Anada analysoi postauksessaan erilleen kasvamisen käsitettä. Aihe on sinällään omakohtainen kun molemmat aiemmat seurustelusuhteet täyttävät teoriassa ne kriteerit, että voisin puhua erilleen kasvamisesta, mutta kuinkakohan todenmukaista se loppujen lopuksi olisi?
Exän kanssa ainakin puhuimme ihan suoraan tunteiden hiipumisesta. Emme me olleet mitenkään radikaalisti muuttuneet ihmisinä. Elämäntilanteet heittyivät jossain vaiheessa päälaelleen kun töitä tekevä lähti opiskelemaan ja toisinpäin, mutta eipä siinä hirveästi muuta draamaa ollut. Erilaiset kiinnostuket olivat selviä jo alusta asti ja ne ehkä tulivat sitten selvemmin esille, mutta ei me erilleen kasvettu. Aina ne jutut olivat siellä. Jos toisen tunteet rupeavat hiipumaan ja elämään tulee muita intressejä (kuten toinen mies) rupeaa suhteessa vallitseva viileys pikkuhiljaa muuttumaan molemminpuoleiseksi kylmyydeksi. Tietenkin voi puhua erilleen kasvamisesta, mutta en itse tuota allekirjoittaisi.
Onko erilleen kasvamista se, että toinen jossain vaiheessa kiinnostuu suunnattomasti sähköjunista/uskonnosta/tenniksestä/mistävaan ja omistaa lähes kaiken vapaa-aikansa tälle harrastukselle josta partneri ei voisi vähempää kiinnostua? Onko "harrastus tuli parisuhteen esteeksi" parempi selitys kuin erilleen kasvaminen? Vaikka toinen kuinka muuttuisi, minun on vaikea kuvitellla erilleen kasvamista. Ei rakastuminen alkujaankaan katso ikää, harrastuksia tai ulkonäköä, joten miten rakastamaansa ihmistä voisi lakata rakastamasta tuollaisen takia?
Ehkä erilleen kasvaminen on vaan niin helppo ja kansantajuinen termi, että sen voi sanoa kyselijöille joille ei halua suhteen purkautumisen syitä sen tarkemmin eritellä. Siksi varmaan myös melko käytetty.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että minulle avioliitto on lähinnä lakiopillinen toimenpide, jonka yhteydessä on mahdollista järjestää mukavat juhlat läheisille ihmisille, kun sitäkin Saapasjalkakissassa sivuttiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Tämä onkin monitahoinen aihe! Mukavaa, että tästäkin saadaan keskustelua aikaiseksi.
Kun kerran ihminen muuttuu läpi elämän, niin herää kysymys, miksei olisi varsin normaalia että myös parisuhde (tai mikä tahansa muu ihmissuhde) saattaa siinä joutua koetukselle: kysehän ei ole vain yhden ihmisen muuttumisesta, vaan mahdollisesti kahden. Tällöin suhteessa on kaksi ”liikkuvaa” tekijää (plus tietenkin ympäristö suhteen ulkopuolella).
Sähköjunavertauksesi olivat hauskoja, mutta ilmeisesti vitsejä? Vai etkö usko ihmisen muutokseen ts. kasvuun jonkin tietyn vaiheen ohitettua? Toisaalta jos et usko, et varmaan näekään kasvua suhteissa (tai muuallakaan) ja siten erilleen kasvamisen ”uhkaa”.
Kirjoitat , että ”erilaiset kiinnostukset ovat selvillä jo alusta asti” – tämä siis ilmeisesti koskee (vain) aiempaa suhdettasi, josta kerroit esimerkin? Koska te nähtävästi tunsitte toisenne läpikotaisin ja lisäksi uskot, ettei ihminen muutu suhteessa, ymmärrän hyvin, mikset halua puhua erilleen kasvamisesta.
