tehdä, niin keinot siihen löytyy jostain ihan muualta kuin sossun luukulta.
Tässä vaiheessa voisi tietenkin mennä syvällekin siihen, miten ihmiset, joilla on kauneimmat ideologiat maailmassa yleensä kompastuvat omaan nokkeluuteensa siinä, ettei heillä ole pitkäjänteistä munakkuutta hylätä omat kauniit ideologiansa hankkiutuakseen sellaiseen yhteiskunnalliseen asemaan, että heidän sanomisillaan olisi edes jonkinasteista merkitystä. Pelkkä vihreiden jäsenkortti kun ei kuitenkaan riitä edes alennuksen saamiseen paikallisessa uimahallissa. En nyt kuitenkaan aio paneutua siihen sen tarkemmin, sillä tässä maailmassa on ihan oikeasti painavempiakin asioita, vaikka se onkin niin helppo unohtaa kun omat ongelmat liikkuvat Onnelan tanssilattian tahmaisuuden ja opiskelijaruokailun hinnannousun tasoisissa sfääreissä.
En ole koskaan ollut mitenkään saarnaavaa tyyppiä, joten jos olet ihan tyytyväinen koko maailman nykyiseen tilaan niin en aio yrittää sinua käännyttää mitenkään. Jotenkin vaan halusin tuoda esille sen, miten haluaisin omien lapsieni joskus voivan olla kosketuksissa luontoon. Nähdä mistä syömämme ruoka tulee ja antaa heidän kasvattaa ja kastella omia tomaattejaan, joita sitten voi lopulta innolla nauttia. Antaa heidän katsella kanaa, jonka munista leivomme leivonnaisemme ja jonka laitamme ruuaksi kun aika on sovelias. Pistää heidät peltotöihin, jotta he ymmärtäisivät sen, ettei leipä tule kaupasta.
Omasta mielestäni ihmiset ovat aivan liian kaukana siitä todellisuudesta, joka ruokatuotannossa vallitsee. Tietenkin Aasiassa reissatessa on myös tullut ajatelleeksi karppaamisen sulaa mahdottomuutta suurimmalle osalle maailman väestöstä ja muunkinlaisia epäkohtia tässä maailmassa, mutta osaltani toivon, että ainakin omalle jälkikasvulleni voin tarjota laajan ja realistisen maailmankatsomuksen. Omat vanhempani tekivät loistotyötä siinä suhteessa, mutta siitä ei pääse mihinkään, että koko saatanan lama ja muukin mukamas vaikea aika Suomessa on ollut niin vitunmoista yltäkylläisyyttä, ettei suurin osa maailman ihmisistä edes osaa kuvitella.
Maailmankatsomuksellisella tasolla en voi todeta muuta kuin että täällä ihmiset ovat tyytyväisiä siitä, mitä heillä on kun taas länsimaissa ihmiset ovat tyytymättömiä siitä, mitä heillä ei ole. Ja mitä enemmän tätä katselen, sitä enemmän ymmärrän, miten kieroutunut omakin maailmankatsomukseni on ollut.
keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009
Murphyn laki
Arvatkaapas vaan, asuuko viereisessä huoneistossa itseäni todella miellyttävä, hyvännäköinen ja ensitapaamisen perusteella erittäin fiksu naisihminen, johon ihastuisi tällä luonteella jo ensisilmäyksellä. Ja joka vastasi silmillään katseella, joka ei omani kohdattuaan tahtonut päästää irti. Ja jonka kanssa tullaan muutenkin todella hyvin juttuun jo heti alusta alkaen.
Vittu.
Vittu.
tiistaina, marraskuuta 03, 2009
Hei taas
Pari kuukautta intensiivistä matkustelua, huonosti bussissa nukuttuja öitä, parin euron bambumajoja, jumalaisen kauniita hiekkarantoja, shokeeraavia historiallisia paikkoja ja mitä erinäisempiä ja toistaan tunnistamattomampia - mutta poikkeuksetta maukkaita - ruokia myöhemmin on tullut aika asettua hetkeksi aloilleen ja kotikaupunkina toimii Bangkok. Asuintalon edessä on vieri vieressä lähiruokaloita, joiden antimia tulen varmasti nauttimaan useasti, sillä hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan pienissä kadulle pysäköidyissä kärryissä.
