tiistaina, elokuuta 29, 2006

Elämänmuutos

En aio olla käyttäjäystävällinen ja perustaa opintoja varten uutta blogia, vaan aion tylsistyttää lukijoitani myös opintoihini liittyvin postauksin jos siltä tuntuu. Tuskin itse pänttäämisestä niinkään juttua irtoaa, mutta opintojen myötä kuvioihin tulee myös suuri määrä naispuolisia opiskelijatovereita ja bileitä. Saa nyt nähdä josko syksyn mittaan mitään tapahtuu. En tosiaan edelleenkään etsi mitään pitkäaikaista, mutta kai se on sinkkumiehen velvollisuus vähän kartoittaa tarjontaa.

Joillain ihmisillä tuntuu olevan moraalisia esteitä "kuormasta syömiseen", mutta kaikki pidemmät seurustelusuhteet ovat syntyneet joko koulun tai yhdistystoiminnan kautta. Mielestäni tuo on muutenkin luontevampi tapa tutustua uusiin ihmisiin verrattuna vaikkapa baareissa juoksemiseen, sillä ihmiset ovat aidompia arkisissa tilanteissa, baarissa kun ollaan aina esittelemässä parhaita puoliaan ja tietyllä tavalla teeskentelemässä jos ollaan seuranhakumielellä liikkeessä.

Pääasiassa tahdoin vain sanoa, että olen nyt päätoiminen opiskelija, joka jatkaa työn tekemistä vielä opintojen ohessa. Miksiköhän tämä taas luisui seuranhakuilmoitukseksi?

***

Tänään oli taas rationaalinen shoppailupäivä. Kiertelin epätoivoisena Bossin myymälässä katsellen -50% alennuksessa olevia housuja ja paitoja. En osaa jotenkin sijoittaa suuria summia vaatteisiin[onko 100e t-paidasta paljon?], vaikka muuten verhoankin itseni luksukseen ja harrastan monissa asioissa typerää ja turhamaista snobbailua. [Monellako teistä on tällä hetkellä yli 10 pulloa samppanjaa kämpillänne?] 40e viinipulloon on ihan luonteva summa, mutta jossain muussa asiassa se tuntuu suurelta rahalta. Täytynee hieman muuttaa kulutustottumuksiaan nyt kun opintotuki alkaa muodostaa suuren osan toimeentulosta. Ai niin, rationaalisen shoppailupäivästä teki se, että ostin ihan oikeasti vain tarpeellisia tavaroita (sisäpelikengät, partakoneenteriä, sukkia...) Yhtä kiinnostavaa varmaan olisi jos skannaisin kassakuitin ja laittaisin tuohon oheen. [Miten niin päivityspaineita?]

***

Big Brotherissa on tällä kaudella yksi tuttu. Pitäisiköhän ruveta seuraamaan. Mira on ainakin oikeassa elämässä erittäin mukava, hauska ja hyvännäköinen. ;)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikäli sulla on ongelmia niiden sampanjoiden tuhoamisessa, niin voin tulla auttamaan :)

nimim. ei säily kuin yks sampanja/skumppapullo -suurkuluttaja

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Tänään on kyllä ollut sellainen päivä, että saattaisin tarvitakin hieman piristystä. Yksin vaan ei turhan hyvää viitsi juoda, joten pitänee käydä lähialkossa hakemassa joku kuohuviini suruun. Huono fiilis pilaa hyvänkin viinin kun taas oikea tunnelma tekee hyvästä erinomaisen.

Anonyymi kirjoitti...

Kuormasta syömisellähän on se ikävä kääntöpuoli, että eron tms. ikävyyden sattuessa toista osapuolta ei ole yhtä helppo deletoida elämästään... muuten olen kyllä kanssasi ihan samaa mieltä luontevuudesta.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Onhan tuo totta, mutta itse en ole kertaakaan päässyt kokemaan oikeasti riitaista eroa, eli välit exiin ovat säilyneet aina ihan hyvinä. Kyllä siitä ihmisestä pitää olla myös kaveriksi jos pitempää juttua aikoo. :)

Mutta eipä seurusteleminen koskaan turvallista ole, aina saattaa itsensä satuttaa.

Kummitus kirjoitti...

Mira eli "lintunainen" on kyllä meitsin ehdoton suosikki, sen mitä nyt olen sarjaa vilkuillut.

Anonyymi kirjoitti...

Jätettyäni ranskalaisten perunoiden viereen Pasilan thaikkukiskalla n. klo 04 yöllä pullon Veuve Cliquot'a tulin siihen tulokseen että on parempi ettei kotonani ole yhtään pulloa shamppanjaa. Paitsi se pakkollinen vappubollingeri. Täytyy kyllä sanoa että se tilausvalikoiman Perrier Jouët Belle Epoque Brut 1998 à 100 euroa on jo sangen moneen rakoon tuntunut hyvältä idealta - onneksi en ole vieläkään hankkinut kunnon shamppanjalaseja (vittu ne maksaa 20 e kpl!) joten on sekin summa säästynyt.

Mulla on näin opiskeluaikoijen riemuksi sellanen hyvät alle 10 e-viinit lista jota käyn läpi uudestaan...ja uudestaan...ja uudestaan...

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Juu, Dompat ja muut ovat turvassa viinikellarissa. Kämpillä pidetään vain käsivarastoa. :)

Kyllä noilla Riedelin Ouvertureillakin pärjää joten kuten, mutta olishan sellaset sommeliers-sarjalaiset aika piukeat.

Paras hinta-laatusuhde kyllä löytyy tuolta 10e tietämiltä. Siitä ei pääse mihinkään.