Sehän tarkoittaisi sitä, että toinen tai molemmat muuttuvat, sekä mahdollisesti sitä, että toista ihmistä ei voi oppia tuntemaan kuin itseään (sain käsityksen tekstistäsi, että kun kerran toisen intressit ja persoonallisuus ovat tiedossa suhteen alkaessa, niin ei se voi olla syy suhteen päättymiselle: intressithän eivät voi muuttua mielestäsi?).
Itse en usko, että toista voi tuntea kuin itseään tai edes perusteellisesti. Kysymys ei ole valehtelusta tai salailusta, vaan yksinkertaisesti siitä, että vaikka kuinka puhuisi ja kertoisi asioita toiselle, niin kyllä siinä saisi koko elämänsä päivät käyttää siihen, että myös analysoisi miltä mikäkin tuntuu ja miten mihinkin reagoi jne. Minä en ainakaan kuvittele ihmisten muuttuvan selvännäkijöiksi suhteessa: kyse on aina olettamuksista. Ja olennaista on, miten olennaisia asioita tietää. Ei kaikilla yksityiskohdilla olekaan merkitystä.
Rakkauden hiipumiseen uskon minäkin, mutta en näe syytä miksei se voisi olla kytköksissä erilleen kasvamiseen. Luulisi, että jokin syyntapainen (vaikka mitään yksittäistä syytä harvemmin on olemassa) kuitenkin löytyisi, miksei toinen enää kiinnosta: kyllästyminen, alkuhuuman ohimeneminen? Etenkin pitkissä suhteissa tuo erilleen kasvaminen kattaa yleensä aika hyvin eron syyn, jos osapuolet niitä muutoksia vaivautuvat puimaan. Erilleen kasvaminen ei tietenkään aina ole syy eroon.
Ja yhä: henkilö voi olla syvästi kiinnostunut esim. työstään, mutta sekin saattaa muuttua ajan myötä (kyse voi olla siitä, että itse työ, työyhteisö tai jokin muu yksittäinen tai yksittäiset tekijät siinä muuttuvat, tai sitten itse huomaa, että haluaa jotakin muuta). Työ ei ehkä ole paras esimerkki, mutta se kuvaa hyvin ihmisen muuttumista ja myös sitä, että siihen (muutokseen) vaikuttaa ”ulkoisetkin” tekijät, ei vain oma ”sisin”. Oma kumppanikin voi vaikuttaa muutokseen: muuttuuhan hänkin.
Ne suurimmat muutokset, jotka suhdetta kaiketi rasittavat, ovat henkilön arvo- ja asennemuutokset. Vaikka etenkin arvot ovat kohtalaiset pysyviä ja vaikeasti muutettavia, ei se ole mahdotonta. Asenteet muuttuvat helpommin (jos on syy ja perustelu), mutta jotain sekin muuttuminen vaatii.
Voisi ajatella niinkin, että rakkauden hiipuminen se vasta helppo syy onkin päättää suhde. Eihän sitä tarvitse edes perustella, koska rakkautta yleisesti ottaen pidetään suhteen keskeisenä ja ”pakollisena” elementtinä (ellei kyse ole ns. järkiavioliitosta) – ilman sitä, ei kannata jatkaa suhdetta. Mutta miksi se rakkaus sitten hiipui? Jotakin muutosta jossakin siihen kai vaaditaan, ellei haluta mitätöidä koko suhdetta sanomalla, ettei koskaan ole rakastanutkaan.
Harrastus voi tietysti muodostua parisuhteen esteeksi verottamalla yhteistä aikaa. Tässä mielessä tuo harrastus aiheuttaisi erilleen kasvamisen. Rankimmassahan vaihtoehdossa koko elämä alkaisi pyöriä sen harrastuksen ympärillä ja jutunjuurta ei tulisi enää mistään muusta. Ehkä kumppani jaksaisi jonkin aikaa iloita toisen innostuksesta, mutta...