En tosiaan tiedä, miten tämän blogin kanssa tulee käymään. Jos ihmisillä on kiinnostusta, niin saatan hyvinkin jatkaa satunnaisia raapusteluja tänne, sillä arki on arkea idässäkin ja täällä voisi olettaa tapahtuvan hieman enemmän kuin Helsinginkadulla. Reissun päällä ei jaksanut tänne kirjoittaa ja nyt kun sisältöönkin on tullut tiettyjä rajoitteita, pitänee kuitenkin jonkinlaista uutta suuntaa harkita koko blogille.
Tavallaan kuitenkin koko kolmivuotinen yhdeksänsataaviisikymmentäneljäpostauksinen kirjoitusrupeama on pyörinyt enemmän tai vähemmän sinkkuuden ympärillä ja kuten edellisessä kommenttilaatikossakin totesin: tämä voisi olla varsin kaunis lopetus.
Mutta eihän sitä kasinollakaan ollessaan osaa lopettaa silloin kun on vielä voitolla.
En tosiaan tiedä, miten tämän blogin kanssa tulee käymään. Jos ihmisillä on kiinnostusta, niin saatan hyvinkin jatkaa satunnaisia raapusteluja tänne, sillä arki on arkea idässäkin ja täällä voisi olettaa tapahtuvan hieman enemmän kuin Helsinginkadulla. Reissun päällä ei jaksanut tänne kirjoittaa ja nyt kun sisältöönkin on tullut tiettyjä rajoitteita, pitänee kuitenkin jonkinlaista uutta suuntaa harkita koko blogille.
Tavallaan kuitenkin koko kolmivuotinen yhdeksänsataaviisikymmentäneljäpostauksinen kirjoitusrupeama on pyörinyt enemmän tai vähemmän sinkkuuden ympärillä ja kuten edellisessä kommenttilaatikossakin totesin: tämä voisi olla varsin kaunis lopetus.
Mutta eihän sitä kasinollakaan ollessaan osaa lopettaa silloin kun on vielä voitolla.
lauantaina, lokakuuta 03, 2009
Tiedoksi
Olin jo jokseenkin pitkaan kirjoittelematta Puolalaisesta ihan pelkastaan tanne tulevien kommenttien takia (kiitti kannustuksesta ja uskomisesta/mita te muka mistaan mitaan tiedatte jne.), mutta nyt olen myos hanelle luvannut asioiden vakavoituessa lopettavani hanesta kirjoittamisen tanne.
lauantaina, syyskuuta 26, 2009
Viesti
Allaoleva viesti, jonka Puolalaiselle laitoin, kertonee suurimmilta osin kaiken sen, mita kirjoitustauon aikana on tunnetasolla tapahtunut. Toivottavasti englantini on edes jokseenkin luettavissa. :)
--
Wow... If my life was a chapter in a lousily written chick lit book, it would probably go something like this:
Even he didn't know exactly why he had suggested trekking to the volcano at 3am. Practically it was the only way to do the trek as he had shown miraculous inability to plan anything when he was on the road. New ideas and sights just popped in to his head at the very last moment and knowing he would not come back for a while it was of uttermost importance to do as much as possible. Spending a good part of the night and the morning hiking to the altitude of about 2000 meters he was more than ready to sleep after a relaxing visit to the hot springs at the base of the volcano. Later that night and after hours of sitting in Indonesian makeshift buses, getting screwed by a rickshaw driver in Medan and loitering at a crappy airport waiting for his postponed flight he was starting to question the sense of tight traveling schedules and not having proper plans. Tired and hungry as he was he couldn't really think of any plans at that moment but instead opted on escaping to his thoughts. Thoughts, that often went back to one single person, whether he wanter it or not. At times it was just controlled daydreaming, done with pure intent to fantasize about the future or just to get a quick relief from the surrounding reality. It was pleasant but couldn't match the intensity of an uncalled realization that the sunset he was witnessing in an island on a remote place in South-East Asia or a delicious yet unrecognizable protein served in a skewer with a rich and spicy sauce would be something he wanted to share with her.
The illogically named "Polonia Airport" in northern Sumatra was a bit too obvious reference to her origins but gave him a good excuse to send her a message. To the other side of the world, as they both had problems just staying still and living a boring life, constrained within the borders of one city, one country. They had gotten to know each other when they lived in Helsinki and after she moved back he tried to spend every longer stretch of holidays with her. Somewhat foolishly he had flown to Warsaw a couple of times, surprised her by meeting her in Bucharest airport and even flown her in from Romania to his sisters wedding. He also arranged himself in to Riga for half a year to be just a night bus away from her, but of course he never admitted that she had had any influence on the decision. And by the time he actually got there, it didn't seem to matter that much anymore, at least to her. But he just couldn't let it slide and after spending almost a year apart he decided to visit her in her latest endeavor, a small Norwegian village near Oslo with not much more than a university, adorably small shopping center and endless amounts of fields and pasturage. They were friends by a mutual agreement and he adhered to that, even though he still had feelings for her. That's why it was hard for him to keep in contact with her occasionally, but the airport name felt like an innocent enough reason to suddenly think of her. He thought he had felt some desired change in their communication after the Norway trip but was still being a pessimist thinking it was all just in his head. Avoiding superfluous expressions of affection, he carefully signed the SMS with a laconic note "I guess you would have liked it as well".
