Mikä saa ihmiset olemaan niin nyrpeitä, että vanhana heidän kasvoilleen on uurtunut synkkä ja murehtiva ilme? Olenko jotenkin ainutlaatuinen kun hymyilen ja haen katsekontaktia metrossa tai junassa?
Taas tänään näin junassa henkilön, ehkä viisissäkymmenissä oleva nainen, jonka kasvoilta paistoi katkeruus ja valittamisen halu. En ole aivan varma, että olenko nähnyt kyseisen henkilön joskus niuhottamassa jostain turhaakin turhemmasta asiasta, vai onko assosisaatio happamasta naamasta vain niin vahva. Koko henkilöstä säteili äärettömän negatiivista energiaa ja vain odotin, että hän saisi jonkin aiheen, josta valittaa. Noh, jäi sitten pois parin pysäkin jälkeen - tyytymättömänä matkaansa todennäköisesti. Jotenkin minua alkoi hymyilyttää koko ihminen ja se, kuinka paljon parempi olo minulla varmaankin on kun en juuri koskaan jaksa niuhottaa mistään ja hymyilen usein. Kaikkein iloisimmin silloin kun katsekontaktiini vastataan hymyllä. Molemmat osapuolet saavat siitä positiivista energiaa ja ainakin itse tulen hyvälle tuulelle miltei loppupäiväksi niinkin pienestä eleestä. Mikseivät ihmiset voisi siis vähän edes vilkuilla ympärilleen julkisissa kulkuneuvoissa? Samassa vaunussa saattaa vaikka olla joku mukava henkilö, joka haluaisi vaihtaa hymyn kanssasi.
Unohtamatta tietenkään Chick Clickeriä. Siitähän tässä loppujen lopuksi on kysymys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ymmärrän kyllä, mutta kun kulkee samaa reittiä suhteellisen säännöllisesti, alkaa väkisinkin tunnistamaan ihmisiä jotka kulkevat samalla reitillä. Ja oikeasti olen nähnyt samoja henkilöitä joka päivä samanlaisena. Noh, huono kuukausi ehkä menossa.
Ja toisinaan vanhemmilla ihmisillä on syvät uurteet alaspäin suupielissä. Näyttää siltä, etteivät olisi eläissään hymyilleet. Surullista.
Tiedä sitten vaikka sitruunanaaman takana olisi maailman hyväsydämisin ja iloisin ihminen, mutta jos sitä ei pysty viestittämään toisille, niin hukkaan menee sekin joviaalius.
Vaan entä jos saa ilonsa niuhottamisesta? Kyllä minä ainakin nautin, kun saan valittaa comicsansista ja kaikkinaisesta typeryydestä.
[Tämä on ensimmäinen lukemani blogi, jossa kirjoitetaan noh hoolla.]
Nohin ja no:n välillä on se pieni vivahde-ero... noh on ennen toteamusta, no enemmänkin osanana lausetta. nohin kanssa tulee käyttää pilkkua, no:n kanssa se ei ole välttämätöntä.
esimerkkinä:
Noh, ei sitten.
No ei sitten!
Kannattaa muistaa, että niuhottaminen aiheellisista asioista on miellyttävää ja jopa suotavaa, mutta turhasta niuhottamisesta saa vain ryppyjä.
[Eli onko blogini siis lukemiskelpoinen avirheettömästä kirjoitus asusta huolimatta?] ;)
Lähetä kommentti