"Vai etkö usko ihmisen muutokseen ts. kasvuun jonkin tietyn vaiheen ohitettua?"
Kyse ei ole mielessäni siitä. Kasvua tapahtuu, mutta ihmisen perusluonteeseen saa minusta tulla aika radikaaleja muutoksia, että kiinnostus loppuu pelkästään sen takia.
"Kirjoitat , että ”erilaiset kiinnostukset ovat selvillä jo alusta asti” – tämä siis ilmeisesti koskee (vain) aiempaa suhdettasi, josta kerroit esimerkin?"
Kyllä olisin valmis sanomaan tuon ihan yleiselläkin tasolla, sillä ei ihmisten täydy aina olla samanlaisia luonteeltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan. (Esim. toinen tykkää käydä baareissa juhlimassa kun toiselle riittää pelkkä kotona istuskelu tai toinen on erittäin suunnitelmallinen ja organisoitu kun taas toinen elää hetkessä ja fiiliksen mukaan ilman tarkkoja aikatauluja) Rakastua voi hyvinkin erilaiseen ihmiseen, ja haluaisin tosiaan painottaa tuota ihmiseen rakastumista. Ei hänen harrastuksiinsa tai elämäntapoihinsa, sillä jos suhde perustuu sille, että molemmat on kasvissyöjiä, niin varmasti tulee ero jos toinen kantaa teurastettua hevosta kaupasta leivän päälle laitettavaksi.
"lisäksi uskot, ettei ihminen muutu suhteessa"
En allekirjoita tuota. :) Totta kai muuttuu, mutta se mitä haen takaa on se, että kuinka paljon ihmisen pitää oikeasti muuttua, että se poistaisi kaikki ne tunteet jota vastapuolta kohtaan on.
"Rakkauden hiipumiseen uskon minäkin, mutta en näe syytä miksei se voisi olla kytköksissä erilleen kasvamiseen."
Ainahan siinä hiipumisessa jotain on taustalla, mutta mikä on seurausta mistäkin. En todellakaan kiellä, etteikö suhteita kariutuisi erilleen kasvamisen takia, mutta kritisoin sitä, että noin lavealla määrityksellä termiä voidaan käyttää miltei minkä eron yhteydessä tahansa. "Mies petti, eli hänen arvomaailmansa on muuttunut niin erilaiseksi kuin minun, että me vaan kasvettiin erillemme..."
Samaa asiaahan nuo tavallaan tarkoittavat ja lienee mahdotonta yleistää kumpi on syy ja kumpi seuraus. Rakkauden hiivuttua on helppo kasvaa erilleen, mutta toisaalta erilleen kasvettua helposti rakkauskin hiipuu.
--
Anada: Olisiko tuossa tapauksessa kuitenkin oikeampaa ja totuudenmukaisempaa sanoa, että hänellä ei ole harrastukseltaan aikaa minulle?
Vai eikö jakseta purkaa yksityiskohtia ja vaan nopeasti todetaan, että kasvettiin erillemme. :)
--
Summa summarum: pysyn kannassani. Erilleen kasvaminen on ihan potentiaalinen uhka parisuhteelle, mutta useimmiten sillä vaan kuitataan ne lukuisat pienemmät asiat, jotka parisuhdetta hiersi kun ei jakseta jokaiselle kyselijälle antaa yksityiskohtaista selontekoa.
Jos jollakulla menee poikki ja istutte iltaa vaikka punkkupullon kanssa ja asiaa käsittelette, niin uskallan väittää, että aina sieltä löytyy jotain syvällisempää kuin "me vaan kasvettiin erillemme".
Olen ehkä tuonut itseäni huonosti esille ainakin tältä osin:
Kirjoitat , että ”erilaiset kiinnostukset ovat selvillä jo alusta asti” – tämä siis ilmeisesti koskee (vain) aiempaa suhdettasi, josta kerroit esimerkin?"