Eventually the plane came and with the swiftness of a low-cost carrier the previous passengers were herded out of the plane and all the cargo was replaced in under 15 minutes. Flight was the usual and he filled the immigration card with a routine, passport number and expiration date already etched to his memory. No drugs, no plants, no H1N1, nothing to declare. He chuckled to himself in Kuala Lumpur airport as he saw the FLIR camera they used to track potentially ill passengers and remembered her total disinterest in his previous rambling about the greatness of one other exotic and expensive video camera. He smiled through the immigration and carried his backpack to the red Sky Express bus. In about an hour he would be sleeping in a packed, but quiet dorm.
...
After the morning shower he noticed that his silver necklace had oxidized badly and in retrospect it would have been a good idea to remove it before jumping in to the sulfur smelling hot spring. Live and learn. At the included breakfast table he found toast, local peanut butter, practically empty can of strawberry jam and stale Earl Grey to be the only edible substances left after a pack of frisky travelers had raided the buffet before him. He made a mental note about waking up earlier the next day but forgot it right away as he saw one of the resident cats, Ginger, lying on a black leather suitcase that had been - judging from the amount of hair - converted in to a feline dwelling a long time ago. Petting the orange and white creature produced the kind of pleased purring that made you feel like you have done well for the self-acclaimed ruler of the apartment complex. Leaving the cat behind he walked down to the three computers in the corner of a common room and picked the one on the right. With more privacy and a position right next to the fan it was arguably the best spot in the house. Knowing there was an email waiting from her he ignored Facebook and other time killing websites and headed straight to his e-mail account. As promised, there was a message from her and as usual, a slight warm wave went through him every time he saw her name in bold. The message started with mundane scribblings about student life but after the first paragraph the style and content changed. An ocean of emotions rushed through him, accompanied by a joyous crushing sensation in his chest and he understood why people talk of these things as matters of the heart. She had written down the words he had only dreamed about. Reading the message over and over again, as if to find some clue of sarcasm or a word that would leave room for interpretation, the endorphins just flowed in to his systems. They wanted the same things from each other. They felt the same way about each other. He could have written down the exactly same words about her.
They would meet in about two and a half months. After waiting for over a year already it was a time he could stand on his head waiting. She was worth the wait. Hoping not to wake her up he send her a message with his cell phone: "Your email is the nicest message I have ever received. Sleep tight, darling."
--
Wow... If my life was a chapter in a lousily written chick lit book, it would probably go something like this:
Even he didn't know exactly why he had suggested trekking to the volcano at 3am. Practically it was the only way to do the trek as he had shown miraculous inability to plan anything when he was on the road. New ideas and sights just popped in to his head at the very last moment and knowing he would not come back for a while it was of uttermost importance to do as much as possible. Spending a good part of the night and the morning hiking to the altitude of about 2000 meters he was more than ready to sleep after a relaxing visit to the hot springs at the base of the volcano. Later that night and after hours of sitting in Indonesian makeshift buses, getting screwed by a rickshaw driver in Medan and loitering at a crappy airport waiting for his postponed flight he was starting to question the sense of tight traveling schedules and not having proper plans. Tired and hungry as he was he couldn't really think of any plans at that moment but instead opted on escaping to his thoughts. Thoughts, that often went back to one single person, whether he wanter it or not. At times it was just controlled daydreaming, done with pure intent to fantasize about the future or just to get a quick relief from the surrounding reality. It was pleasant but couldn't match the intensity of an uncalled realization that the sunset he was witnessing in an island on a remote place in South-East Asia or a delicious yet unrecognizable protein served in a skewer with a rich and spicy sauce would be something he wanted to share with her.
The illogically named "Polonia Airport" in northern Sumatra was a bit too obvious reference to her origins but gave him a good excuse to send her a message. To the other side of the world, as they both had problems just staying still and living a boring life, constrained within the borders of one city, one country. They had gotten to know each other when they lived in Helsinki and after she moved back he tried to spend every longer stretch of holidays with her. Somewhat foolishly he had flown to Warsaw a couple of times, surprised her by meeting her in Bucharest airport and even flown her in from Romania to his sisters wedding. He also arranged himself in to Riga for half a year to be just a night bus away from her, but of course he never admitted that she had had any influence on the decision. And by the time he actually got there, it didn't seem to matter that much anymore, at least to her. But he just couldn't let it slide and after spending almost a year apart he decided to visit her in her latest endeavor, a small Norwegian village near Oslo with not much more than a university, adorably small shopping center and endless amounts of fields and pasturage. They were friends by a mutual agreement and he adhered to that, even though he still had feelings for her. That's why it was hard for him to keep in contact with her occasionally, but the airport name felt like an innocent enough reason to suddenly think of her. He thought he had felt some desired change in their communication after the Norway trip but was still being a pessimist thinking it was all just in his head. Avoiding superfluous expressions of affection, he carefully signed the SMS with a laconic note "I guess you would have liked it as well".
Eventually the plane came and with the swiftness of a low-cost carrier the previous passengers were herded out of the plane and all the cargo was replaced in under 15 minutes. Flight was the usual and he filled the immigration card with a routine, passport number and expiration date already etched to his memory. No drugs, no plants, no H1N1, nothing to declare. He chuckled to himself in Kuala Lumpur airport as he saw the FLIR camera they used to track potentially ill passengers and remembered her total disinterest in his previous rambling about the greatness of one other exotic and expensive video camera. He smiled through the immigration and carried his backpack to the red Sky Express bus. In about an hour he would be sleeping in a packed, but quiet dorm.
...
After the morning shower he noticed that his silver necklace had oxidized badly and in retrospect it would have been a good idea to remove it before jumping in to the sulfur smelling hot spring. Live and learn. At the included breakfast table he found toast, local peanut butter, practically empty can of strawberry jam and stale Earl Grey to be the only edible substances left after a pack of frisky travelers had raided the buffet before him. He made a mental note about waking up earlier the next day but forgot it right away as he saw one of the resident cats, Ginger, lying on a black leather suitcase that had been - judging from the amount of hair - converted in to a feline dwelling a long time ago. Petting the orange and white creature produced the kind of pleased purring that made you feel like you have done well for the self-acclaimed ruler of the apartment complex. Leaving the cat behind he walked down to the three computers in the corner of a common room and picked the one on the right. With more privacy and a position right next to the fan it was arguably the best spot in the house. Knowing there was an email waiting from her he ignored Facebook and other time killing websites and headed straight to his e-mail account. As promised, there was a message from her and as usual, a slight warm wave went through him every time he saw her name in bold. The message started with mundane scribblings about student life but after the first paragraph the style and content changed. An ocean of emotions rushed through him, accompanied by a joyous crushing sensation in his chest and he understood why people talk of these things as matters of the heart. She had written down the words he had only dreamed about. Reading the message over and over again, as if to find some clue of sarcasm or a word that would leave room for interpretation, the endorphins just flowed in to his systems. They wanted the same things from each other. They felt the same way about each other. He could have written down the exactly same words about her.
They would meet in about two and a half months. After waiting for over a year already it was a time he could stand on his head waiting. She was worth the wait. Hoping not to wake her up he send her a message with his cell phone: "Your email is the nicest message I have ever received. Sleep tight, darling."
torstaina, syyskuuta 10, 2009
Treffit
Arvatkaapas, kenen kanssa vietan pari-kolme viikkoa joulukuun puolenvalin jalkeen? :)
Varasi lentonsa, eli suunnitelma on jo huomattavasti konkreettisempi. Ja ajanjakso pidempi kuin osasin toivoakaan.
Aikkasta mukava fiilis, sano.
Varasi lentonsa, eli suunnitelma on jo huomattavasti konkreettisempi. Ja ajanjakso pidempi kuin osasin toivoakaan.
Aikkasta mukava fiilis, sano.
sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009
Itseasiassa...
...voisi hyvinkin kuvitella jäävänsä Malesiaan, kuten eräskin anonyymi ehdotteli. Tähän mennessä ainakin koko maan vibat ovat olleet varovaisen positiiviset ja innolla jään odottamaan paluuta tänne kuun lopulla.
Puolalaisen kanssa ovat välit tuntuneet kovasti lämmennen siellä käytyäni. Suunnittelee raukkaparka jo uuttavuotta Thaimaassa kanssani...
Puolalaisen kanssa ovat välit tuntuneet kovasti lämmennen siellä käytyäni. Suunnittelee raukkaparka jo uuttavuotta Thaimaassa kanssani...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