Tässä ei ole kyse mistään luonteiden saman- tai erilaisuudesta vaan toisen tuntemisesta. Luritin siitä erikseenkin pitkät litaniat, että kukaan ihminen ei voi täysin tuntea toista, vaikka kuinka niin kuvittelisi. Ja tuo viittaus oli nimenomaan siihen, että ymmärrän että ajattelet siten, että toisen voi tuntea niin hyvin, ettei ”yllätyksiä” toisen taholta voi tulla.
Lienee selvää, ettei suhteessa tarvitse olla kahta toistensa peilikuvaa. Pidemmän päälle se voisi – luonteesta riippuen – alkaa jopa ärsyttää.
Toki saa pitää oman mielipiteen. ”Erikseen kasvaminen” on yhtä huono syy, jos sitä ei perustella mitenkään, kuin ”rakkauden hiipuminenkin”. Eiväthän ne itsessään kerro yhtään mitään.
”Erikseen kasvaminen” on yhtä huono syy, jos sitä ei perustella mitenkään, kuin ”rakkauden hiipuminenkin”. Eiväthän ne itsessään kerro yhtään mitään.
Tuo on aika hyvin sanottu ja siihen olisi fiksua lopettaa koko väittely. :)
Mutta mitä toisen tuntemiseen tulee, niin on ihan totta, toista ei voi tuntea kokonaan, mutta jos jossain vaiheessa tuleekin joku suhdetta muuttava fakta esiin toisesta, ei voi mielestäni puhua erilleen kasvamisesta.
Kaikista vakavammista ihmissuhteistani (ystävät ja seurustelukumppanit sekä monet kavereistanikin) osaan kyllä suurin piirtein sanoa, että miltä kohdin ajatusmaailmamme eroavat. Jos puhutaan suuren luokan linjauksista, jotka voivat olla este parisuhteelle, niin väittäisin, että nuo asiat tulevat esille jo ennen kuin on ajankohtaista sanoa "minä rakastan sinua".
Sähköjunavertauksista nostaisin esille esimerkiksi uskonnon. Jos partnerini yht'äkkiä tulisi uskoon ja alkaisi fundamentalistisesti saarnata Jumalan sanaa minulle, en kyllä varmasti olisi pitkään siinä suhteessa.
Ensimmäisessä kommentissasi olet lainannut minua hieman väärin: "erilaiset kiinnostukset olivat", ei "erilaiset kiinnostukset ovat", eli puhuin tuossa nyt suhteestani exään, en niinkään asiasta mitenkään yleismaailmallisena totuutena. (ja tuntuu, että väittelymme liittyy aika pitkälti tähän linjanvetoon).
Myöskin ensimmäisessä kommentissasi esittämään kysymykseen vastasin jo itse tekstissä, jossa käytin intressien vaihtumisesta esimerkkinä ihan puhtaasti sitä, että se omalla vierellä oleva henkilö ei enää kiinnosta ja muut miehet kiinnostavat. Karkeasti kärjistetty esimerkki jopa, mutta en todellakaan ole kieltämässä, etteikö tuota pienemmätkin intressit voisi muuttua.
Se mitä yritän tässä sanoa on se, että en ole ainakaan tietoisesti väittänyt missään vaiheessa, että toisen voisi tuntea läpikotaisin. Oma esimerkkini oli tosiaan etupäässä omasta suhteestani, mutta siinäkin kyse oli siitä, että arvomaailmamme osuivat alun alkaenkin yhteen eikä "perustavanlaatuisissa kysymyksissä" ole tapahtunut mitään muutosta.
Ihmiset muuttuvat, mutta peräänkuulutan sitä massiivista muutoksen määrää joka tarvitaan siihen, että muutos muodostuisi esteeksi parisuhteelle jos alun pitäen toisen arvomaailma on vastannut edes suht' hyvin omaa.
Lähetä kommentti